Kilpailuaika oli 9-14 ja puolen tunnin siirtymät.
Treenaamaan en tähän kisaan päässyt, mutta minulla oli moneltakin henkilöltä saatuja tietoja viime viikon kisan kalantulosta. Tiesin suurin piirtein viime viikon voittopaikan ja päätin aloittaa suunnilleen sieltä, vaikka tiesinkin että siihen tulee todella paljon muitakin. No, alueelle tuli kutakuinkin puolet osanottajista, eli 40-50 pilkkijää muutaman sadan metrin rantakaistaleelle.
Kisan alussa oli vielä vähän hämärää pilvisestä säästä johtuen, joten kalakaan ei tainnut oikein olla vielä herännyt. Aloitin värikoukulla ja samalla pilkillä millä pilkin Vesijärvellä, mutta ei sitten ainuttakaan ahventa ensimmäisiin 15 reikään. Yksi kiiski ja yksi todennäköinen ahvenen karkuutus.
Vaihdoin tapsivehkeisiin ja kas kummaa heti 2 reiästä peräkkäin molemmista ainakin 5 ahventa. Lähialueelta en kuitenkaan saanut kuin pari yksittäistä kalaa lisäksi ja aloin rei'ittää kohti Kalikkaa. Yhdeltä kohtaa sain jälleen muutaman ahvenen, mutta ympärillä oli tyhjää. Hieman syvemmässä pari kaveria näytti kalaa saavan, ja sinne jälleen tein muutaman reiän. Yhdestä reiästä 3 ahventa ja muuten ei mitään. Tuon jälkeen taisin tehdä jälleen toistakymmentä tyhjää reikää, kunnes kyllästyin alueeseen ja päätin etsiä paremman paikan. Tuossa vaiheessa oli kello noin 11 ja kalaa noin 2kg.
Ajattelin kävellä muiden kilpailijoiden läheltä ja siirryin edelleen Kalikkaan päin. Suunnitelmana oli siirtyä aina Kallionokkaan saakka, jos en näe kenenkään saavan kalaa. Muutamia kisailijoita matkan varrella näkyi, mutta hiljaista näytti olevan kunnes saavuin "mestaripilkkijä" Timon lähelle ja Timohan sai aivan selviä raitapaitoja ylös. Isä oli myös alueella, ja päättelin alueen kalaisaksi jo sen perusteella, että hänen kaira oli eri reiällä kuin millä itse pilkki, eli oli tarkistamassa vanhalta reiältä jäikö sinne jotain...
Timon lähelle tein aluksi pari tyhjää reikää, kunnes alkoi reiät osua kohdalleen, ainakin välillä. Parhaasta reiästä tuli tapsilla pari kiloa ahvenia aivan "syöttämällä" eli kala oli aina heti kiinni kun pilkin pudotti pohjaan. Tässä vaiheessa muutkin jo hoksasivat alueen kalaisuuden ja hetken päästä alueella oli jo kymmenkunta pilkkijää. Vähän aikaa olikin melkoista kairauskilpailua, kun alue hakattiin hetkessä täyteen reikää. Tyhjiä reikiä oli, mutta yleensä kaloja sai reiästä ainakin 5kpl peräkkäin kun osui reikä kohdalleen.
Jossain puoli 1:n maissa näytti kalantulo alueella jo hiipuvan, mutta vanhojen reikien viereen kun tein uusia sain parhaimmillaan melkein 10 kalan putkia vielä. Lopullisesti kalantulo näytti loppuvan jossain vaiheessa klo 13 jälkeen. Aivan viimeisten 20 minuutin aikana sain vielä vajaat pari kiloa ahventa, kun siirryin vanhojen reikien kiertelyyn ja pelkkään morriin. Ilmeisesti olisi pitänyt tehdä tuo vaihdos jo tuntia aiemmin.
Tässä kisassa osuin ainakin oikealle alueelle, mutta taidot ei nähtävästi riittäneet neljättä sijaa korkeammalle. Kolme tuntia kuitenkin pilkin hyvällä alueella, joten aikaa oli. Sijat 3 ja 1 pilkittiin pääosin samalta alueelta, sekä ainakin 4 muutakin palkintosijaa muista kuin yleisestä sarjasta.
Oma tulokseni noin 13,5 kiloa oli kuitenkin uusi oma ennätykseni kyseiseltä järveltä, että eipä ole tupannut nuo Säkylän kisat onnistumaan yleensä. Vanhan ennätyssaaliini (10,9kg) pilkin jo nuorten sarjassa.
Tulokset:
Nuoret 16 v.
1 Juuso Triipponen NSUK 10075 g.
2 Juho
Hurttila Pilkki
-95 7235
3 Niki
Rantanen KUK 3818
4 Jere
Saarinen Kisko kk 3220
Naiset
1 Sinikka
Mäkinen Teljän K. 15385 g.
2 Ulla
Holmberg UKV 9700
3 Liisa
Renholm UKV 5788
4 Eeva
Huhtala VUK 4116
5 Tanja
Merikanto NSUK 3468
6 Tuija Laiho UKV 3426
7 Armi
Savolainen Teljän
K. 2818
8 Mirja
Tuppurainen
Sastamala
2256
9 Leena
Alitupa LUK 2106
10 Virpi
Vuorela RSUK 2040
11 Anni
Saarinen
Onki-86
1898
12 Marja-Terttu
Marjamaa NSUK 1662
13 Leena
Leino
Kankaanpään KS 1490
14 Hanna
Vinho VUK 1356
15 Eira
Turkka
KUK
866
Sirkka
Meskanen UKV 866
17 Tarja
Ilvonen Kisko
kk 526
Miehet
1 Manne
Rantanen KUK 16190 g.
2 Hannu
Keisalmi KUK 14445
3 Tapio
Mustalahti VUK 14135
4 Atte
Mustalahti VUK 13570
5 Mika
Hurttila Pilkki-95 12410
6 Markku
Luoma NSUK 10895
7 Jouni
Jantunen
Onki-86
10725
8 Kalle
Paavola
Kyröskala 9790
9 Toni
Holmberg UKV 9175
10 Teuvo
Lavonen RSUK 8060
11 Kari Reijonen Kisko kk 8025
12 Henri Merta Onki-86 7700
13 Pekka
Rantala
Lempäälä
7550
14 Hannu
Sinisalo
Kyröskala
5826
15 Pekka Kilpeläinen Puruveden KH 5192
16 Pekka
Kuusinen Onki-86 5058
17 Jukka
Aunela NSUK 4504
18 Juuso
Ruohonen RSUK 4178 g.
19 Markku
Kannasoja
Kyröskala
4056
20 Veikko
Sirkiä
NSUK
3814
21 Kari Ääri KUK 3370
22 Timo
Turklin
NSUK
3348
23 Jari
Multanen
Onki-86
2910
24 Ilkka
Aronen Turun
K.E 2604
25 Marko
Riikonen
Onki-86
1844
26 Olli
Salonen
NSUK
1614
27 Matias Sirkiä NSUK 1010
Miesveteraanit
1 Hannu Malminen KUK 13725 g.
2 Hannu
Saarinen
Onki-86
12567
3 Kalevi Hietalahti Taiv,kk 10950
4 Erkki
Vuorela
RSUK
9720
5 Timo
Mustalahti
VUK
8370
6 Kauko
Savolainen Teljän
K. 8300
7 Esko
Huusko
VUK
6820
8 Ilkka
Lehtonen
Taiv.kk
6420
9 Harri
Hietakangas Kisko
kk. 5618
10 Erkki Turklin NSUK 5586
11 Raimo Lähde LUK 5074
12 Unto
Pellinen
Onki-86
4900
13 Simo Aaltonen Pilkki-95 4876
14 Simo Kaunisto KUK 4874
15 Tauno
Laakso KUK 4496
16 Jouko
Ilvonen Kisko kk. 4260
17 Jorma
Jantunen
Onki-86
4238
18 Asko
Korsman NSUK 4138
19 Rauno
Mustalahti VUK 4104
20 Riku
Kautiainen
KUK
3824
21 Risto Ruoho Onki-86 3800
22 Eino
Päivinen Taiv.kk 3752
23 Mikko
Signell
Onki-86
3620
24 Kalevi Hurttila Pilkki-95 3360
25 Jarmo
Laiho
UKV
3022
26 Väinö
Turkka
KUK
3010
27 Pauli
Iivonen
NSUK
2778
28 Pertti Eskelinen Onki-86 2420
29 Pertti
Lehtimäki
Onki-86
2350
30 Matti
Toivonen
Onki-86
2314
31 Veikko
Meskanen UKV 2020
32 Veikko
Mäkinen Ha-Ku 1908
33 Martti
Lotsari
VUK
1860
34 Heikki
Hakkarainen NSUK 1770
35 Tauno
Teeri
Pilkki-95 1694
36 Tuomo
Hörkkö
onki-86
1594
37 Keijo
Lehto
KUK 634
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti