tiistai 12. marraskuuta 2013

Laituripilkkikisa 3.11, Vammalan Kaalisaari

Tulipa osallistuttua vielä toisiin VUK:n laituripilkkeihin. Aloitetaan poikkeuksellisesti kertomus suoraan tuloksista. Tällä kertaa sijoituin neljänneksi, ja voiton vei jälleen Rauno ja samasta paikasta kuin viimeksikin. Itse en edes kokeillut viime kerran "kiiskipaikastani" vaan keskityin alusta loppuun särkiin.  Oma saalis oli 590g ja se koostui noin 16 särjestä, 2 pasurista, 2 kiiskestä ja noin 5 ahvenesta. Raunolla oli hieman yli 1,2kg, kakkosella oli 800g+ ja kolmosella 600g+.

Pohjasta särkiä ei tahtonut oikein tulla, ja puolisen tuntia kisan alun jälkeen tajusin, että särkeä menee aivan pintavedessä ja välivedessä olevalla alueella runsaastikin. Seassa myös pieniä ahvenia. Ongelma vain oli, että kaloja ei saanut nappaamaan oikeastaan millään. Ne eivät vain syöneet "mitään". Näin jälkikäteen ajateltuna ehkä niihin surviaisentoukkiin olisi ottanut jonkun verran, mutta eipä kuulunut valikoimaan. Pieniä matoja oli mukana senkin edestä.

Sain pientä syöntiä aikaiseksi, kun vaihdoin kirkkaan kultamorrin tummempaan papukaijamorriin, eli vihreä-keltainen-punaiseen. Siltikin kalantulo oli kovin yksittäistä ja syönti vaisua. Normaalilla väristämisellä ja nostamisella ei tahtonut saada mitään, niin se vaan huonolla syönnillä menee. Tehokkainta käyttämistäni tekniikoista oli todella hidas morrin laskeminen kevyesti keinutellen. Välillä myös paikallaan oleva morri kelpasi.

Yhdessä vaiheessa koitin tapsilla, ja sain kuin sainkin sillä melko nopeasti kolme särkeä, mutta siihen se sitten lakkasi. En saanut enempää kalatapahtumia tapsilla ja ilmeisesti tuhrasin vain aikaa, kun jatkoin sillä jonkun aikaa. Tosin viimeisen tunnin kolmetuntisesta kilpailusta pääasiassa morrittelin, ja saalis jäi kahteen särkeen tänä aikana. Nuo särjet tulivat molemmat aivan viime minuuteilla.

Kyllä näissä laiturikisoissa tulee vaan enemmän mieli päästä jäälle tätä harrastamaan. Laiturilla kun nämä alueet ovat vähän turhan rajallisia mistä pystyy kalastamaan. Melko lailla yksitoikkoista touhua verrattuna mitä jäältä. Tilanne olisi toki eri jos saalismäärät pyörisivät vaikka 5-10kg välillä.

1 kommentti:

  1. Tampereella Ratinan laiturilla saaliit pyörii juuri tuossa 5-10 kg.

    VastaaPoista