keskiviikko 29. joulukuuta 2021

Kulovedellä 27.12.

 Kulovedellä tuli käytyä Sarkolan/Suoniemen vesillä kahtena päivänä peräkkäin. Maanantaina pilkin Suoniemen Kirkon edustalla + Sarkolanlahden suualueella.

Kirkkoniemen kärjestä lähti pari railoa eri suuntiin, ja suuntasin aluksi railolle. Jää oli siinä ihmeen ohutta, mutta nopeasti huomasin sen johtuvan "kaksoisjäästä". Pinnassa oli 20cm jäätä, ja toinen jääkerros oli sitten jossain selvästi alempana. Vaihdoin pois railolta, kun vaikutti siltä että pilkki / mahdollinen kala saattaisi jäädä sinne railoon jumiinkin mahdollisesti. Siima meni aivan vinoon eli liukui jostain alemman jään reunasta alas.

Railojen reunoissakin oli ihan hyvää laikkua, mutta kaloja en siitä saanut, joten päätin palata takaisinpäin kohti Taljanlahtea. Muutamia verijälkiä näkyi muiden pilkkijöiden edellispäivien rei'illä, joten ainakin jotain kaloja oli noussut. En vain silti itse tahtonut saada sitä ensimmäistäkään ahventa millään. Hetken päästä kuitenkin päivän avauskala noin 200g ahven näki päivänvalon. Seuraavalla reiällä osuikin paremmin, kun sain kymmenkunta ahventa peräkkäin värikoukulla, ihan hyvän kokoisia noin 200g keskipaino. Jatkoin sen jälkeen morrilla, ja sain vielä pari ahventa lisää. Syvyyttä oli tässä 3,5-4m.

Tein pienen tyhjän lenkin, ja palasin sitten takaisin kokeilemaan toisesta suunnasta, ja sieltä löytyi vielä jonkun verran kaloja, mutta paras reikä antoi vain neljä ahventa. Tuosta olisi tarkemmin ronkkimalla varmaan vielä jotain kaloja saanut, mutta ajattelin etsiä uuden kala-alueen. Se jäikin ajatuksen tasolle, sillä tein noin kahden tunnin lähes tyhjän lenkin. Kirkkoniemen toiselta puolelta sain yhdestä reiästä kaksi 200-300g ahventa ja toisella puolelle Sarkolanlahden suuta kun pyörin sain ainoastaan yhden yli 100g ahvenen. 

Kävelin vielä takaisin loppupäiväksi tuolle alueelle mistä paremmin kalaa sain, ja sain vielä kymmenkunta filekalaa lisää. Suurin osa niistä tuli vanhoista rei'istä, mutta uudetkin antoi vielä jokusia. Veikkaan että pari kiloa parempaan saaliiseen olisi päässyt, kun olisi vain tuossa pyörinyt koko päivän. 

28 yli 100g ahventa kuitenkin tuli saaliiksi, noin 200g keskipainolla ja isoin ahven 423g. Tuohon täytyy olla tyytyväinen kun en ole näiltä vesiltä tuotakaan määrää filekalaa saanut koskaan aiemmin, että on kyllä ollut minulle vaikea paikka. Toki käyntimääriäkään ei tuonne ole tullut vuosien varrella paljoa yli kymmentä kertaa yhteensä. Sen sijaan Rautavesi on ollut huomattavasti saalisvarmempi ja kalamäärät suurempia. Mutta vähän vaihtelua tulee kun tutkii vähän oudompia pilkkivesiä välillä.

Aloituspaikka

Päivän yli 100-grammaiset

Lähes kaikki kalat kuvan pilkillä, värikoukku nro 10


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti