sunnuntai 22. tammikuuta 2012

Syöntiä - vihdoinkin

Tulipa käytyä Roismalanlahdella pilkillä, kun olin kuullut että sieltä on ainakin hieman noussut ruokakalaa ylös.
Kisat sieltä peruutettiin viikkoa aikaisemmin, mutta ainakin nyt jäätä oli yli 10cm kaikkialla.

Todella syönnillisesti heikko alkukausi sai hieman parantumisen merkkejä vaikka tänäänkin vaikeaa oli noin klo 13 asti. Silloin pakin pohjalla makasi vain viisi yli 100g ahventa, tosin joukossa oli 445g körmyniska joka nousi päivän ensimmäisestä reiästä kuinkas muutenkaan.

Järven pinta oli laikuilla turhan paljon eikä niiden avuilla kovin helpolla ahventa tuntunut saavan. Jotain ihmeellistä kuitenkin tapahtui kun yhden jälkeen päivällä pudotin morrin jälleen yhteen laikkuun ja siitä alkoikin nousemaan ahventa. Syöntiä oli jopa sen verran että parilla ahvenella oli kuore suussa ja pari ahventa otti vajoavaan morriin matkalta kiinni. Välillä parvi katosi ja sitten taas saattoi tulla muutama ahven ihan peräkkäin.

Kesken syönnin jouduin lähtemään pois sillä rannassa piti olla 3 aikoihin. Yli tunnin olisi kyllä nähnyt vielä pilkkiä ja viimeiseen 1,5 tuntiin ahventa tuli noin 6kg. Aamu oli niin nihkeää että ahventa oli kuitenkin yhteensä vain 8 kiloa. Tästä 6,3kg filekokoa ja 10 suurimmaksi punnitsin 2,4kg.

Tästä olisi hyvä jatkaa jos tulee huomenna lähdettyä.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti