torstai 21. helmikuuta 2019

Mestaripilkit, Vääksy, Vesijärvi 17.2.

Vääksyn kisaan en ehtinyt tai viitsinyt tällä kertaa treenata. Odotukset oli kuitenkin jonkunlaiset, kun tuolla viimeksi tuli kisassa ongittua lähemmäs 17 kiloa. Ajattelin kuitenkin lumettoman jään vuoksi ahvenen olevan jonkin verran nirsommalla otilla ja syvemmässä, kun kelikin oli aurinkoinen.

Kisa-aika oli 10-14, TUNNIN siirtymillä. Takarajalle oli matkaa reilut 3 kilometriä, joten kiirettä ei tarvinnut pitää, vaan pikemminkin aika kävi pitkäksi kun odottelin alkusiirtymäajan päättymistä. Enkä edes tainnut mennä ihan 3 kilometrin päähän. Osanottajia oli toista sataa, joten yksin ei tarvinnut pilkkiä edes kisan alussa.

Eli aloittelin kisan suunnilleen samalta alueelta, kuin mihin pari vuotta sitten tuolla kisan lopetin. Tosin sen verran vaihtui tuo suunnitelma, että päätin aluksi pilkkiä lumisten alueiden alta, kun niitä oli alueella jonkin verran. Päätin aloittaa kisan nopealla ihohkolla tapsipilkillä.

Aloitusreiällä oli vettä kuutisen metriä, ja siitä nousi heti ainakin puoli kiloa ahvenia. Kala oli muuten kovin pientä, mutta yksi noin 150g ahven erehtyi tarttumaan mahastaan morriin. Lähialueen muut lumipaikat täyttyivät myös nopeasti kisailijoista, ja moni näistä näytti myös kaloja saavan.

Koitin vielä toisen reiän samalta alueelta, mutta en saanut kaloja ja vaihdoin reilusti aluetta isolle lumiselle alueelle, jossa muutenkin oli jo parikymmentä pilkkijää. Aktiivisesti tein reikiä ja hain kalaa, mutta eipä osunut yksittäisten ahventen lisäksi kuin yksi noin 15 ahvenen kalaputki. Oletin, että kalaa voisi löytyä paremmin hieman syvemmästä, mutta väärässä olin. Pitkään tein reikiä 7-10m syvyyksiin, mutta aivan yksittäisiä ahvenia nousi, jos niitäkään. Kisaa oli kulunut jo toista tuntia, ja epätoivo alkoi jo iskeä kun ahvenia ei ollut kasassa vielä kiloakaan.

Kiersin lähialueelta parhaimman näköiset lumilaikut läpi, mutta en saanut kuin yhdestä reiästä kolme ahventa. Juoksin muutaman sadan metrin päähän syvempään veteen yhdelle laikulle (vettä 12m), mutta ei napannut sieltäkään. Seuraavaksi ajattelin kokeilla kirkkaan jään alueelta rei'ittämättömiä kohtia. Yllätyin, kun aloinkin saamaan yhdestä reiästä ahvenia ihan hyvää tahtia, vettä alla 7 metriä. Huono puoli tietysti oli, että ahventen keskipaino ei tainnut ylittää edes 15 grammaa. Kauaa en ehtinyt ahvenia nostella, kun Eero ja Allu tulivat ympärille tarkistamaan mitä touhuan. No, tuokin kala-alue osoittautui tuon yhden reiän mittaiseksi, ehkä saanut seuraavista 5-10 reiästä kuin muutaman ahvenen yhteensä.

Kello kävi ja ideat pikkuhiljaa kävivät vähiin, tein vielä penkan reunaan reikiä jonkun matkaa tuota 7m vettä myötäillen, mutta hiljaista piteli. Yksi reikä taisi antaa 5 pikkuahventa. Päätin kokeilla päivän avausreiän uudellee: josko lumen alle olisi uinut lisää kaloja varjoon? Reikä antoi 7 ahventa, tyhjää parempi, mutta ei vakuuttanut.

Kisaa oli jäljellä vielä 1,5 tuntia. Tuossa vaiheessa kun saalista ei ollut edes kolmea kiloa kasassa, päätin lähteä koko loppuajaksi syvempään veteen rei'ittämään lumisia alueita isompien ahvenien toivossa. Usko oli koetuksella, kun seuraavaan tuntiin taisin saada 4 ahventa, eikä edes kummoisen kokoisia. Rei'itin koko tuon ajan noin 20m reikävälillä 8-12m vesiä. Kun puoli tuntia oli aikaa, mietin hetken seuraavaa siirtoa. Huomasin kuitenkin pari 6 tuuman reikää ja verijälkiä reiän vierellä, joten päätin tehdä alueelle vielä lisää reikiä.

Ensimmäinen reikä tuohon antoi heti pari 100g ahventa, vettä oli alla ehkä lähempänä 13 kuin 12 metriä. Seuraava reikä antoikin vain pikkuahvenia, ja hylkäsin tuon reiän muutaman ahvenen jälkeen. Tuosta seuraava reikä yli tyhjä. Palasin lähemmäksi tuota reikää, josta 100g ahvenet sain, ja tein uuden reiän noin 10m päähän siitä reiästä. Pilkki ei ehtinyt edes pohjaan asti, vaan nopeaan tapsipilkkiin otti ensimmäinen 100g ahven noin 1,5m irti pohjasta. Näin isoilla pilkeillä on todella harvinaista saada ahvenia "lennosta" kiinni. Jatkoin pilkkimistä irti pohjasta, ja muutaman ahvenen sain aivan peräjälkeen, kunnes hiljeni. Laskin pilkkiä hieman alemmas, ja kalantulo jälleen jatkui. Yksi ihan pieni syöntikatkos oli, mutta muuten sain ahvenia hyvää tahtia tuosta reiästä kisan loppuun asti. Keskipaino oli yli 100g ja isoin ahven n. 250g tästä reiästä.

Loppu korjasi tilannetta sen verran, että saaliini 4880g riitti juuri ja juuri viimeiseen palkintosijaan kahdeksanneksi. Yleisessä sarjassa oli osanottajia 42. Palkinnot oli kohdillaan, kun sarjojen voittajat saivat sähköperämoottorit ja koko kisan voittajalle lisäksi kaikuluotain. Mestaripilkit olisi tarkoitus järjestää myös ensi talvena, mutta paikka jäi ainakin vielä kysymysmerkiksi.

Tällaisia lumisempia laikkuja löytyi muuten lumettomalta jäältä

Kisasaaliini


TULOKSIA:

Nuoret
1. Roni Kuusela 3192
2. Helmi Sarpola 2668
3. Miika Puistola 958
4. Arttu Peltonen 612
5. Juuso Pirttikoski 314

Naiset 60v
1. Maarit Haapaniemi 4768
2. Terttu Kopra 2912
3. Ritva Kaakko 2558
4. Kaija Vainio 2008
5. Tuula Töyrylä 1556
6. Arja Taponen 868

Naiset
1. Anneli Haaraoja 4622
2. Tiina Karhunen 4362
3. Tarja Manninen 3466
4. Pia Nikula 1300
5. Katri Niemi 714

Miehet 70v (15 parasta)
1. Kalervo Hytönen 5606
2. Pentti Korhonen 5170
3. Eero Korpeinen 4918
4. Tapio Tapaninen 4530
5. Reino Kaakko 4006
6. Pentti Lindqvist 3976
7. Eino Peltonen 3844
8. Kalevi Saastamoinen 3334
9. Juhani Lehtinen 3324
10. Risto Ruoho 3242
11. Aimo Orava 2784
12. Martti Kainulainen 2314
13. Juhani Taponen 2262
14. Paavo Tanskanen 1856
15. Kalevi Rantala 1670...

Miehet 60v (15 parasta)
1. Ari Grönlund 13094 (päivän suurin tulos!)
2. Kari Kotakallio 5920
3. Kauko Mattila 5406
4. Veli Pöysti 5328
5. Ilkka Tuominen 5206
6. Tapio Lustig 3956
7. Tapio Jokinen 3924
8. Markku Uusi-Piuhari 3576
9. Esko Leikas 3112
10. Veijo Kuittinen 3026
11. Veli Laaksonen 2912
12. Jyrki Haaraoja 2784
13. Olavi Palosaari 2008
14. Kyösti Laaksonen 1630
15. Eino Veikkolainen 748...

Miehet (15 parasta)
1. Harri Nikula 7844
2. Jouni Neuvonen. 6106
3. Vesa Kuusela 6040
4. Eino Lamberg 5762
5. Janne Saarinen 5020
6. Markus Lyömiö 4964
7. Pekka Heinänen 4942
8. Atte Mustalahti 4880
9. Timo Kinnunen 4736
10. Tommi Tuominen 4694
11. Timo Korelin 4666
12. Valtteri Aaltonen 4512
13. Pauli Nipuli 4256
14. Jukka Moilanen 3886
15. Henri Merta 3488...

Tätä kirjoittaessa on sääret sen verran pahasti kipeät viikonlopun jäljiltä, että tämän viikon lauantain kisat ovat vielä auki. Ilmeisesti askellus on ollut sen verran jäykkä liukkaudesta johtuen, että myös penikat kipeytyivät todella pahasti. Tietysti tässä ei ole muutenkaan tullut juostua juuri ollenkaan viime kevään jälkeen eikä edes käveltyä paljoa.

Pilkkikengät laitoin uuteen uskoon kuitenkin tässä viikolla, ja hommasin kenkien pohjaan ruuvattavat teräväpäiset nastat. Jouduin myös ostamaan itse kengät... Nyt uskoisin, että piikki on alla sellainen kuin se liukkaalla kuuluukin olla.

Taustalle jäi vähän kehonhuoltotarvikkeita..


20 teräväpäistä nastaa per tossu, jokohan loppuisi lipsuminen?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti