Pitkäperjantaina ja lankalauantaina tuli pyörittyä Sundomin vesillä.
Perjantaina tuli mentyä vähän hölmöstä paikasta jäälle, mutta jääsauvan turvin löytyi onneksi lopulta reitti, josta jäälle pääsin. Tiesin tosin jo tuolla hetkellä, että samaa reittiä en tulisi takaisin yrittämään. Mutta ajattelin että se on sitten sen ajan murhe ja päätin keskittyä itse asiaan eli pilkkimiseen. Luulin olevani aikaisin jäällä, mutta väkeä olikin ennen minua jo vaikka kuinka paljon, olivat jättäneet autonsa vain eri paikkaan.
Kävelin suoraan yhdelle kivikolle, ja muutaman reiän tuloksena oli yksi likelle 500g ahven värikoukkupilkillä. Lisää ei kuitenkaan näkynyt, ja jatkoin eteenpäin rei'ittäen. Hiljaista piteli. Siirryin seuraavalle kivikolle ja sain pari ahventa ensimmäisistä kolmesta reiästä. Kiersin kivikon ympäri, mutta toiselta puolelta ei kalahavaintoja tullut ja palasin takaisin. Tein lisää reikiä, ja yhdestä reiästä alkoi hiljalleen nousta ahvenia. En saanut niitä värikoukkuun ottamaan, vaan pienellä morrilla ja surviaisilla sai ronkkia.
Syönti tuntui hiljalleen paranevan ja löytyi toinen reikä, josta alkoi nousta kalaa. Hetken ajan kalat olivat jopa syönnillään, kun morriin otti matkalta kiinni kaksi ahventa peräkkäin. Kun tuo reikä hiipui, oli ahventa kasassa noin 15kg ja kävin tyhjentämässä kalat pussiin, jonka sai juuri ja juuri vielä solmittua.
Kokeilin lähialueen muita vanhoja reikiä ja lähes jokaisesta sain sen 5-10kpl ahvenia, eli viisi reikää antoi hyvinkin 30-40 ahventa. Tuon jälkeen syönti selvästi hiipui, mutta joitakin kaloja vielä nousi sieltä täältä. Kävin klo 13-16 rannassa pitämässä taukoa, kun ajattelin että keski/iltapäivän "syöntiseisaus" osuisi tuohon ajankohtaan. Klo 16 jälkeen menin vielä jatkamaan, ja sain vielä nelisen kiloa ahventa samoista rei'istä kuin aamulla sain kaloja. Klo 17.30 asti löytyi kaloja jonkun verran, mutta sen jälkeen kalat hävisivät täysin, joko eivät syöneet tai sitten en vaan niitä löytänyt. Klo 19 luovutin ja lähdin talsimaan kohti rantaa. Vedin pulkkaa maita pitkin isomman tien varteen ja kävin sitten hakemassa auton vajaan 3 kilometrin päästä, joten tuli siinä päivän liikunnatkin tehtyä samalla.
|
Aamupäivän saldoa |
|
Illemmalla ei näkynyt enää muita |
|
Jää pehmeni ja pulkkakin upotti illemmalla |
|
Vähän raskaampi pulkan veto isomman tien reunaan |
Lauantaina olikin pohdinta, käydäkkö vielä kokeilemassa samasta paikasta, vai suunnatakko eri paikkaan. Lopulta päädyin siihen, että kävin kokeilemassa vielä samasta paikasta. Ajattelin, että tuohon olisi liikkunut kalaa lisää, mutta ei siltä vaikuttanut. Ehkä 10 ahventa sain pariin tuntiin ja keskipainokin vain 100g paikkeilla. Jonkun verran viitsin tuon jälkeen kokeilla lähialueelta muualta, mutta en muuta saanut kuin pari pienehköä ahventa. Kello oli vasta 9 ja päätin lähteä autolle ja kokeilla toista paikkaa.
Tuolla alueella tuhrasin jotain 2,5 tuntia, kunnes luovutin ja lähdin taas autolle ja vaihdoin jälleen paikkaa. Kello taisi olla jo yli 12, kun jäälle pääsin. Yllätyksekseni kalaa löysin melkein heti, mutta ahvenia tuli vain 1-2kpl reiästä jos sitäkään. Samaa rantapenkkaa etenin ja aina sieltä täältä tuli se 1-2 ahventa, mutta enimmäkseen oli tyhjää. Yksi 5 ahvenen reikä osui tyhjien reikien väliin ja toinen noin 10 ahvenen reikä, joista puolet oli pieniä. Ottisyvyys vaihteli 1-2,5m väliltä, mutta toisaalta matampaan tai syvempään en mennytkään.
Etenin rantaa siihen asti, kunnes tuli peräkkäin muutama reikä ilman kaloja. Kävelin takaisin päin ja rei'itin tarkemmin aluetta, josta sain isoimmat ahvenet. Olisiko 6kpl tullut ahvenia lisää tuosta ja kaikki yli 200g. Lähdin rei'ittämään autolle päin, ja pari kalareikää osui vielä yhden rantakivikon reunasta. Toinen reikä antoi 5 ahventa ja toinen 3 ja loput 5-10 reikää taas tyhjiä.
Lauantaina kaiku ei ollut mukana, ja on aika vaikea arvioida paljonko kaloja alla sitten oli. Veikkaan että huomattavasti enemmän kuin miltä se pilkkiessä vaikutti, sillä jokaista ahventa tuntui joutuvan pilkkivän "erikseen" eli ne eivät todellakaan ottaneet heti morriin kun sen veteen sai. Klo 16.30 lopettelin pilkinnän ja tuo 4,5h testaus tähän paikkaan antoi kuitenkin ihan mukavat noin 8kg ahventa. Varsinkin kun ottaa huomioon, että aamusyönti meni kokonaan sivu suun.
|
Aamupäivän maisemia |
|
Päivän viimeinen muttei vähäisin ahven |
|
Iltapäivän saalis |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti