Kilpapilkinnän aloitusopas

Tässä artikkelissa paneudutaan yksinomaan ahvenen kilpapilkintään, sillä siitä itselläni on kokemusta selvästi eniten. Särjen kilpapilkinnästä kirjoitin aiemmin artikkelin, mutta tietämykseni särjen pilkinnästä on aika pientä verrattuna ahvenen pilkintään.

Mielestäni kilpapilkinnässä pääsee jo 3-5 talvessa hyvälle tasolle, jos riittää intoa panostaa lajiin. Tietysti suuri apu on, jos saa käytännössä apua muilta kokeneemmilta pilkkijöiltä. Itse olen ollut sikäli onnellisessa asemassa, että olen alkanut käymään kisoissa yli kymmenen vuotta sitten ja koko ajan kokeneempien pilkkijöiden seurassa.

Eri tyyppiset vesistöt

Kenties tärkein monipuolisen kilpapilkkijän ominaisuus on mielestäni muuttaa omaa pilkintätapaansa vesistökohtaisesti ja myös päiväkohtaisesti. Samoilla keinoilla ei yksinkertaisesti voi pärjätä kaikilla järvillä ja merialueilla. Toki jotkut sanovat, että morri on aina paras, mutta koitappa pilkkiä pelkällä morrilla esim. Päijänteellä, mistä ei välttämättä saa mitään kalaa alle 5 metrin vedestä. Myöskään värikoukku ei toimi jokaisessa vesistössä, eikä mikään muukaan väline.

Pilkkityypit voidaan jakaa karkeasti viiteen pilkkityyppiin:

-Morrit sinänsä uitettuna, materiaali tavallisesti volframia ja joskus esim. lyijyä, jos haluaa että morri ei vajoa kovaa.

-Tapsipilkit, eli pystypilkki, jonka alla on morri joko siimatapsissa tai liukupilkin alla. Periaatteessa mitä tahansa pilkkiä voi käyttää tapsipilkkinä.

-Ketjupilkit, eli pystypilkit, joiden alle tulee ketjukoukku.

-Värikoukkupilkit, eli pystypilkit joiden alle tulee 3-haarainen värikoukku ilman syöttiä.

-Tasapainopilkit

Välineen valintaan vaikuttavia tekijöitä ovat esimerkiksi pilkkisyvyys, kalan koko, kalan syömähalukkuus ja veden väri/sameus. Täytyy huomioida, että isolla pilkillä voi pilkkiä sekä syvästä, että matalasta, mutta pienellä pilkillä tuntuman saa ainoastaan matalassa vedessä. Useimmiten pieni pilkki on matalassa parempi valinta, mutta ei kuitenkaan aina. Oma tuntumani asiaan on, että joskus kala tarvitsee ärsykettä isomman pilkin muodossa, varsinkin heikoissa valaistusolosuhteissa.

Nyrkkisääntö itselläni on esimerkiksi tapsipilkkiä valitessa, että mitä parempi syönti sitä nopeampi pilkki ja mitä huonompi syönti, sitä hitaammin vajoava pilkki. Usein myös hyvällä syönnillä kannattaa käyttää suurempaa pilkkiä.

Kenties tärkein tieto kun lähdetään etukäteen oudolle vesistölle kisaamaan, on selvittää odotettavissa oleva voittotulos ja pilkkiä sen mukaan. Kannattaa selvittää edellisten vuosien voittosaaliita eri vuodenaikoina kyseisessä paikassa. On turha jäädä pilkkimään 5 kilon tahtia, jos paikassa ei ole ikinä voitettu alle 8 kilolla. Kalan syönti kuitenkin vaihtelee jopa päivittäin niin paljon, että joskus voittutuloksen etukäteen arviointi menee pahasti pieleen. 

Matalasta on kala nopein nostaa ylös, joten useimmiten kannattaa pilkkiä mahdollisimman matalasta, mikäli sieltä kalaa löytyy. Samea/ruskeavetisillä järvillä matala vesi on tosin usein ainoa vaihtoehto, sillä syvällä harvemmin on kaloja tällaisissa vesistöissä. Kirkasvetisillä järvillä on usein ahventa sekä matalassa, että syvässä ja myös sillä välillä. Näillä järvillä voidaankin pärjätä hyvinkin erilaisilla taktiikoilla. Osa saattaa pilkkiä aivan matalasta aivan pientä ahventa, ja osa syvemmästä vähän isompaa ja silti päästään samaan lopputulokseen. Kalaa voi myös saada sekä pohjasta, että välivedestä samalla kisapaikalla, usein on kuitenkin arveluttavaa pilkkiä välivedestä jos on paljon muita pilkkijöitä lähistöllä. Välivedestä parvi katoaa useammin kuin pohjasta.

Ahventen etsiminen

Alku- ja keskitalvesta ahventen etsiminen monella järvellä perustuu mahdollisimman vähälumisten paikkojen etsimiseen. Todella usein kisan voittanut pilkkijä on pilkkinyt tällaisella paikalla. Kirkasvetisillä järvillä nämä lumettomat paikat eli "laikut" tai "pälvet" keräävät omien havaintojeni mukaan yleensä paremmin kaloja alleen kuin ruskeavetisillä järvillä. Mutta miltei joka järvellä laikuista on apua. Tosin kannattaa huomioida, että ihan aina laikut eivät kuitenkaan kalaa houkuta, ja silloinkin kun houkuttaa, niin yleensä suurin osa laikuista on silti kalattomia ja kalat ovat parveutuneet vain tiettyihin kohtiin.

Alkutalvesta kalat löytyvät usein melko syvästä vedestä, läheltä syvänteitä, joihin ahvenet monilla järvillä parveutuvat syksyisin. Toisaalta matalistakin paikoista voi onnistaa, varsinkin jos ne ovat jäätyneet ennen syviä paikkoja. 

Kun kevättä kohden lumet alkavat sulaa jäältä pois, kannattaa kairata etenkin näihin kohtiin, missä vielä lunta on jäljellä. Nyrkkisäännöksi voisi tähän sanoa sen, että kun lunta on enemmän kuin lumetonta, niin kannattaa pilkkiä lumettomia paikkoja ja kun lumetonta on enemmän kuin lumen peittämää aluetta, kannattaa pilkkiä lumisissa paikoissa. Nämä asiat kuitenkin kannattaa selvittää aina kokeilemalla, eikä luottaa näihin yleistyksiin.

Kairaustiheys eli kuinka pienin välein tulisi kairata kun ala-alue on löytynyt, riippuu enimmäkseen pilkkialueen koosta ja näkösyvyydestä. Toinen vaikuttava asia on pohjanmuodot. Kirkasvetisillä järvillä ei yleensä ole syytä tehdä reikiä alle 8 metrin välein, kun pilkitään tasasyvyistä aluetta. Syvyydeltään vaihtelevissa paikoissa voi joutua kairaamaan paljon tiheämpään, että osuu oikeaan syvyyteen. Jyrkässä penkassa on tullut itsekkin kairailtua parhaimmillaan 1-2 metrin välein.

Ruskeavetisillä järvillä kannattaa kalapaikat rei'ittää usein tarkkaan, sillä kalaa voi tulla runsaasti jo 3-4 metrin päästä edellisestä reiästä. Ruskeavetisillä järvillä myös usein kannattaa kokeilla kalaa antaneet reiät uudelleen, sillä valo saattaa houkuttaa kaloja paikalle.

Jos kalaa ei tule, on kuitenkin turha kairata edes alle 20 metrin reikävälillä, ainakin useimmissa paikoissa. Eli suosittelen noin 30-40 metrin reikäväliä kala-aluetta etsittäessä. Tässäkin on poikkeuksena jyrkästi syvenevät rannat, joissa voi joutua kairaamaan huomattavasti tiheämpään kun etsitään ottisyvyyttä.

Entä kuinka kauan kannattaa reiällä aikaa viettää, jos kalahavaintoja ei tule? Mielestäni se riippuu täysin alueen kalaisuudesta. Hyvissä pikkuahvenpaikoissa ei ole mitään järkeä odotella edes yli 15 sekuntia sitä ensimmäistä tärppiä. Itse asiassa sellaiset vesistöt ovat harvinaisia, missä kannattaisi pilkkiä uitella yli minuutin ilman kalatapahtumia. Todella nihkeissä kalapaikoissa täytyy kuitenkin turvautua "kyttäämiseen" eli passiivisten kalojen houkutteluun useampia minuutteja samalla reiällä. Joillakin järvillä myös ahvenet säikkyvät kairaamista, ja sen vuoksi tärppejä ei uusista rei'istä tule heti.

Toinen suuri kysymys on se, missä vaiheessa kalaa antanut reikä tulisi hylätä, kun syönti loppuu? Vastaus: yleensä heti. Vaikeus on yleensä saada ensimmäinen kala ottamaan, jonka jälkeen kyllä parven aktiivisimmat kalat tulevat nopeasti ylös. Runsaskalaisimmissa paikoissa reikiä ei kannata pilkkiä "tyhjiksi" vaan ne tulee hylätä jo siinä vaiheessa, kun huomaa kalan koon pienenevän tai yksinkertaisesti kalaa tulee, mutta ei riittävän nopeaan tahtiin. Nihkeimmissä kalapaikoissa taas on hyvin vaikea päättää, missä vaiheessa reikä tulisi hylätä. Varsinkin jos varsinaista syöntireaktiota ei saa kaloissa laukeamaan ollenkaan. Yleensä niissä paikoissa muutenkin kannattaa ottireiät pilkkiä uudestaan.

Välineet

-Siimanvahvuus riippuu etenkin syvyydestä, pilkin painosta ja syönnistä. Kovalla syönnillä siima voi olla paksumpaa ja pilkit isompia, jotta uskaltaa vetää kaloja ylös hidastelematta. Siimanvahvuus on etenkin morrilla pilkittäessä oleellinen asia. Ohuemmalla siimalla saa tuntuman syvemmässä vedessä, mutta syvästä ei kilpailutilanteessa kannata pilkkiä pieniä ahvenia. Yleensäkin morrilla voi pärjätä syvässä vedessä vain pilkkimällä isoja ahvenia. Ohut siima myös saattaa joustaa syvässä vedessä liikaa, mikä voi hankaloittaa vastaiskun tekemistä. 

Tässä hieman siitä millaisilla siimoilla itse pilkin (kaikki siimat Stroft-merkkistä toistaiseksi):

Pienet 2-3mm morrit matalassa vedessä 0.08mm siimalla pikkuahvenille.

0.10mm siima pelkällä morrilla niin syvään kuin viitsii mennä, yleensä keskipainolta alle 50g ahvenille.

0.12mm tapsisiimaksi huonolla syönnillä pikkuahvenille, pelkän morrin kanssa 0.12mm pärjää jo melko isojen ahventen kanssa, kun on varovainen ja ottaa isompien ahventen päästä kiinni, kun kala tulee reiälle.

0,14mm on sopiva yleispaksuus tapsisiimaksi ja pelkällä morrilla uskaltaa pilkkiä jo keskipainolta 100g ahvenia, mutta vähän isompien kalojen kanssa täytyy olla varovainen.

0,16mm sopii pienimmille värikoukkupilkeille ja tapsisiimaksi isohkolle ahvenelle. Pelkän morrin kanssa pilkittäessä 50-300g ahvenia yleensä tyypillisin valintani. Yleensä tapsilla pääsiimani on 0.16mm.

0.18mm siimaa käytän pikkupystyillä ja joskus isolle ahvenelle pelkällä morrilla, sekä tapsipilkin pääsiimana ison pilkin kanssa. Joskus pienten tasapainojen kanssa, mutta harvoin kisoissa.

0.20mm eri kokoisille pystypilkeille pois lukien kaikkein suurimmat, myös karvaperätasureille.

0.25mm keskikokoisille ketjupilkeille hyvällä syönnillä, ja isoille ketjupilkeille aina.

Näistä mainituista siimanvahvuuksista usein pelkällä morrilla käytän myös edellä mainittua vahvempaa siimaa, mikäli vettä on alla todella vähän ja kalaa tulee paljon. Ohuilla siimoilla kannattaa huomioida "solmujen" väsyminen, eli solmut kannattaa solmia uusiksi vähintäänkin jokaisen pilkkikerran alkuun.

-Koukkukoko valitaan kalan koon ja syönnin mukaan. Yleensä ahvenen kilpapilkinnässä riittää koukkukoot 16, 14, 12 ja 10. Koko 10 on kooltaan suurin ja 16 pienin. Koko 16 sopii noin 5-15g ahvenille, koko 14 sopii 15-40g ahvenille, koko 12 sopii 40-150g ahvenille ja koko 10 yli 150g ahvenille. Koukkukokoa voi näistä hieman kasvattaa. jos kala on hyvin syönnillään.

Koukun ominaisuuksista olen sitä mieltä, että terävä, jämäkkä ja ohutlankainen koukku tartuttaa kalat parhaiten eikä koukku väänny kisan aikana. Tässäkin voi kovalla syönnillä käyttää vahvempilankaista koukkua. Pitää kuitenkin huomioida, että jos käyttää syöttinä surviaisia, tulee koukun olla ohutlankainen, jotta toukat saa ehjänä koukkuun.

-Syötit valitaan niin ikään kalastustilanteen mukaan. Värikoukkupilkinnässä ei syöttiä tarvita, ja pilkintää nopeuttaakseen voi koukun väkäset puristaa pihdeillä kasaan. Kala tulee kuitenkin nostaa hidastelematta ylös, että se pysyy väkäsettömässä koukussa. Ilman väkäsiä pilkintä vaatii jonkun verran harjoitusta.

Ketjupilkinnässä käytän pääosin ahvenen silmää syöttinä. Jotkut suosivat myös kärpäsentoukkaa, mutta itse käytän ketjupilkin kanssa todella harvoin toukkia. Silmä on kestävämpi syötti kuin toukka, mutta toukka voi joskus olla ottavampi.

Tapsipilkinnässä voi käyttää sekä surviaisia, kärpäsentoukkia että ahvenen silmiä. Huonolla syönnillä surviainen on varmin valinta, mutta melko usein kannattaa käyttää "pohjana" kärpäsentoukkaa ja päälle pujottaa pari kolme surviaista. Jos kala on syönnillään, voi surviaiset jättää pois. Jos syönti on todella huonoa, kannattaa kärpäsentoukka ottaa alta pois. Silmä toimii tapsissa usein hyvin, mutta ainoastaan hyvällä syönnillä.

Tasapainopilkkiin en suosittele syöttejä, ja muutenkin tasapainopilkkejä harvemmin kannattaa käyttää kisoissa. Jos kisajärvellä on ahven hyvän kokoista ja se ui välivedessä pikkukalojen perässä, niin myös tasuripilkkijällä on mahdollisuudet. Itse olen ainoastaan yhden kisan voittanut lähes puhtaasti tasurilla.

Pilkkivavoissa suosittelen kehimisvapojen käyttöä, mikäli pilkkii edes yli 2m vesissä. Tuota matalemmassa ei kehimisestä ole välttämättä hyötyä. Kehimisvavan kanssa ei tule siimasotkuja kuin korkeintaan tapsisiimaan ja pilkkiminen on syvässä vedessä paljon sujuvampaa, kun siimaa ei tarvitse etsiä jäältä tai muualta. Itse käytän pelkästään Karismaxin kehimisvapoja, mutta esim. Saku-vavat ovat myös toimivia.

Suosittelen pitämään varavapoja mukana, jotta kisa ei mene mönkään esimerkiksi siiman katkeamisen vuoksi. Saman tapaisia välineitä tulisikin olla mukana mielellään se 2kpl vähintään, jotta on varavaihtoehto. Kisan aikana on turha käyttää aikaa uusien solmujen tekemiseen kun voi vaihtaa vapaa.

Pilkin valinta: Välineen valintaan vaikuttavia tekijöitä ovat esimerkiksi pilkkisyvyys, kalan koko, kalan syömähalukkuus ja veden väri/sameus, kuten jo aiemmin mainitsin. Tosiasiassa todella monet pilkit ovat toimivia, kun niitä vain käyttää oikeassa tilanteessa ja osaa uittaa oikealla tavalla. On tosin totta, että toiset pilkit ovat enemmän käsialapilkkejä kuin toiset, eli niitä eivät kaikki osaa uittaa. Värikoukkupilkeistä esimerkiksi Reiman Velho ja E.V-1, ovat pilkkejä, jotka eivät sovellu kaikkiin uittotyyleihin. Toiset pilkit taas ovat sellaisia, että niitä on hyvin vaikea uittaa väärin, sellaisia ovat esimerkiksi monet värinäpilkit, jotka putoavat vaakatasossa väristen. Toki siinäkin voi virheen tehdä, jos ei anna pilkin väristä. Värinäpilkin värinä alkaa vasta kun pilkin annetaan pudota vapaasti.

Aloittelevalle pilkkijälle suosittelen, että ei heti hamstraa kymmeniä pilkkejä, vaan enemmänkin kokeilee pilkkejään yksitellen, ja sen myötä hankkii omalle uittotekniikalle sopivia pilkkejä. Kun sopivia pilkkimalleja löytyy, kannattaa pilkkejä hankkia eri kokoisina eri syvyyksiä ajatellen.

Muut varusteet:

Syöttejä käytettäessä kannattaa suosia syöttirasiaa, josta saa syötit koukkuun nopeasti ja vaivattomasti. Itse käytän reiteen kiinnitettävää styroksirasiaa, jotkut käyttävät esim. reppuun kiinnitettäviä rasioita. Reisirasia lienee kuitenkin se käytetyin vaihtoehto. 

Kairan terän koko kannattaa valita jäänpaksuuden ja kalojen oletetun koon mukaan. Käytännössä kilpapilkkijä pärjää melkein aina jopa 100mm kairalla. Kuitenkin useimmin käytetty koko on 115mm, sillä siitä mahtuu mahdolliset 500-1000g ahvenetkin todennäköisesti ylös. 

Kairan terä tulee olla vallitseviin olosuhteisiin ja omiin voimiin nähden sopiva. Hitaasti syövällä terällä pärjää heiveröisempikin pilkkijä. Enemmän syövällä kairalla saa reiän yleensä kairattua nopeammin, mutta voimat voivat käydä vähiin, jos jatkuvasti joutuu kairaamaan. Jos jää on kerrostunutta ja välissä on mahdollisesti vettä, on vähän syövä terä ainoa järkevä vaihtoehto. Jos aikoo pärjätä yhdellä kairalla ja yhdellä terällä, niin suosittelen 115mm kairaa sellaisella terällä, joka menee sekä kuivaan että märkään jäähän.

Repuksi suosittelen sellaista reppua, jonka sisään saa erillisen astian kaloille. Jotkut käyttävät reppujakkaraa, mutta sellaista käytettäessä joutuu istumaan kauempana avannosta. 

Vaatetus

Jalkineet tulee olla liukkailla keleillä ehdottomasti nastoitetut. Jalkineen lämpimyyden tarve on todella yksilöllinen, ja lisäksi jalkineen valintaan vaikuttaa tietysti lämpötila ja se, paljonko kisan aikana tulee liikuttua. Itse olen tarjentunut pikkupakkasilla lenkkareilla, joissa on Goretex-sukat alla, kunhan olen liikkunut jatkuvasti kisan aikana. Kylmemmällä kelillä olen suosinut Safari-saappaita niiden keveyden vuoksi. Markkinoille on viime vuosien aikana tullut monia muitakin käyttökelpoisia saappaita.

Vaatetuksessa suosittelen kerrospukeutumista, jossa alimmaiseksi tulee urheilukerrasto, päälle fleecekerrasto ja tarvittaessa 2-3 fleecekerrastoa lisää tai villapaita. Päälimmäiseksi kannattaa yleensä valita tuulen- ja vedenpitävä materiaali. Jos keli on kuiva ja tyyni, ei vaatteiden välttämättä tarvitse olla veden tai tuulenpitäviä. Tuulisissa olosuhteissa taas kannattaa käyttää tuulenpitäviä varusteita, paitsi ehkä keväällä +10 keleillä. Jos kisassa suuntaa kauas lähdöstä, kannattaa päällystakki laittaa reppuun siirtymäajaksi.

Käsineiden kohdalla kannattaa tietysti pilkkiä paljain käsin, jos vain tarkenee. Itse en tarkene, ellei lämpötila ole reilusti plussalla. Suosin itse villakynsikkäitä, mutta joudun käyttämään parhaimmillaan kynsikkäitä 4 paria kisan aikana sitä mukaa kun ne kastuvat liikaa. Pidemmät siirtymät kuljen lämmittelyrukkaset kädessä, mutta muuten en niitä käytä kairatessakaan. Monet paljain käsin pilkkivät kairaavat kaikki reiät rukkaset kädessä ja pitävät siten lämpöä yllä.

Kisataktiikka ja harjoittelu

Kisataktiikka kannattaa aina miettiä valmiiksi ennen kisan alkua. Taktiikan luominen on tietysti selkeämpää, mikäli on käynyt treenaamassa kisaan. Kisataktiikan luominen ei kuitenkaan saa tarkoittaa sitä, että se olisi kiveen kirjoitettu ja siitä ei saa kisan aikana lähteä lipsumaan. Tosiasiassa ainakin itselläni taktiikka muuttuu useinkin kesken kisan, kun huomaan vaikkapa syönnin erilaiseksi kuin mitä olin kuvitellut.

Mikäli kisaan on treenattu, käydään paikat yleensä järjestelmällisesti läpi aloittaen parhaasta kala-alueesta, joka treenissä löytyi. Yleensä treenin tavoitteena on löytää useita kalapaikkoja riittävän läheltä toisiaan, ja käydä ne sitten mahdollisimman järkevässä järjestyksessä läpi itse kisassa. Parhaassa tapauksessa heti ensimmäisellä alueella riittää kalaa kisan loppuun saakka, mutta se on melko harvinaista.

Mikäli kisapaikka on outo tai ei ole käynyt treenaamassa, on tietysti myös vaihtoehto seurata sellaisia pilkkijöitä, joilla voisi olettaa olevan tietoa kalapaikoista. Kannattaa kuitenkin huomioida mahdolliset harhautukset, eikä aina kannata itsekään heti sännätä parhaalle paikalle, jos itse on käynyt treenaamassa. Alueelle voi saada merkittävästi enemmän tilaa pilkkiä, kun aluksi aloittaa "vahingossa" vähän väärästä paikasta.

Harjoittelemassa ei ole järkeä yrittää tutkia koskaan koko kisa-aluetta, ellei se ole erityisen pieni. Yleensä kannattaa enemmänkin järjestelmällisemmin pilkkiä tiettyä osaa järvestä ja selvittää sen alueen kalapaikat. Treenattua saa toki laajempiakin alueita, jos treeneille uhraa useamman päivän. Kannattaa myös muistaa, että vaikka kävisi niin, että kalaa ei treenissä löydy, niin treenistä on silti apua. Ainakin sen perusteella tietää, mille alueelle kisassa ei kannata mennä, jos ei ole kalaa löytänyt.

Kisaharjoittelussa kannattaa pilkkiä korkeintaan 5-10kpl ahvenia ylös reikää kohden ja ahventen ottohalukkuuden perusteella tulisi arvioida kuinka paljon kalaa alla on. Luonnollisesti tiheästä parvestä saa kaloja nopeampaan tahtiin ylös kuin harvasta parvesta. Jos treenissä on saatu enemmän kalaa kuin kisassa, niin silloin treenitapa on ollut väärä. Itselläni yleensä kisasaaliit ovat noin 2-3-kertaiset verrattuna treenien kalamääriin. Treenissä ei myöskään kannata turhan montaa reikää kairata alueelle, missä huomaa olevan hyvin kalaa, vaan kannattaa jatkaa alueelta pois reiluin reikävälein, jotta reikämäärä ei herätä kanssakisaajien mielenkiintoa.

Lopuksi

Aina ei voi voittaa, mutta ainakin kannattaa kisan jälkeen koittaa selvittää, minkä ansiosta voittaja voitti. Kalapaikka on se oleellisin tieto, joka tulisi selvittää. Muita oleellisia asioita ovat välineet ja pilkintätekniikka. Ensi kerralla voi olla apua, kun ottaa pärjänneistä mallia. Kannattaa koittaa selvittää järvikohtaisia niksejä etenkin paikallisilta ja muuten järvet hyvin tuntevilta. Joissakin vesistöissä esimerkiksi kalat ovat melkein aina irti pohjasta, ja pohjasta pilkkineet ovat punnitusjonossa ihmeissään.

Taidot kehittyvät parhaiten kovatasoisissa kisoissa. Joten jos haluat kehittyä, älä jätä kisoja väliin oletetun kovatasoisuuden vuoksi.

Kovasta kunnosta (siirtymät + kairaaminen) on apua varsinkin isommilla järvillä. Fyysisesti heikkokuntoisetkin voivat kuitenkin pärjätä, mutta kunnosta on silti aina ainakin vähän etua. Ylipäätään kaikesta muustakin nopeudesta on kilpapilkinnässä apua: kalan ylösottonopeus, kalan irroitus ja nopea alaslasku ovat sellaisia asioita, joissa aloittelijat häviävät mennen tullen kokeneille kisailijoille. Pilkintäteknikka tulisi saada kuntoon ja sen kautta kokemuksen kautta nopeutta lisää toimintaan.

Kisoissa kannattaa pitää kello kädessä ja välillä vähän tarkkailla ajankulua, ettei ajantaju häviä. Taktisia päätöksiä tehdään kisan aikana sen mukaan, paljonko kisaa on jäljellä! On tuskin kannattavaa enää viimeisen vartin aikana tehdä kilometrin siirtymää...

Kisoissa on yleensä paluuaika, ja sitä kannattaa varata sopivasti, mikäli ei kerkeä paluuajan puitteissa punnituspaikalle. Tulee siis arvioida oma vauhti takaisin punnitusalueelle, ja pilkkiä sen mukaan. Vastatuuli ja painava kalareppu hidastavat aina vauhtia ja se tulee ottaa huomioon.

Kisan aikana kannattaa tarkkailla muita kisailijoita, mutta ei kuitenkaan niin paljoa, että omasta pilkinnästä ei tule mitään. Jos itse on hankaluuksissa kisan aikana, kannattaa tarkkailla muiden kisaajien kalantuloa ja välineitä sekä pilkkitekniikkaa. Toisen pilkkitapaa matkimalla voi saada juonesta kiinni.

Kisoissa ei saa ikinä luovuttaa! Joskus yritys palkitaan vielä viimeisien minuuttienkin aikana. Ei ole lainkaan harvinaista, että kisan voittanut pilkkijä saa valtaosan kaloistaan vasta viimeisen tunnin aikana,

Tässä artikkelissa käsiteltiin aiheen laajuudesta johtuen moni asia melko pintapuolisesti, mutta jos kiinnostuit jostain asiasta enemmän, kommentoithan tähän blogiin niin vastailen mielelläni!