sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Seura-cupin loppuottelu, Köyliönjärvi, 14.2

Viime viikon lauantaina osui meikäläiselle aivan uusi järvi pilkkikokoelmiin, kun kisapaikkana oli Köyliönjärvi. Pohjatietoja paikasta ei kauheasti ollut, järvessä jonkun verran isoa ahventa ja runsaammin pientä jne...ainakin joku vuosi taisi olla alle kilo voittajalla. Että en oikein riemusta kiljunut kun kuulin aamulla kokoontumispaikassa mille järvelle mennään.

Kisassa oli siis 4 eri seurasta kaikista 8 pilkkijää: Rauman Seudun Urheilukalastajat (RSUK), Teljän Kalastajat (TK), Vammalan Urheilukalastajat (VUK) ja Saarenkiertäjät.

Lähtöpaikka oli pohjoispuolella järveä, ja kisa-alueeksi rajattiin järven pohjoispuoli aina sillalle asti. Syvyyskarttaa tutkailin ennen kisaa ja nähtävästi järvessä on yksi isompi ja kapean mallinen syvänne. Päätin aloittaa tuon syvänteen reunasta liki lähtörantaa, välineenä isohko morri ja tavoitteena ne isommat ahvenet.

Pari kolme ekaa reikää antoivat vain pari 10g ahventa, ja vaihdoin jo tässä vaiheessa tapsivehkeisiin. Yhdestä reiästä sainkin sillä noin 10kpl ahvenia, kunnes hiljeni ja meni hakemiseksi. Seuraavista 20 reiästä taisin saada 4 pikkuahventa. Siirryin yhden pienen ryhmän lähettyville yrittämään, ja sainkin heti yhdestä reiästä 3 ahventa peräkkäin. Seuraava reikä oli tyhjä, mutta sen jälkeen alkoi löytyä kalaa päivän parasta tahtia, ja ahvenia nousi liki 20kpl samasta reiästä. Pikkukalojen sekaan tuli pari vähän isompaakin 50-100g ahventa. Alueelta löytyi vielä 2 tai 3 muutakin kohtuu hyvää reikää, joista sai heti toistakymmentä ahventa peräkkäin tapsilla. Pelkällä morrilla kun jatkoi, sai syönnin vielä pysymään käynnissä jonkun aikaa.

Ympärille tein jonkun verran reikiä, mutta en niistä tainnut ahventakaan saada. Homma meni täysin näiden 3 parhaiten kalaa antaneen reiän kiertelyksi. Välillä pilkin tapsilla, välillä morrilla. Valtaosa hieman isommista 30g+ ahvenista ottivat morriin. Loppua kohden kalantulo kuitenkin hiipui, ja lähdin etsimään vielä uutta kala-aluetta. Yhdestä reiästä sain jonkun aikaa, mutta tuo osoittautui yhden reiän "alueeksi". Viime minuutit ronkin jälleen vanhoja reikiä saaden vielä muutaman ahvenen.

Joukkuetuloksissa RSUK oli viime vuoden tapaan ylivoimainen, ja muutkin mitalit menivät samoihin osoitteisiin, eli oma seura VUK otti hopeaa ja TK oli pronssilla.

Tässä henkilökohtaisista tuloksista kolmen kärki:
1. Erkki Vuorela RSUK 6950g
2. Tapio Mustalahti VUK 3160g
3. Atte Mustalahti VUK 2875g

Kuten tuloksista näkyy, yksi oli vähän ylitse muiden...kenties pilkki vähän paremmalla paikallakin? Ainakin oli viitseliäisyyttä etsiä kunnon paikka toisin kuin itse jäin pyörimään jo ongitulle paikalle. Itse en saanut tuolla alueella värikoukkua pelittämään, mutta silti kisan voitto meni jälleen värikoukkupilkkijälle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti