maanantai 6. maaliskuuta 2017

PM-pilkki, Luumäen Kivijärvi 26.2.

Ensi kertaa siis yrittämässä piirin kisoissa Kaakkois-Suomessa. Kisassahan oli takarajalle suunnasta riippuen noin 5-6,5km ja siirtymät tunnin molempiin suuntiin.

Siirtymä taisi olla isoin virheeni koko kisassa kun lähdin vahingossa aivan liikaa vasemmalle ja meni niemet ja saaret sekaisin jne! Ei ilmeisesti pitäisi tehdä treenejä autolla jos ei osaa samaan paikkaan kävellen suunnata. No, loppujen lopuksi annoin tuon turhan lenkin takia tasoitusta vain vartin verran alusta, mutta tulipa siinä muutama hikipisara valutettua. Ainakin pääsin heti näkemään millä paikoistani on väkeä ja missä tilaa.

Pari reikää tein matkan varrelle, mutta muuten aloitin paikasta jota suunnittelinkin, eli samasta paikasta mistä treenit aloitin. Siinä oli vain yksi pilkkijä, mutta harmillisesti hän oli jo osunut alueen parhaaseen hotspottiin, josta treenissä kaloja tuli. Kalantulo tosin oli paikassa nyt muutenkin tosi heikkoa verrattuna mitä treenissä. 5-6 kilon paikka muuttuikin 500-600 gramman paikaksi, eikä lähialueelta löytynyt kuin ihan yksittäisiä ahvenia yhden lyhyen putken lisäksi. Likemmäs puolet kisasta sitä tuli siinä tuhrattua lähes kalattomana, kunnes siirryin alueelle, josta sain treenissä näitä vähän isompia ahvenia. Heti ensimmäinen reikä antoi välittömästi 150g ahvenen, ja kymmenestä seuraavasta reiästä noin puolet antoi myös yli 100g ahvenia. Yleensä kalareikä antoi 1-2 isompaa ahventa, mutta parhaasta reiästä tuli 5kpl peräkkäin 100-150g ahvenia.

Hirvittävästi sai reikiä tehdä, ja kalat iskivät heti silmäpilkkiin kun vaan kohdalle osui. Yhden aikaan olikin kasassa jonkun verran yli 3kg ahvenia. Juoksin testaamaan täsmäpaikkani takarajalta tässä välissä, mutta siitä tuli hukkareissu, kun ei ahvenen ahventa noussut. Loppuajan rei'itin enempi vähempi epätoivoisesti samaa aluetta kun mistä kalaa sain aiemmin, mutta en kerennyt enää kuin puolisen kiloa saamaan lisäsaalista. Saaliini 3860g ei ollut todellakaan sitä mitä tultiin hakemaan. Ekan 2 tuntia kun olisi mitenkään käyttänyt järkevämmin, olisi mitasijoille yltänyt. En siltikään usko, että treenipaikoilta olisi mitenkään päässyt voittoon asti, eli paikat ei ollut loppujen lopuksi riittävän hyviä.

Keijo onnistui vähän paremmin onneksi, ja tuli sieltä sitten lohtupronssia joukkuekilpailusta.

Osanottajia oli sen verran reilusti, että tyydyn kopioimaan tähän vain miesten sarjan 20 parasta. Tarkemmat tulokset löytää Kakkois-Suomen piirin sivujen kautta: LINKKI


  

1. Harri Halttunen ONKI TEAM 7176

2. Timo Rämä VALKEALAN KK 6778

3. Sami Kainulainen ONKI TEAM 5788

4. Jukka Uronen KKV 5121

5. Heikki Kokko KKV 4695

6. Jyrki Salonen PAD.KK 4659

7. Keijo Halonen LKV 4544

8. Ari Karhu KKM 4451

9. Juha Lainejärvi KKV 3993

10. Atte Mustalahti LKV 3860

11. Jani Korhonen NASPI 3714

12. Pekka Heinänen PAD.KK 3608

13. Aku Puranen KKV 3600

14. Sami Virtanen PAD.KK 3584

15. Riku Tohka KKKS 3530

16. Marko Puolakka HEINOLAN VU 3355

17. Jussi Aapro KKV 3245

18. Mika Vähämäki NASPI 3144

19. Pasi Lehtonen LKV 3130

20. Tero Villanen KKV 3068
  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti