tiistai 8. huhtikuuta 2014

Pilkkikauden päätös 5.4

Niin siinä pääsi käymään, että tämä pilkkikausi päättyi jo 5.4.2014. Kyllähän sitä vielä jäätä löytyisi jostain suojaisimmista järvien lahdista, joihin aurinko ei käytännössä paista lainkaan. Sellaisissa paikoissa kautenki päätinkin.

Kolmella eri pikkujärvellä tuli käytyä Vammalassa isän kanssa. Ensimmäinen järvi oli vain 300m pitkä lutakko, jossa emme olleet ennen käyneet. Sinne piti rämpiä metsässä/pusikossa reilut puoli kilometriä, että rantaan päästiin. Isä alkoi pilkkimään morrilla ja minä pystyllä.

Alue, jossa pilkkimään pystyi oli vain 100 metrin mittainen, sitten alkoi jää heiketä liikaa. Koko järvi oli kuitenkin jäässä. Kalaa ei saatu reilun puolen tunnin yrityksellä ja koko tukevan jään alueen kokeilemisella. Ei muuta kuin rämpiminen takaisin autolle ja muutaman kilometrin siirto järvelle, jota on tämä kevät pääasiassa tullut tyhjennettyä.

Jäälle päästiin vielä kahdessa varjoisessa lahdessa. Jäätä oli edelleenkin parhaimmillaan yli 20cm, vaikka liki puolet järvestä oli kokonaan sulana! Kylläpä se äkkiä alkoi sulaa, kun ekat paikat aukesivat. Tätä blogikirjoitusta kirjoittaessa ei jäätä varmasti enää ole kuin hiukan parissa rannassa.

Kalaa tuli tosi nihkeästi, tosin se oli odotettavissakin. En viitsinyt edes muuta koittaa tarjota, kuin pientä kultamorria surviaisilla. Kalaa löytyi hieman noin parin kolmen metrin vedestä. Itse sain yhteensä 14 ahventa parhaasta reiästä, kun kokeilin siitä monta kertaa. Isä sai myös toiselta lahdelta yhden yli 10 kalan putken. Muuten olikin kovin yksittäisiä ahvenet ja enintään muutama reiästä.
Käväistiin jalkaisin myös toisella lähellä olevalla järvellä, mutta rannat olivat liian sulat eikä sinne enää päässyt. No pitää koittaa tuo toinen järvi sitten kesällä paremmalla ajalla.

Vajaa pari kiloa mieheen saatiin keskipainolta vain 40-50g ahvenia, suurimmat 100-150g, ja vaihdettiin vielä kertaalleen järveä. Siellä taisi olla itselle kolmas reikä kun jo tuli noin 100g ahven, mutta siinä se kalantulo sitten olikin siltä järveltä. Muutaman pienen ahvenen saimme noin 3-5m vedestä ja särkiä paikoitellen ihan riesaksi asti. Tästä järvestä noin 70% oli kokonaan sulaa, mutta pilkkipaikallamme oli jäätä enimmillään jopa 35 senttiä. Nopeasti nuokin tuosta pois sulavat, kun tuuli käy oikeasta suunnasta.

Näihin kuviin ja tunnelmiin. Jäiden lähtö on tosiasia.



Vaan tässäpä oli tämä pilkkikausi. Voisi melkein sanoa tynkäkaudeksi. Kausi alko kyllä suhteellisen aikaisin 1. joulukuuta, mutta päättyi toisiksi aikaisimmin koskaan eli siis 5.4. Välissä oli myös 27.12 alkanut parin viikon totaalitauko, kun jäälle ei päässyt kun niitä ei ollut.

Mutta kirjoittelen myöhemmin parempaa yhteenvetoa tästä pilkkikaudesta/kisakaudesta. Juttua tulee myös tapsimorreista, joita olen myös alkanut valmistaa. Aluksi ainakin vain omaan käyttöön. Pitää laituri -ja venepilkillä testailla kun alkaa kalaa nousta.

Kovin pitkää kalastustaukoa en ole pitämässä, vaan viimeistään ensi viikolla on tarkoitus aloittaa avovesikausi joko ahvenen tai siian onginnan parissa. Jigikaudenkin meinaan aloittaa jo huhtikuun puolella. Kesäkalastusjuttuja voi lukea kesäkalastusblogistani: http://hupikalastus.blogspot.fi/.
Tarkoitus on kuitenkin päivittää silloin tällöin kesän aikana myös tätä pilkkiblogia, joten kannattaa välillä vilkaista onko tännekin ilmestynyt jotakin. Ainakin ketjukoukkuihin on edelleen tulossa uusi värikartta, joka on jo kuvattu. Kunhan ylimääräistä aikaa ilmenee, niin laitan värikartat tänne esille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti