Vajaa viikko sitten tuli käytyä Säkylässä hupipilkillä. Tarkoitus oli mennä nyhtämään 100g ahventa "kurkulle" eli järven ainoalle suurelle syvänteelle. Jäätilanteesta ei itselläni ollut tietoa, mutta olin varma, että jäätä riittää. Olihan pakkasta ollut yli 20 astetta useamman päivän. Itse asiassa tarkoitus oli tuolla käydä jo muutama päivä aikaisemmin, mutta lopulta tulin järkiini että eihän siellä vielä jäätä ole. Eikä varmaan paljoa ollutkaan silloin.
Rantaan päästyäni huomasin, että paikalla oli 3 muuta pilkkijää ennen minua. Minun jälkeeni ei muita tullutkaan. Jäätä oli erittäin sopiva määrä, eli 15-20cm. Rannoissa oli ahtojäätä ja jäät nousseet pystyyn rantaviivassa. Pakkasta oli noin 15 astetta, ei siinä mitään - mutta lisäksi kävi noin 7 m/s tuuli, joka teki touhusta melko jäätävää. Kalaakaan ei löytynyt, ei sitten millään. Tapsipilkillä pilkin syvyyksiä 6-12m väliltä reilun tunnin verran, kunnes kyllästyin. Muut pilkkijät lähtivät pois jo ennen minua, kun eivät ilmeisesti saaneet kukaan ahventakaan.
Päätin kokeilla loppuajan eteläpäästä järveä, sillä tuuli kävi siitä suunnasta. Ei muuta kuin järven ehkä tutuimmalleni alueelle Kalikkaan. Jäätä oli reilusti 25-35cm, kaloja ei. Jälleen noin tunnin verran aktiivista kairailua ja etsimistä, tuloksena yksi vähän yli 100g ahven. Ei tärppiäkään sen lisäksi. Tuo ainokainen tuli Kalikan ja Kuivetunnokan väliltä noin 3,5m vedestä. Hetken aikaa jo meinasin käydä Kuivetunnokassa kokeilemassa, mutta en viitsinyt tuulenkitaan enää lähteä ja kävelin takaisin autolle.
Kello näytti vähän yli 13, ja päätin mennä vielä lopuksi Sastamalan Roismalanlahdelle testaamaan, olisiko syönti yhtään parantunut viime kerran jälkeen. Aloitin kirkon edustalta virran reunasta, jossa usein on ollut hyvin kalaa ensijäillä. Nyt oli hiljaista, ei tärppiäkään mistään. Siirryin keskemmälle vähän syvempään veteen ja ekasta reiästä melkein heti yli 100g ahven morrilla, mutta se jäi ainoaksi ahveneksi tuolta alueelta. Särkiä sen sijaan tuli joka reiästä koko ajan. Virtaus oli melkoisen kova ja siima meni selvästi vinoon, mutta silti jäätä oli alla 30cm tuolla kohtaa.
Selkävesille tein vielä muutamia reikiä, mutta kaloja ei tullut. Yhdellä reiällä sitten morri tarttui johonkin, kun sen veteen sain. Jotain raskasta nousi vähän matkaa, mutta ei enempää. Ei muuta kuin vedin siiman poikki. Taisi olla vanha verkko, mihin morri takertui. Vaihdoin tuon jälkeen reilusti paikkaa ns. pikkuahvenpaikoille. Hiljaista oli sielläkin, kymmeneen reikään kaksi pikkuahventa. Yhtäkkiä löytyi kuitenkin vähän paremmin kalaa, ja taisi nousta värikoukulla 8 ahventa peräkkäin, joista ensimmäinen oli 100-grammainen ja loput selvästi pienempiä. Tuon jälkeen en saanut enää kuin pari pikkuahventa, vaikka tein vielä ainakin 15 reikää lisää.
Ei vain kala syö, muuta selitystä en keksi. Toki jossain päin Säkylää varsinkin olisi syönyt, kun siellähän kuulemma syö aina jossain päin. Roismalanlahden 1,5 tunnin pilkkisession ahvenet painoivat noin puoli kiloa, joten melkoisen tukossa on sekin paikka. Saapa nähdä millaisia saaliita saavat viikonloppuna sekä Roismalasta, että Säkylästä, kun molemmissa on kilpailut. Itse en tällä kertaa niihin lähde, vaan kisailen sunnuntaina Vesijärvellä Lahdessa.
Kala ei ole syönyt oikein muuallakaan. Esim. Lahden Joutjärven ekan kisan voittotulos tänä talvena 2,6kg ja Alasenjärven 3,8kg. Viime talveena vastaavissa kisoissa lukemat oli 12,6kg ja 13kg+.
Muuallakin on tosi heikkoa ollut, mutta jossain vaiheessa täytyy ahventenkin syömään alkaa, eivät ne muuten elä...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti