Tässä mukana ollut pilkkikalusto. Näiden lisäksi käytössä oli tapsipilkkinä valmiina ollut tapsisepe 14g. Tasapainoja en tosin tällä kertaa uittanut. |
Vihdoinkin aurinkokin näyttäytyi ja kerrankin tyyntä. |
Matala lahden perukka oli jäässä. Myös muualla oli jääriitelauttoja. |
En ole Liukuslahdelta koskaan saanut venepilkillä juuri mitään, normaali saalis on ollut 0,5kg-1kg ahvenia kokoluokalta 10-100g ja joku pieni hauki ehkä sekaan. Ne vähät ahveneni olen saanut lähes poikkeuksetta aina tältä alueelta. Tuossa on syvänne, jonka reunoilla ja joskus syvimmässäkin kohdassa ahventa on syksyisin. Nytkin suuntasin samaan paikkaan. Varmaan ahventa on matalammassakin, mutta se ei ainakaan syö kun sitä ei koskaan matalasta veneellä saa - siis Liukuslahdelta syksyllä. Sen sijaan ensijäillä joskus tulee hyvinkin 1-2m vedestä.
Pilkkimisen aloitin noin yhden aikoihin ja tarkoitus oli kääntää vene pois lähtiessä jos kalantulo ei tyydytä.
Tänään olikin yllätys kun ahventa alkoi tulemaan ihan eri tahtia kuin koskaan ennen tätä aiemmin. Huomasi heti, että ei tarvitse ehkä sitä venettä vielä kääntää. Ja jos tarvitsee, niin jäiden tulon takia. Eli aloitin tapsilla (14g tapsisepe) ja heti kun pudotin pilkin tuli kolme ahventa peräkkäin. Siirryin hieman ja taas löytyi kalaa, tällä kertaa enemmänkin. Tuntui, että mihin vain meni koittamaan missä 5-7m vettä niin aina sai ainakin muutaman ahvenen.
Koitin välillä värikoukullakin ja niilläkin kalaa sai. Kokeilussa oli omien värikoukkujen värit "liekki", "herkku" ja "pörriäinen" (jälkimmäinen tulossa värikarttaan.) Kaikilla sai kaloja ihan hyvin, mutta herkku tuntui tänään ehkäpä noista ottavimmalta. Kolmea eri pilkkiä koitin värikoukulla: isoa Velhoa, 9g painoista volfram-pilkkiä jonka merkkiä en tiedä ja isokokoista JK-pilkkiä. JK oli näistä ainoa jota en saanut menemään sekaisin eli siimaa koukun taakse pilkkiä uittaessa. Ilmeisesti kaksi muuta pilkkiä ei jaksanut viedä kunnolla nro 12 koukkua tai sitten en vain osannut uittaa oikein.
Värikoukkuun värissä Herkku nappasi ainoa hauki. Hetken sai väsytellä. |
Kokeilin varsinaisella silmäpilkilläkin (Viljanen) vähän aikaa, mutta siihen ei tuntunut ottavan kovin hyvin. Toki muutamia ahvenia nousi silläkin.
Kokonaissaalis tänään oli 116kpl / 3,4kg ahvenia isoimman ollessa ehkä vähän alle 100g. Lisäksi reilun puolen kilon hauki ja vain kolme särkeä. Särjet ovat tuolla aiemmin kiusanneet huomattavasti enemmän.
Pilkin noin klo 13 - 15.40. Tosin viimeinen puoli tuntia antoi enää kymmenkunta ahventa.
Saalis tyylikkäästi veneen lattialla lehtien seassa! Ensi kerralla jokin astia mukaan. |
Tapsilla käytin kehimisvapaa, värikoukulla vedin siimasta. Siimasotkuilta onneksi vältyttiin, vaikka vettä oli 7 metriä. |
Pussi täynnä ahventa! Tämä on tosin hedelmäpussi.. .ei ollut muita mukana. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti