keskiviikko 21. joulukuuta 2016

Lahden Vesijärven kisat, Myllysaari 18.12.

Kisan lähtö oli siis Vesijärvellä tällä kertaa Enonselän eteläosista Myllysaaresta. Olosuhteet olivat kisalle aika ihanteelliset: pienen pieni tuulenvire, nollakeli ja lentokeli jäällä, lunta pari senttiä. Kilpailuaika oli 10-14 ja siirtymät 30min. Palkinnoiksi oli varattu runsaasti joulukinkkuja.

Kilpailuun lähdin todella pitkästä aikaa suunnistuspiikkarit jalassa. Niitä ei ole tullut juuri käytettyä, kun tuppaa jalkapohjat aina heti kipeytymään päkiän kohdalta. Viime talvena käytin enimmäkseen ihan perus Adidaksen Gorelenkkareita, joihin itse ruuvasin ruuvinastat. Ajattelin kuitenkin luopua ruuvinastojen käytöstä, vaikka kyllä niissäkin kohtuullisen hyvä pito on. Tässä onkin lähinnä Icebug-nastalenkkarien hommaaminen ollut mielessä pilkkikisatouhuihin, ja parit uudet goretex-sukat sain aikaiseksi ostaa, vanhat kun tahtovat vuotaa.

Mutta itse asiaan! Kisa alkoi ja ei muuta kuin juoksujalkaa treenatulle paikalle n. 4,5km päähän. Pari minuuttia jäi vielä luppoaikaa ennen pilkinnän aloittamista, kun siirtymään meni noin 28 minuuttia. Yllättävän helpon tuntuista oli juoksu, vaikka tässä on monenlaisista jalkavaivoista kärsitty syksyn mittaan. Aloin pilkkimään Sepeteus 55mm -pilkillä ketjun kanssa, johon sain treeneissä parhaan "tuntuman". Kalaa tuli kisan alussa joka reiästä, mutta putket olivat pääasiassa 10-20 ahvenen mittaisia. Alueelle tuli lisäkseni kolme muutakin kisaajaa, joista ainakin kaksi lisäkseni löysivät myös aika nopeasti kaloja. Kala tuntui olevan kohtalaisella syönnillä, mutta jostain syystä kalaputket olivat vähän lyhyempiä kuin mitä olisin kuvitellut. Yhdestä reiästä sain kuitenkin paremman noin 60 ahvenen putken, mutta oikeastaan siitä päivän vaikeudet alkoivat, kun kalaa ei tahtonut enää kovin hyvin ekan tunnin jälkeen löytyäkään. Alku oli kyllä hyvä, ja klo 11 oli ahventa kasassa jo ainakin 3 kilon verran.

Alueelta loppui pikkuhiljaa tila, mutta sieltä täältä osui vielä 10-20 ahvenen reikiä, ja klo 12 maissa ahventa oli repussa kyllä yli 5 kiloa. Koitin vähän levittyä pilkkialueeltani vähän joka suuntaan, sivuille, syvempään ja matalampaan, mutta ainoastaan samalta syvyydeltä löytyi hieman kaloja sieltä täältä.

Kun kello näytti 12.50 oli näin jälkikäteisarvion mukaan ahventa kasassa noin 6,5 kiloa. Päätin ottaa riskin ja juoksin pitkän siirtymän yhteen paikkaan mistä sain torstain treenissä hyvin ahventa. Pettymys oli kova, kun kolmeen ekaan reikään ei parhaalta treenialueelta tullutkaan nykyäkään. Hetken aikaa mietin että mitäs nyt, ja päätin sitten juosta vielä takaisin Enonsaarelle, kun en järkevämpääkään keksinyt. Tällä kertaa kokeilin siitä railolta, missä perjantaina oli paikoitellen ihan hyvin kalaa...no nyt ei tuntunut olevan vaan tyhjää! Vasta aivan viimeiset 10-15 minuuttia sain jälleen kalaa kahdesta viimeisestä reiästä, kun olin likellä sitä aluetta mistä aamupäivällä kalaa saatiin.

Saaliini riitti kisassa kuitenkin toiseen sijaan asti, mistä olin kyllä yllättynyt. Odotin treenien perusteella muutenkin kisaan noin 10kg saaliita koko kärkikolmikkoon, mutta ilmeisesti osuin vain treeneissä harvinaisen hyville alueille. Itse asiassa koko kisan kärkinelikkö tuli juurikin samalta alueelta, mistä kisan aloitin. 10kg jäi kaikilta rikkomatta, mutta yksin pilkkien olisi tuo ollut kyllä arviolta 12 kilon paikka. Mutta harvemmin näissä kisoissa yksin pääsee samalla alueella pilkkimään.
Koko kilpailun pilkin alusta loppuun samalla pilkillä, ja kalan keskipainoksi arvioisin 15-17 grammaa. Pari 70-100g bonuskalaa sain yhdestä reiästä peräkkäin, mutta muuten oli pientä.

TULOKSET

Nuoret
1. Teemu Saarinen 3710
2. Antti Kerkkä 916

Naiset 60v

1. Seija Orpana 1442
2. Terttu Kopra 1356
3. Ritva Kokko 1336
4. Arja Taponen 1324

Miehet 60v

1. Markku Uusi-Piuhari 4562
2. Tapio Tapaninen 3886
3. Pekka Viljanen 3546
4. Tapio Lustig 3328
5. Sauli Rämö 2914
6. Kari Puustinen 2856
7. Kauko Mattila 2664
8. Olavi Palosaari 1728
9. Tauno Pelkonen 1652
10. Juhani Ritvanen 1592
11. Juhani Taponen 1490
12. Eino Pussinen 1346
13. Reijo Louna 1298
14. Heikki Arkko 1118

Miehet 70v

1. Pentti Lindqvist 4038
2. Kalevi Saastamoinen 2824
3. Veikko Mustonen 2558
4. Osmo Kärkkäinen 2088
5. Kalervo Hytönen 1826
6. Keijo Pokki 1810
7. Martti Kainulainen 1730
8. Eino Marttila 1626
9. Kalevi Rantala 1598
10. Tuomo Rakkola 1410
11. Jaakko Pölkki 1376
12. Juhani Lehtinen 1340
13. Pauli Alt 1064
14. Arvo Orpana 1056
15. Pentti Pöysti 1050

Miehet

1. Juha Rantala 8870
2. Atte Mustalahti 7188
3. Jukka Lahtinen 5288
4. Keijo Halonen 4702
5. Kalle Paavola 4252
6. Timo Korelin 4206
7. Niko Saarinen 4026
8. Harri Sipola 3712
9. Teemu Pussinen 3638
10. Jussi Rossi 3298
11. Henri Stöd 3086
12. Jukka Moilanen 3074
13. Jyri Korkeila 2896
14. Risto Pesäkivi 2688
15. Janne Saarinen 2412
16. Ari Karhu 2224
17. Harri Halttunen 2172
18. Paavo Tervo 1964
19. Jouni Saarinen 1296


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti