Kävin kuitenkin keskiviikkona treenaamassa, joten ihan kylmiltään ei tarvinnut kisailemaan mennä.
Treeneissä etsin lähinnä alle 3 metristä ahventa ja sitä ei tosiaankaan siellä ollut. Ihan yksittäisiä ahvenia, tosin suurin niistä oli noin 120g mikä jäi päivän suurimmaksi.
Syvempään siirryttyäni alkoi ahvenia nousta enemmän, kuitenkin alle 7 metristä ei tainnut kymmentä ahventa tulla mistään reiästä. Siirryin lähtöalueen läheiselle pakalle ja sieltä löytyi ahventa muutamasta reiästä 8-9 metristä. Muut reiät olivat täysin kalattomia. Totesin että ainakin jonkun verran on kalaa mutta se on todella pientä. Hetken aikaa haahuilin vielä syvän veden paikoissa, mutta tulosta tuli vain yhden ahvenen verran. Lunta alkoi sataa todella sakeasti mikä sai syönnin lakkaamaan täysin joten enempi treenaaminen oli turhaa ja lähdin pois.
Kisassa menin samalle matalikolle mistä treenissä hieman kalaa sain ja kyllä sieltä sitä pikkuahventa tuli välillä ihan mukavasti. Tyhjiä reikiä vaan tuli todella paljon ja kala tuntui olevan todella tarkka syvyydestä. Silti "oikeaan" syvyyteen tehdyistä rei'istäkin korkeintaan puolet antoi kalaa. Ahvenet tulivat aina peräjälkeen kun niitä kohdalle osui ja kalantulo lakkasi aina kun seinään kun kalat loppuivat (tai syönti loppui).
Välineiden kanssa oli tänään vähän ongelmia, pääasiassa silmäsyöttiä tapsipilkin kanssa tuli käytettyä. Luottopilkistä katkesi luottomorrista koukku ja siitä alkoi vähän hankaluuksia. Sidoin siihen nopeasti uuden morrin mutta sehän ei toiminut ollenkaan vaan kalat irtoilivat matkalta välillä viisikin peräkkäin. Lopulta tapsi meni poikki, ilmeisesti ei kestänyt mun raakaa pilkkimistä ja solmukin oli vanha (katkesi pilkin juuresta).
Loppuajan pilkin ketjupilkillä mikä toimi muuten hyvin, mutta se leijasi liikaa sivuun ja siksi oli turhan hidas kun syönti oli kuitenkin melko hyvää.
Kokemusta on yli 6m syvästä pilkinnästä kyllä todella vähän ja kisa oli sikäli melko eksoottinen. Kyllä noihin melkein kympin syvyyksiin saisi olla vieläkin painavempia pilkkejä. Käyttämilläni oli painoa noin 20g. Järjestäjä lupasi kisan ensi vuonnakin järjestää joten tulee varmaan mentyä jos ei esteitä ilmene. Jospa siihen mennessä saisi hankittua vähän painavampia pilkkejä joita voisi käyttää myös venepilkinnässä.
Ja miten kisa meni? Osanottajia oli todella vähän mikä jälleen kerran vähän latisti tunnelmaa ja kisaintoa. Ahventa kertyi runsaat 7 kiloa mikä riitti tällä kertaa (kauden ensimmäiseen) voittoon. Ahvenien keskipaino oli arviolta hieman yli 20 grammaa. Sekaan sain yhden 200g ja yhden 100g ahvenen.
Voittajan on helppo...nauraa? Jokin näytti muitakin huvittavan =) |
Kuvaa punnituksesta |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti