tiistai 21. joulukuuta 2021

Kaakkois-Suomen PM-pilkki, Alasenjärvi 19.12.

 Viikonloppu meni siis tällä kertaa Lahdessa, kun päätin mennä kokeilemaan Alasenjärvelle, olisiko järvi edelleen minulle suosiollinen. Tällä järvellä olin käynyt aiemmin kolmesti pilkillä ennen tätä. Nämä käynnit olivat 2017 tammikuussa, jolloin kyseinen kilpailu oli ehdottomasti koko kauden paras kisani. Toisen kisani tuolla kävin helmikuussa 2019, jolloin tulos myös riitti yleisen sarjan voittoon, vaikka viimeinen tunti oli lähes kalaton.

Nyt kun treenaamassa en käynyt, ajattelin mennä pitkälti samoilla systeemeillä kuin 2017-vuoden kilpailussa. Päätin aloittaa kisan samalla pilkillä ja samanlaisella tapsilla/morrilla kuin silloin, ja myös suunnilleen samasta paikasta. Kun vielä päivän olosuhteet (juuri lumet lähteneet jäältä) ja ajankohta oli lähes sama kuin 5 vuotta sitten, niin ajattelin että ei kalat ihan hirveän kaukana voi olla sen vuoden paikoista. 2019 kisassa oli reilusti lunta jäällä, niin en ajatellut kalojen olevan niin matalassa kuin silloin oli.

Kisa-aamuna oli tarkoitus laittaa vielä syöttipuoli kuntoon, ja sain kun sainkin Samilta ostettua pieniä kärpäsentoukkia. Kalat kun on pieniä niin saa olla toukatkin, jos niitä meinaa käyttää. Hätävaraksi ostin myös surviaisia, kun niitä ei tullut vielä itse käytyä nostamassa. Sidoin vielä varmuuden vuoksi aamulla pari 16-koon morrilla varustettua tapsimorria, vaikka ajatus oli kyllä aloittaa nro 14 koukulla.

Kisa-aika oli 10-14, puolen tunnin siirtymillä. Hieman kisassa oli tynkäkisan maku, kun väkeä oli piirinmestaruuskisaksi todella vähän. Toisaalta en ihmetellyt vähäistä väkimäärää kun kisat olivat näin joulun alla ja niistä ilmoitettiin vasta alle 2 viikkoa (?) ennen kisaa.

Suuntasin kisan alussa vanhalle voittopaikalleni, ja samalle suunnalle tuli paljon muitakin. Vaikutti siltä, että tuolle alueelle tuli kaikkein eniten pilkkijöitä. Aloituskohtaa jouduin hieman arpomaan, mutta päätin aloittaa kohdasta, jossa jää oli vaaleampaa. Hieman epätoivo iski kyllä ennen "aloituslaukausta", kun reikää tuntui olevan joka kohdassa kisailijoiden treenien ja hupipilkkijöiden jäljiltä. Noh, potkin muutamia vanhoja reikiä auki ja aloitin kokeilemalla niistä. 

Pari ekaa reikää molemmat antoi muutaman ahvenen noin 3m vedestä, mutta pari seuraavaa olikin jo tyhjiä. Loikkasin 50m päähän seuraavalle vaalean jään alueelle, mutta reiästä ei tahtonut ahvenia kuulua. Olin juuri vaihtamassa, kunnes sitten ottikin ahven ja perässä noin 20kpl lisää. Seuraava reikä ja taas sama homma, aluksi ei mitään, mutta kun eka ahven otti niin noin 20 ahventa lisää. Seuraavaksi muutama tyhjä reikä, joiden jälkeen siirto hieman syvempään 4m veteen ja sitten osui hyvin. Tuosta reiästä sain varmaankin noin kilon verran ahvenia, ehkä 70-80kpl. Sen jälkeen oli taas hakusessa, kunnes 5-10 huonomman reiän jälkeen osui vähän syvemmässä 4,5m vedessä päivän rajuin syönti. Välillä vaihdoin kärpäsentoukat silmään ja nostin parven noin 1,5m irti pohjasta. Noin 20-30 ahventa tuli ihan hujauksessa. Sitten kun hiljeni, ronkin pohjasta vielä toukilla 10-15 ahventa lisää.

Pitkien kalaputkien löytäminen kävi kuitenkin tuon jälkeen työlääksi ja vaikeaksi. Kisa oli varmaankin noin puolivälissä ja ahventa oli kasassa ehkä 3 kiloa, ehkä vähän ylikin. Tuntui kuitenkin, että olin saamassa päivän juonesta kiinni, hieman vaikean alun jälkeen. Tila vain yksinkertaisesti loppui kesken. Juoksin ristiin rastiin etsien rei'ittämättömiä kohtia. Pari kertaa kun ensimmäisenä ehdin "puhtaalle" alueelle, saatoin saada vielä 20-30 ahvenen putken, mutta ei enää pidempiä. Sitten kun tila loppui kokonaan, ei vanhojen reikien väleistä saanut kuin enää korkeintaan noin 10 ahvenen putkia parhaimmillaan, suurin osa rei'istä ei antanut kalaakaan. 

Kisaa oli jäljellä enää alle tunnin verran, ja ajattelin että nyt tarvitsee tehdä jotain muuta kuin tehdä samoille kohdille uusia reikiä vanhojen reikien viereen. Vaihtoehtoina oli yhä edelleen laajentaa rei'itysaluetta syvemmän veden puolelle tai lähteä ronkkimaan vanhoja reikiä. Ensimmäinen vaihtoehto miellytti enemmän, ja suuntasin syvemmälle...Paljon tyhjää, mutta yksi reikä sentään antoi yli 20 ahvenen putken. Vierestä toinen reikä vielä vajaat 10 ahventa, mutta sen jälkeen olin aivan hukassa ja tein varmasti yli kymmenen tyhjää reikää peräkkäin.

Ihmetyksekseni yksi kilpailija alkoi saamaan hyvää tahtia kalaa noin 5m vedestä, ja suuntasin samoihin syvyyksiin. En saanut mitään, mutta lähistölle tullut toinen kisaaja rupesi heti saamaan hänen vierestään hyvää tahtia kaloja, ja myös kalan keskikoko näytti olevan kohdillaan. Tikkasin lisää reikää, ja sain lopulta lyhyen muutaman ahvenen putken. Seuraava reikä, ja morria haukattiin vähän rajummin...tuloksena katkennut siima. Sinne meni se iso ahven. Vaihdoin loppuajaksi ketjupilkin, ihan perus 55mm Sepeteus silmällä varustettuna. Sain kaloja, mutta niitä ei tullut mitenkään mättämällä. Yhden pikkuahvenen jälkeen lähdin kesken syönnin pois ja tein uuden reiän. Tuo kannatti, sillä seuraavalla reiällä kalaa tuli parempaa tahtia ja sain pari noin 60g ahventa pienien sekaan, ylivoimaisesti isoimmat ahvenet koko päivänä ja aivan loppuminuuteilla. Varmasti 300-400 grammaa tuli saaliiseen lisää tuolta reiältä muutaman minuutin aikana, ja ne oli tässä kisassa arvokkaita kaloja ne. Ihan lopuksi vielä tein uuden reiän, mutta siitä nousi enää yksi pikkuahven juuri ennen kuin kello tuli tasan 14.

Ajattelin kalaa olevan jotain 4-5 kiloa, enkä uskonut alle 5 kilon saaliilla otettavan mitalisijoja. Tuntui, että ainakin 6 kilon saalis olisi varmasti ollut otettavissa vähän onnistuneemmalla suorituksella. Ja ajattelin että varmaan ainakin pari sellaista 6 kilon ylitystä kisassa olisi.

Yllätys olikin suuri, kun punnitusjonossa järjestään kaikkien saalispussit olivat kovin laihan oloisia. Tiukille meni, mutta vajaan 100g erolla vein piirinmestaruuden. Ilman viimeistä 5-10 minuuttia olisin jäänyt sijalle 3 tai 4. Kisa oli muutenkin todella tasainen, mutta se kertoo ennen kaikkea tämän järven tasapuolisuudesta. Hyviä sijoituksia tuli aivan joka suunnasta järveä, ja tämä olisi ollut voitettavissa lähes miltä suunnalta tahansa.

Kaloja en laskenut, mutta koko oli todella pientä, veikkaisin keskipainoksi jotain 13 grammaa. Käytin noin 5cm kokoista nopeahkoa tapsipilkkiä, jossa oli hieman pilkkiä pidempi tapsi. Veikkaisin, että pienehköllä ketju tai värikoukkupilkillä olisi tulos kyllä ollut suunnilleen sama, moni sai kyllä nappulaankin kalan ottamaan kun sitä vain alla oli. Helposti tulee vain tuohon tapsiin luotettua, kun sillä ennenkin on pärjätty.

Tulokset:

PM-pilkki 19.12 2021 Alasenjärvi Lahti

Nuoret-15
1. Matias Hämäläinen 1244 g LSNP
Nuoret 19
1. Santeri Tergujeff 1058 g
Naiset
1. Pia Nikula 2760 g Onkiteam
2. Anneli Haaraoja 2404 g Sensas
3. Katri Niemi 2031 g Sensas
4. Jaana Ukkonen 1021 g KKS
5. Varpu Korhonen 929 g KKV
6. Jaana Pitkänen 394 g KKS
N-60
1. Maarit Haapaniemi 1903 g OKK
2. Tuula Töyrylä 1779 g OKK
3. Ritva Kokko 1282 g Naspi
4. Maija Gren 1080 g TKK
5. Erja Väkevä 997 g TKK
N-70
1. Terttu Kopra 2231 g Onkiteam
2. Marja-Liisa Kuparinen 1691 g SSP-73
3. Ritva Kaakko 1474 g LKV
4. Aila Heininen 644 g LKV
5. Eija Tikka 477 g KKV
M-yleinen
1. Atte Mustalahti 4878 g LKV
2. Harri Nikula 4783 g Onkiteam
3. Janne Saarinen 4613 g Onkiteam
4. Harri Halttunen 4448 g Onkiteam
5. Mika Vähämäki 4328 g Naspi
6. Timo Salmi 4138 g Naspi
7. Niko Saarinen 3663 g Hattulan Kalamiehet
8. Tero Villanen 3422 g KKV
9. Jani Korhonen 3207 g Naspi
10. Vesa Kuusela 3198 g KKS
11. Jari Marttinen 2669 g KKS
12. Reino Puistola 2604 g HSEM
13. Seppo Neuvonen 2531 g OKK
14. Marko Ekroth 2490 g Sensas
15. Timo Korelin 2382 g PadkkAvoin
16. Pekka Immonen 2160 g LKV
17. Jari Järvinen 2035 g HKV
18. Petri Lilja 1949 g KKV
19. Jukka Salminen 1838 g EKM
20. Miro Meuronen 1797 g Team Kyörä
21. Kari Lempinen 1795 g HSEM
22. Marko Heino 1762 g HSEM
23. Riku Tohka 1676 g KKS
24. Mikko Rauhala 1472 g EKM
25. Janne Saarinen 1361 g LKV

26. Juha Lainejärvi 1272 g KKV
27. Tomi Karhu 1049 g KKV
28. Paavo Ruhanen 949 g IPK
29. Mikko Knuutila 807 g
30. Jari Mikkola 643 g IPK
31. Juha Lairi 509 g KKV
32. Jyrki Koponen 341 g LKV
33. Tero Töyrylä 255 g OKK
M-60
1. Jyrki Haaraoja 4093 g Sensas
2. Sauli Rämö 3920 g Onkiteam
3. Risto Pesäkivi 3868 g EKM
4. Reijo Niemi 3763 g Sensas
5. Kari Auvinen 3703 g IKM
6. Kari Kotakallio 3579 g LKV
7. Tapio Luistig 3574 g Padkk
8. Timo Rämä 3234 g VKK
9. Timo Horppu 3233 g EKM
10. Paulöi Nipuli 2829 g HSEM
11. Paavo Tervo 2721 g Naspi
12. Pekka Sarilampi 2636 g KKM
13. Ari Karhu 2604 g Sensas
14. Markku Uusi-Piuhari 2544 g LKV
15. Kauko Mattila 2186 g Sensas
16. Veijo Kuittinen 1866 g EKM
17. Juhani Ritvanen 1788 g Naspi
18. Kari Hokkanen 1616 g HSEM
19. Hannu Haarala 1540 g SSP-73
20. Pekka Viljanen 1487 g LKV
21. Jarmo Jäntti 1187 g TKK
22. Pertti Piiroinen 1017 g Onkiteam
23. Matti Huotari 956 g Kuhmon Kalamiehet
24. Kari Rasipelto 876 g HSEM
25. Jouni Knuutila 349 g
M-70
1. Kauko Jääskeläinen 3370 g LKV
2. Reijo Louna 3356 g OKK
3. Seppo Laakso 2394 g VUK
4. Sulo Outinen 2312 g KKS
5. Kalevi Saastamoinen 2185 g SSP-73
6. Eino Marttila 2185 g EKM
7. Pentti Lindqvist 1903 g EKM
8. Keijo Pokki 1812 g SSP-73
9. Ari Haanpää 1151 g VUK
10. Ossi Paukkunen 1139 g KKV
11. Kalevi Rantala 876 g SSP-73
12. Reino Kaakko 846 g LKV
13. Aimo Orava 755 g LKV
14. Eino Töyrylä 442 g OKK
15. Lauri Mäkipää 317 g OKK

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti