Viime lauantaina kisasin Säkylän Pyhäjärvellä Vaskirannassa. Aiemmin olen samassa paikassa käynyt 3-4 kisat, mutta edellisestä kerrasta oli muutama vuosi. Kilpailuaika oli 10-14, puolen tunnin siirtymillä.
Kalantulo oli ollut kuuleman mukaan pääosin todella heikkoa, mutta olin silti varma, että kisassa nousee useita yli 5kg saaliita ja jopa 10kg tulokset ovat mahdollisia. Toisaalta pidin itsestäänselvyytenä, että kisassa tulee runsaasti alle kilon tuloksia.
Treenaamassa en taaskaan kerennyt käymään, ja oli melkoisen hakusessa mihin päin suuntaisi tai edes mistä syvyydestä pilkkisi. Kalaa oli kuulemma tullut monesta eri syvyydestä, mutta mistään ei paljoa. Välineiden osalta päätin aloitella värikoukulla, ja tarkistaa kalareiät vielä morrilla pilkkien. Välinevalinta millä aloitin, oli Vim-pilkki ja nro 12 värikoukku, värissä puna-oranssi-musta.
Aloitin vajaan 3km päästä lähdöstä erään reimarin vierestä, jossa oli matalikko. Jo toisesta reiästä nousi noin 100g ahven ylös, joka nousi 2,5m vedestä. Toiveikkaana kairasin lähialueelle varmaan parikymmentä reikää, mutta lisää kaloja ei näkynyt. Tuossa vaiheessa ainoa vaihtoehto oli siirtyä muualle.
Siirryin noin 200-400 metriä seuraavalle matalikolle ja pilkin myös syvempää vettä matalikkojen välistä ja ympäriltä. Pilkkisyvyydet vaihtelivat pääasiassa 3-5 metrin väliltä. 4m vedestä osui yksi 5 ahvenen reikä ja pari kalaa sain hieman syvemmästä. Isompi ihan mukavan kokoinen n. 200g. Jälleen jäin rei'ittämään tätä aluetta, mutta kun kaloja ei lisää tullut niin niitä ei tullut sitten millään.
Seuraavan vajaa puolituntia rei'itin Emäkarin takana tuloksetta, kunnes löysin yhden matalamman alueen ja sain sieltä 4 ahventa. Ahvenet tulivat noin 15 ensimmäisestä reiästä, jonka jälkeen sai taas "hakata" tyhjää. Ja tuota tyhjää kestikin kisan viimeisille minuuteille saakka, jolloin sain yhden ahvenen noin parin tunnin tyhjyyden jälkeen. Tuli koitettua viimeinen 2 tuntia esimerkiksi Emäkarin heinikkojen vierustan 1-5m vesiä, Emäkarin ja Iissalon välisiä pakkoja ja pakkojen välejä 1-4m vedestä, sekä Emäkarin takana olevaa syvempää n. 5m vettä.
Säkylän kisasta ei taaskaan kauheasti käteen jäänyt, tosin kalantulo oli todella monella muullakin todella heikkoa. Saaliini oli 12 ahventa, joista 9 otti värikoukkuun ja 3kpl morriin, jolla "tarkistin" kalareiät. Kaloilla painoa 1125g. Ilmeisesti syönti oli niin heikkoa, että tuli poistuttua rei'iltä liiankin nopeasti. Mutta siltikään en usko, että näistä kairaamistani rei'istä olisi kovin suurta saalista voinut mitenkään saada.
Tuloksia ei ainakaan vielä tullut Lounais-Suomen piirin sivuille, mutta tässä tuloksia muistinvaraisesti:
Yleinen:
1. Esko Silver 8255g
2. Tapio Mustalahti 3150g
3. Teuvo Lavonen ????g
4. Pekka Kuusisto 2400g
6. Heikki Rapeli 1550g
7. Atte Mustalahti 1125g
Veteraanit (60v+)
1. Kauko Ihaluoto 5,6kg
2. Timo Mustalahti 5,4kg
3. Erkki Vuorela 5,2kg
...veteraaneissa huomattavasti paremmat saaliit, sijoilla 8-9 vielä noin 3 kilon saaliit.
Nuoret:
1. Juho Hurttila 2,3kg
2. Turo Sunikka 500-800g?
Naiset:
...nimistä ei muistikuvaa, mutta parhaalla oli tyyliin 1185g ja palkinnoille päästiin jo muutamalla sadalla grammalla...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti