Nokialta tunnin verran ajelu Ilmoilanselälle, auto parkkiin Lautsiaan. Rannassa lumi vielä upotti, mutta kun kunnolla pääsi jäälle, oli pinta kovettunut aika lailla täydelliseksi kulkea. Pitkästä aikaa oli lenkkarit jalassa ja pääsi vähän hölkkäilemäänkin.
Ensimmäinen reikä osui noin 2,5m veteen, ja siitä alkoi heti nousta ketjupilkillä Ilmoilanselän kalaksi hyvän kokoista n. 30g ahventa. Parvi nousi helposti metri jään alle. Sama toistui monella reiällä, tosin seassa oli heikompiakin reikiä missä kalantulo tyssäsi nopeasti. Kala oli kuitenkin kohtuullisen kokoista, ja keskipaino varmaan siellä 30g paikkeilla. Sitä kun saa yhdellä vedolla nostella, niin kyllähän siitä painoa kertyy. Testasin aika paljon erilaisia silmäpilkkejä, ja kaikki tuntuivat ihan toimivilta. Ehkä kuitenkin pilkin kisan pikkusepellä, kun ahvenet nousivat pohjasta sen verran hyvin.
Muutaman sadan metrin päästä löytyi toinen kalapaikka. Tällä alueella tosin kalareikiä oli harvemmassa kuin ensimmäisellä kalapaikalla. Välillä tuli 2-3 tyhjää reikää, mutta aina sen jälkeen osui hyviäkin kalareikiä. Kala tuntui olevan paria reikää lukuunottamatta tällä alueella pienempää, mutta vielä matalemmassa noin 1,5 metrissä. Syönti tosin tuntui jonkin verran hiipuneen aamusta, en tiedä sitten oliko vain aamusyönti ohitse vai oliko paikka huonompi. Mielenkiinnolla odotan, kummalta näistä alueista kisassa saadaan paremmin kalaa. Itse joka tapauksessa aloitan kisan lähdöstä lähempänä olevalta.
Seuraavan parin tunnin aikana en sitten enää löytänytkään kaloja muilta alueilta. Näistäkin paikoista kaksi paikkaa olivat tiedossani olevia aikaisempien kisojen voittopaikkoja. Uskomattoman hiljaisilta vaikuttivat, sillä toiselta alueelta en noin 15 reiän kokeilulla saanut yhtäkään ahventa ja toiselta alueelta löysin yhden hyvän kalareiän, mutta sielläkin muista rei'istä tuli vain yksi ahven. Kokeilin myös paikan, jossa SM-kisan treeneissä oli hyvin sekakokoista ahventa, mutta sieltäkään ei nyt noussut kuin yksi pikkuahven.
Ainakin taktiikka kisaan on selvä: kahdesta paikasta löysin kaloja, ja pilkin näistä varmempana pitämääni paikkaa aluksi niin kauan kuin sieltä vain saa kaloja. Uskoisin, että jos alue hyytyy niin toiselta paikalta saa kaloja keräiltyä kisan loppuun asti. Sen verran vahvana mielessä on kuitenkin SM-kisat, että myös morrilla täytyy kisaan varautua. Tapsivehkeitä sen sijaan en ota mukaan ollenkaan, kun tuolla en vain luota niihin. Vähän on vielä arpomista, ottaisinko myös värikoukkupilkkejä kisaan, mutta taidan pilkkiä silmällä kun ei ole nyt juuri tällä hetkellä oikein tuntumaa tuohon värikoukkupilkintään.
Jos tuloksista spekuloin ennakkoon, niin uskon että voittoon tarvitaan ainakin 12-13 kiloa. Uskon myös itse pystyväni vähintäänkin sen 10 kiloa onkimaan, vaikka osuisi heikompikin päivä. Veikataan nyt kuitenkin koko kisan voittotulokseksi 13600g. Kisan jälkeen nähdään, olinko yhtään hajulla.
lentokelit, vihdoinkin! |
Treenisaalis 183 ahventa / 4,4kg |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti