maanantai 4. tammikuuta 2016

Kulovedellä 4.1.

Tänään tuli käytyä järvellä, jolla jostain syystä on tullut käytyä pilkillä melkoisen harvoin. Nyt kuitenkin suuntasin Kulovedelle Kärppälän vesille. Kärppälässä olin käynyt vain yhden kerran aikaisemmin, enkä silloin saanut muutamaa ahventa enempää.

Tarkoitus oli olla järvellä jo auringon nousun aikoihin, mutta nähtävästi sen verran väsytti aamulla, että havahduin vasta 20 vaille 10 ylös sängystä. Ei muuta kuin auto lämpiämään ja välineitä katsomaan valmiiksi, kun en jaksanut niitä illalla valmiiksi katsoa. Mukaan tarttui muutama tapsipilkki, muutama ketjupilkki, yksi värikoukkupilkki ja kolme tasuria.

Järvellä olin vasta niinkin myöhään kuin klo 11.45, joten pilkkipäivä ei tällä kertaa ollut pitkä. Ajatuksena oli ensin tarkistaa syvänteen reuna ja alle 6 metrin syvyinen pakka. Nämä pilkin tapsivälineillä. Onkisyvyydet vaihtelivat 3-10 metrin väliltä. Kyllä oli hiljaista, pari varovaista tärppiä sain muutamasta reiästä - mitä lie kiiskejä olivat kun eivät tarttuneet. Pakalla oli sentään sen verran eloa, että sain noin 300-400g pasurin ja pari pientä pasuria. Muutamia reikiä alueelle kairasin, mutta lisää kaloja ei tullut.

Päätin luopua yli 5 metristä pilkinnästä ja päätin keskittyä niihin syvyyksiin, mistä yleensä Rautaveden puoleltakin kaloja olen saanut, eli 3-4 metrin vedestä. Kävelin lähimpään rantaan ja aloin rei'ittämään siitä syvälle päin. Syvyyttä oli 2-3 metriä ja kalaa tuli, mutta kaikki särkiä. Muutaman reiän jälkeen kuitenkin päivän ensimmäinen ahven näki päivänvalon. Kello oli tuossa vaiheessa jo melkein 13.

Pari seuraavaa reikää syvemmän veden suuntaan eivät kuitenkaan antaneet lisää ahvenia, mutta seuraavasta niitä alkoikin nousta yllättävän hyvää tahtia. Tapsilla kun aloitin reiän, oli ensimmäinen, noin 50g ahven kiinni jo ennen kuin siima oikeni suoraksi. Päätin vaihtaa pieneen värikoukkupilkkiin nro 14 koukulla, ja ahventa alkoi heti tulla hyvää tahtia. Putki kesti ainakin 15 ahvenen verran, mutta kokoluokka oli pientä. Päätin tässä vaiheessa kairailla rannan suuntaisesti noin 6-7 metrin välein, ja se alkoi tuottaa tulosta. Kahdesta reiästä peräkkäin sain värikoukulla yli 200g ahvenen ja jokusia pienempiä. Yhdellä reiällä vaihdoin pieneen tasuriin, ja sain sillä sekakokoisia ahvenia 9kpl ja pienehkön hauen. Kaloja tuli sekä pohjasta, että noin 1-1,5 metriä irti pohjasta. Alueella oli erittäin tasainen pohjanmuoto ja syvyyttä nelisen metriä.

Tein runsaasti lisää reikiä, mutta monta reikää oli tämän jälkeen tyhjiä tai antoivat vain yksittäisiä pikkuahvenia, kunnes yhdellä reiällä olikin yhtäkkiä käynnissä ylivoimaisesti tämän talven kovin syönti tähän mennessä. Noin 10-15 minuutissa nousi jäälle kolmisen kiloa ahvenia, joista isoimmat olivat hieman alle 200-grammaisia. Aluksi kaloja tuli värikoukulla sekä pohjasta että välivedestä, ja lopuksi sai vielä toistakymmentä ahventa aivan peräjälkeen morrilla pohjan läheltä.

Tuon jälkeen en löytänyt enää minkäänlaisia parvia, vaan loppuaikana "keräsin" ehkä 10-15kpl 30-70g ahvenia noin 20 reiästä. Kellokin alkoi olla jo sen verran paljon, että syönti sikälikin jo hyytyi.

Päivän saldo oli yhteensä noin 5-6 kiloa ahventa, josta vajaat 4 kiloa oli kokoluokaltaan 70-260 grammaa. Suurimmat ahvenet siis olivat 260g ja 230g. Sen verran positiivinen yllätys oli näinkin hyvä syönti tuolta alueelta, että varmasti tulee käytyä toistekin. Huomenna kuitenkin käyn Säkylän Pyhäjärvellä katsomassa mikä siellä on meininki.


Päivän parhaat



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti