Kauden ehkäpä ainoa kisani tuli käytyä viime sunnuntaina, kun ratkoimme seuran mestaruudet.
Kisapaikka oli itselleni käytännössä uusi, kun pilkimme Pyhäjärven Saviselällä. Joskus junnuna olen yhden pikkukisan siellä käynyt, mutta siitäkin taitaa olla noin 15 vuotta.
Alueella on kuitenkin joitakin kisoja viime vuosina ollut, ja saaliit ovat vaihdelleet rajusti, suurimman voittotuloksen ollessa noin 18 kiloa. Potentiaalia siis tässäkin vesialueessa on, vaikkakaan ei ihan yhtä paljoa kuin Vakkalan/Säijänselässä.
Treenaamassa kävin keskiviikkoaamuna ja lauantaina.
Keskiviikkona ehdin treenailemaan noin klo 8-11, aloitin yhdeltä lahdelta, joka ainakin kartalta näytti kalapaikalta. Lahden toinen reuna antoi ihan yksittäisiä sattumakaloja, mutta toinen puoli lahdesta vakuuttikin enemmän ja tuli monta hyvää reikää peräkkäin, joista ahventa alkoi heti nousta hyvää tahtia.
Keskiviikon treenisaalis |
Tuon jälkeen oli aika pitkä pätkä hyvin hiljaista, kunnes löytyi erikoinen pieni monttu/vedenalainen "oja", jossa tuntui hieman vajaan 6m vedessä olevan oikein hyvinkin kaloja. Sain hetkessä parven nousemaan ihan jäänkannen alle saakka. Tuo kala-alue vaikutti kuitenkin olevan todella pieni. Aivan hajakaloja nousi ympäriltä, mutta ei mitään sen kummempaa.
Todella tyhjää aluetta vaikutti olevan tuon jälkeen, olisko 20-25 tyhjää reikää ollut peräkkäin, kunnes tuli muutaman reiän putki. Muutamien tyhjien reikien jälkeen tuli yhdestä reiästä jälleen muutama ahven, tällä kertaa kaikki ruokakokoa, isoimmat noin 150g. Ympärillä oli kuitenkin hiljaista, joten kisapaikalta se ei vaikuttanut.
Lauantaina päätin treenata lähinnä kilometrin säteellä keskiviikkona löydetyistä paikoista, ideana lähinnä löytää lisää varapaikkoja. Hiljaista oli, kalaa ei tosiaan tuntunut olevan missään muualla kuin näissä keskiviikkona löydetyissä kohdissa. Parempaa paikkaa näistä en uusiksi käynyt koittamassa ollenkaan, vaan luotin paikkaani. Puolen kilometrin päästä löytyi pari kalapistettä, joista varsinkin toinen, noin 5m syvyinen penkan reuna antoi monesta reiästä hyvin ahventa. Lauantain treenin tein kaiun avulla, ja kaloja ei tarvinnut montaa reikää kohden nostella, kun kaiku kertoi paljonko kalaa alla on. Toinen pieni kalapiste oli noin 3,5m syvyydessä, mutta vain kaksi reikää antoi kaloja ja tyhjää oli välissä.
Pitkästä aikaa kelkkakelejä |
Lauantain keli, sunnuntaina oli sama kovemmalla tuulella ja lumisateella |
Kiertelin tuon jälkeen lauantaina vielä selkämatalikkoja ja monttujen reunoja ja myös matalia kivikoita, mutta eipä niistä mitään kummempaa löytynyt. Yksi sattumareikä osui kivikon päälle 2,5m veteen ja siitä tuli hyvää tahtia kalaa, mutta ympärillä aivan tyhjää.
Sunnuntain kisaan oli aika lailla selvät sävelet. Aluksi ennakolta parhaalle paikalle, ja sen hiipuessa kokeilemaan varapaikkoja. Kilpailuaika meillä oli 9-14, puolen tunnin paluuajalla. Tuuli oli lähes myrskyinen ja aamulla pakkasta 7 astetta. Omat treenatut paikkani oli aika lailla pahimmassa tuulenkidassa.
Timon kanssa aloiteltiin samalta alueelta kisa. Aloittelin kisan 4m vedestä silmäpilkillä, Sepeteus 48mm. Ekat reiät antoi lyhyitä ahvenputkia. Siirryin aavistuksen rannempaan, ja kalaputket pitenivät siten, että parhaat reiät antoivat 20-30 ahvenen putkia. Heti kun vähänkin hiipui, tein uuden reiän. Ehkä nelisen kiloa ehdin saamaan kalaa, kun myös Marko ja Tomi tulivat samoille paikoille. Kalaa nousi joka reiästä, kun rei'itti noin 7m välein kalapaikkaa. Oli vain haastavaa seurata missä oli jo pilkitty, kun kovalla tuulella satanut lumi peitti nopeasti vanhat reiät. Syönti ei tuntunut hirmuisen hyvältä, vaan meni vähän tökkimiseksi kun silmä hajosi tai kului liikaa. Tuntui, että silmää sai vaihtaa jopa 10 kalan välein, mikä on aivan liian usein. Vaihdoin värikoukkupilkkiin (35mm, koukun värinä ATTU-värikoukkujen värikartan koukku "liekki nro 14"), ja sain heti samasta reiästä sillä 60-70 ahventa, vaikka olin samasta saanut silmäpilkillä jo viitisenkymmentä. Myös seuraava reikä antoi noin 100 ahventa, ja pari reikää sen jälkeen vielä viitisenkymmentä.
Paras alue alkoi olla täynnä reikiä, vaikkakin sain edelleen jokusen 20 ahvenen kalaputken. Vilkaisin kelloa, ja se näytti muutaman minuutin yli yhden. Päätin siirtyä varapaikalle, kun ajattelin että sieltä voisi saada hyvin kalaa vielä viimeisen tunninkin. Olin väärässä. Kaksi ensimmäistä reikää edellispäivän treenipaikoille antoi molemmat yhden ahvenen, ja sen jälkeen hakkasin 20-30min päätä seinään eli täysin tyhjää koko loppuaika. Mihin lie parvet hävinneet tuosta yhden yön aikana...mutta tämä on juurikin tämän lajin arvoituksellisuutta, ikinä ei ihan täysin varma voi olla mistään.
Vastatuuli punnituspaikalle oli kova ja uutta luntaa satoi, joka lipsui jalkojen alla. Jätin runsaasti paluuaikaa kun lähdin jo klo 13:43 kävelemään punnitukseen, kun ei kerran kaloja näkynyt.
Arvioin kalaa olevan noin kympin luokkaa, kun Maksimaisen pönttö oli vähän vajaa puolillaan. Näköjään pikkuahvenet menevät aika pieneen tilaan, sillä ahventa oli yllätyksekseni niinkin paljon kuin 13190g. Tuo riitti tällä kertaa koko kisan voittoon. Isä pilkki toiselta puolelta selkää toisiksi suurimman saaliin. Laskeskelin kisan jälkeen, että ahvenia oli 498kpl ja keskipaino reilut 26g. Pari isointa ahventa oli noin 150g. Kalat nousi siis 3,5-4m vedestä, etupäässä pilkin 60-100cm irti pohjasta. Hetkittäin pilkin myös vähän ylempää, mutta kalantulo lakkasi aika lyhyeen kun sitä kokeilin.
Tässä tulokset miesten sarjan osalta + muut sarjat top 3:
Naiset:
1. Irma Kahilainen 1198g
2. Seija Kivioja -
Miehet:
1. Atte Mustalahti 13 190g
2. Marko Saarinen 5020g
3. Tomi Toiva 4600g
4. Markus Erkkilä 4424g (+ kisan isoin ahven 322g)
5. Timo Matero 4128g
6. Pasi Tanner 4090g
Veteraanit:
1. Tapio Mustalahti 10 294g
2. Antti Käpynen 4138g
3. Yrjö Viljanen 3920g
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti