Viime viikonloppu meni Lahdessa, ja oli vähän arpomista suunnatakko Vesijärven Paimelanlahdelle vaiko Nastolan Ruuhijärvelle. Paimelassa oli kuuleman mukaan syönti ollut heikkoa, joten päätettiin Tonin kanssa suunnata lauantaina aamusta Ruuhijärvelle.
Jäätilanne oli arvoitus, mutta alku näytti hyvältä ja jää vaikutti tukevalta. Parin sadan metrin jälkeen näkyi kuitenkin selkä raja, missä jäät olivat tulleet myöhemmin. Jäätä ei tuolla alueella ollut kuin nelisen senttiä, ja jääsauva meni aika helposti lyömällä läpi. Hetki siinä tuumailtiin mitä tehdään, ja kokeiltiin kulkea eri reittejä...mutta meni turhan riskialttiiksi ja päätettiin lähteä Paimelaan. Näin siinä tuli vajaat pari tunnin ekaa tuntia hukattua.
Paimelassa oli paljon pilkkijöitä ja aika lailla kaikki paikat oli jo rei'itetty, joita oli tarkoitus kokeilla. Noh ei muuta kuin uusia reikiä vanhojen reikien väliin. Kaiussa näkyi paikoitellen kaloja ihan reilusti, mutta osasi olla nirsolla syönnillä ja pientä. Kala tuntui olevan hyvin tarkasti noin 5 metrin vedessä. Aikansa kun jaksoi reikiä pilkkiä, sai hieman kalojakin. Vähän hätäisemmällä taktiikalla ei olisi varmaan saanut juuri mitään, kun syönti tuntui alkavan niin viiveellä. Pienikin ahven söi tosi huonosti, eikä yli 10 ahvenen reikiä ollut kuin ehkä yksi tai kaksi. Muutamia vähän isompia 100-200g ahvenia tuli sekaan.
Aloituspaikan jälkeen meni vielä vaikeammaksi ja tuli siinä varmasti toistakymmentä reikää peräkkäin tehtyä, joissa ei edes näkynyt kaiussa yhtään kaloja. Oli kyllä kaukana syönti vuoden takaisesta, vaikka en silloinkaan mitään jättipottia saanut.
Otettiin vielä päivän lopuksi muutaman sadan metrin siirtymä toiseen paikkaan, ja sekin oli pitkälti jo rei'itetty. Pieni alue oli kuitenkin jätetty ja siihen ensimmäinen reikä ja melkein saman tien pari yli 100g ahventa ylös. Vaan vaikeaksi meni senkin jälkeen, ehkä 15 reikää vielä kokeilin ja yhdestä reiästä sain vielä toiset kaksi yli 100g ahventa, särkien lisäksi. Nuo viimeiset ahvenet ottivat morriin, mutta muuten tuli lähinnä värikoukulla ja silmäpilkillä pilkittyä.
Päivän saldo oli kymmenkunta yli 100g ahventa ja pari kiloa pikkuahventa lisäksi.
Iltapäivä Paimelanlahdella |
Saalista |
Sunnuntaina suunnattiin Tonin ja Miron kanssa Ruuhijärvelle, oletus oli, että nyt jäätä olisi riittävästi. Lämpötila oli ollut vuorokauden yli 10 pakkasella ja lunta jäällä sentti pari. Jää olikin vahvistunut 5-8cm vahvuiseksi, joten pilkille päästiin. Aika varovainen sai vielä silti olla.
Puolen päivän aikaan luovutettiin tuo alue, Toni taisi 4 filekalaa saada, mutta me muut emme saaneet enää mitään. Monipuolisesti kokeiltiin syvyyksiä 3-8m väliltä, mutta kaikki ahvenet tulivat noin 5m vedestä. Särkiä sen sijaan tuntui olevan lähes joka puolella, ja monta reikää lopetin muutaman särjen jälkeen.
Puolen päivän jälkeen kerättiin kamat ja kokeiltiin vähän eri puolelta järveä. Tuo alue oli jäätynyt aiemmin ja jäätä oli noin 10-13cm kaikkialla, ja myös lunta jäällä muutama sentti. Suht pitkän lenkin kairailin ja ainoat kalatapahtumat olivat yksi pieni ahven ja yksi tärppi hauesta. Toni sai yhdestä reiästä muutaman yli 100g ahvenen tasurilla, mutta yhtä ahventa lukuunottamatta kaloja ei lisää tuolta alueelta tullut. Miro pyöri vähän eri alueella, ja sanoi kymmenkunta pikkuahventa saaneensa
Sunnuntaina tuli lunta koko päivän |
Kyllä osaa olla vaikea kauden alku. Oli kyllä odotettavissa, että myöhäisen jäätymisen jälkeen syönti on heikkoa, mutta näin vaikeaksi en olisi uskonut. Tänä talvena pääsee kuitenkin pitkästä aikaa kunnolla merelläkin käymään, ja toivottavasti nuo tulevat sateet tulee lounaisrannikolle enimmäkseen vetenä, kuten on ennustettu. Niiden jälkeen kun kunnolla pakastaa, niin jäätä tulee rannikolle hyvin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti