Kilomääriä jos yritti päässä pyöritellä ennen kisaa, pidin realistisia odotuksia 2-3 kilon kisatuloksesta. Ajattelin, että nappisuorituksella (osuu myös isoihin kaloihin) on mahdollisuus 4-6 kiloon ja jos menee penkin alle niin tulos jäänee noin 1,5 kiloon.
Aloituspilkki SM:ään... |
Sitten kisatapahtumiin...
Juoksujalkaa koko matka aivan takarajaan kiinni 6,7 kilometriä. Otin ehkä hieman väärän kulku-uran, kun valitsin keskellä selkää menevän uran. Viimeisen vajaan kilometrin aikana meinasi vähän alkaa jos askel painaa, kun joutu hankea pitkin juoksemaan, vaikka ei tuota lunta paljoa ollut. Joka tapauksessa klo 10.02 pääsin aloittamaan pilkkimisen.
Taktiikka oli ainakin yrittää kisan alussa isompaa ahventa pelkällä morrilla. Teinkin aluksi muutamia reikiä sille alueelle, mistä treenistä sain pari noin 200g ahventa ja pari pienempää. No, ei ollut suuri yllätys, että siitä ei enää kaloja tullut. Ja ensimmäiseen 15 minuuttiin olikin jo treeneissä löytämäni toinenkin "kalapaikka" jo valloitettu, joten katastrofin ainekset oli aika pian ilmassa.
Olisiko ollut ehkä 13-14. reikä, kun alueelle kasaantuneen pienen porukan vierestä sain ensimmäisen pikkuahvenen. Muutamien hutireikien jälkeen osui päivän syönti huomioiden todellinen syöntipiikki, kun sain peräti 7 ahventa peräkkäin samasta reiästä. Tämä ei jäänyt kanssakisaajilta huomaamatta, ja viereen ei enää tarvinnutkaan kairata uutta reikää.
Jossain vaiheessa sain surkean pieniä alle 10g ahvenia, ja ongin niitä hetken kun ei muutakaan tullut. Koko loppupäivä olikin taistelua ja rei'ittämistä 10-13m vesissä. Paras reikä antoi 3 ahventa, ja tyhjiä oli ainakin 4/5. Ja kun kalatkaan ei olleet kuin korkeintaan 20g kokoa, niin niistä ei kauheasti kertynyt.
Oli kyllä tiedossa, että kevättä kohti voi syönti mennä nihkeämmäksi, mutta ihan näin huonoa en sentään odottanut. Sijoitus tällä kertaa SM:ssä 113 ja saalis taisi olla 648g. Oli kuitenkin vähintään yhtä hyvä paikka kuin Kuivasmeri (4 ahventa?), mutta tännekään ei tarvitse toiste onneksi kisaan lähteä.
Kisatuloksia voipi lueskella esim. täältä LINKKI
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti