9.4. päätin mennä kokeilemaan vielä kerran näille jäille Nastolan Ruuhijärvelle. Mukaani lähti Pasi. Sovittiin lähtöajaksi klo 6, jotta jotenkin ehdittäisiin (mahdolliselle) aamusyönnille. Minulla oli jälleen myös kaiku mukana.
Aloitin heti pilkkimisen pelkällää morrilla, tosin mukana oli syöteiksi vain kärpäsentoukkia. Toiveet kalantulosta nousivat kohtuullisiksi, kun huomasin vaalean "maitojääjuovan" menevän juurikin oletetun kalapaikan ylitse. Ei mennytkään kauaa, kun ensimmäinen yli 300g ahven nousi ylös. Lähialueelta sain hetken päästä vielä pari ihan komean kokoista ahventa. Näistä toinen otti 5m vedestä alle 2m pinnasta. Sain ensimmäisen tunnin aikana vielä jokusia noin 100g ahvenia ja pikkuahvenia ja särkiä lisäksi, mutta sitten syönti alkoi nopeasti hiipua. Pakko se oli uskoa, että syönti loppui jo 8 aikaan aamulla.
Mitä pidempään jatkoimme tuolla samalla alueella, kalantulo huononi koko ajan ja loppui aika lailla kokonaan. Tehtiin välissä "tutkimusmatka" uusille alueille ja löysin ihan lupaavan oloista penkkaakin, mutta tuloksena oli vain pari pikkuahventa, hirmuisesti särkiä ja yksi säyne. Enpä muista, koska olisin viimeksi säyneen saanut pilkillä.
Jäätä oli n. 25-40cm, kohtalaista laadultaan |
Pasi pilkkimässä "juovalla" |
Säyne! |
Vaikea oli pilkkipäivä, mutta tiukassahan tuo kala usein keväällä on näin kirkasvetisillä järvillä. Siihen nähden olin saaliiseen ihan tyytyväinen. Isoin ahven painoi 342g, ja kaksi muuta yli 300g. Lähemmäs 3 kiloa yhteensä perattavan kokoisia. Kappaleita (ahventa) oli sekä minulla että Pasilla noin 50-60kpl.
Tässä omat isoimmat ahveneni |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti