keskiviikko 29. joulukuuta 2021

Lempäälän Tervajärven kisa 26.12.

 Kisa-aikana oli 10-14, 20min paluuajalla. Välineiksi valikoin pieniä värikoukkupilkkejä monipuolisen valikoiman, samoin koukkuja oli mukana monenlaisia. Violettia, oranssia, keltaista, mustaa ja näiden sekoituksia etupäässä. Omasta värikartasta kokeilussa oli Tuho, Liekki ja Piru, sekä jotain värejä mitä olen värjäillyt joskus aiemmin. Aloittelin kisan pienimmällä Kaj-pilkillä ja nro 16 koukulla.

Alku oli vaikea. Aloitin samalta kivikolta kuin mistä treenissä sain ensimmäiset kalat. Hiljaista kuitenkin piteli ja tyhjiä reikiä tuli tyhjien perään. Jatkoin rantaa vähän eteenpäin, kunnes tuli ensimmäisiä merkkejä kaloista. Ihan yhtä ja kahta pikkuahventa reiästä ja jokusia tyhjiä reikiä. Yksi reikä sitten antoikin kuusi ahventa peräkkäin, mutta sen jälkeen meni vaikeaksi. Ei tahtonut tulla enää mitään, ja päätin kokeilla uudelleen vanhat reiät läpi. Kalaa antaneista rei'istä mikään ei enää antanut kaloja, mutta yksi alun perin "tyhjä" reikä antoikin sitten yllättäen 10 ahvenen putken. Sen jälkeen alue kuitenkin hiljeni kokonaan, ja hetken tyhjänpyytämisen jälkeen vaihdoin paikkaa sinne saarelle, mistä treenissä tulikin kaloja.

Saarella oli jo kaksi kisailijaa, mutta hieman ulompana rannasta, kun mistä treenissä kaloja sain. Treenireiät erottuivat lumen alta huonosti, mutta löytyi ne kuitenkin. Eka reikä oli tyhjä, tokasta sain pari ahventa ja kokoluokka yllätti, 50-100g. Tuon jälkeen kuitenkin piteli hiljaista, kunnes lähempää rantaa alkoi löytyä kaloja, joskin tosi pieniä. Pari vierekkäistä reikää antoi lähes 10 pikkuahvenen putket, mutta muuten kaloja ei juuri näkynyt.

Siirryin alueen hyydyttyä takaisin ulommas rannasta, ja vaihdoin välineet aavistuksen järeämpiin. Veteen pääsi 35mm pronssinen Peten Kyy, nro 14 värikoukulla. Muutama reikä peräkkäin antoi kaloja, ja keskikoko oli hyvää noin 50g. Ainoa huono juttu tietysti oli, että kaloja tuli korkeintaan 2kpl samasta reiästä. Aikani kun rei'ittelin niin yksi reikä antoi kuitenkin hetkessä 6 ahventa, mutta sitten meni pahasti hakemiseksi, ja sellaisena se pysyi koko loppukisan ajan. Uudestaan kun kävin rantareikiä kokeilemassa, sain vielä jokusia ahvenia vanhoista rei'istä, mutta sen jälkeen en saanut koko viimeisen 75 minuutin aikana kuin yhden ehkä 4 ahvenen reiän (kaikki) 10g kaloja, ja viimeisen 45 minuutin aikana ainoastaan yksi pikkuahven.  Alueelta yksinkertaisesti loppui kalat, tai ainakaan se ei enää värikoukkuun ottanut ollenkaan. Pasi tuli lopussa käymään samalla alueella ja nosteli morrilla vartissa 6 ahventa, joten morriin olisi vielä ottanut jonkun verran.

Ei tullut vieläkään ensimmäistä yleisen kisan kisavoittoa puhtaasti värikoukulla pilkittynä, mutta tuli jälleen yksi kakkossija lisää, tosin gramman erolla, liekö tuuli sopivasti puhaltanut vaakaan että ero saatiin esiin? Omassa saaliissani oli ahvenia 60kpl, kaksi isointa oli niukasti yli 100g kaloja.

Tulokset:

Naiset.
1.irene siitonen. 1056
2.sanna hauta-alus. 748
3.airi rodziewicz. 622

Yleinen.
1.mika suhonen. 2090
2.atte mustalahti. 1340
3.pekka rintamaa. 1339
4.tomi toiva. 1035
5.pasi tanner. 675

Mv.60
1.rainer kahilainen. 1429
2.arto huurre. 1025
3.pekka kuusinen. 860
4.ahti leppänen. 694
5.antti käpynen. 531
6.jari rämö. 407
7.erkki siitonen. 274
8.seppo. Pönni. -


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti