maanantai 5. joulukuuta 2016

Pikkujärvellä Sastamalassa 3.12.

Lauantaina tuli testattua täysin ennalta tuntematonta järveä Sastamalassa. Ainoa tieto järvestä oli, että isoja ahvenia pitäisi löytyä. Syvyyksistä tai mistään muusta ei mitään tietoa löytynyt googlettamalla...

Heti alkuun selvisi, että järven vesi on melkoisen kirkasta. Ei toki mitään kristallinkirkasta, mutta pilkki näkyi kevyesti ainakin parin metrin syvyyteen. Jäätä sen sijaan oli yllättävän vähän noin 6-7cm, joten luulen että järvi oli kerennyt ainakun tuolta alueelta sulaa välillä kokonaan.

Ensimmäisen reiän jälkeen menin reilusti keskemmälle...ja siinä vaiheessa alkoi jo hahmottua järven syvyydet - vettä reilusti yli 10 metriä! Kartan perusteella olisin kuvitellut järven paljon matalammaksi, maaston perusteella siis. Päätin aika nopeasti alkaa etsimään kaloja ehkä tyypillisimmästä pilkkisyvyydestä, eli 2-6 metristä. Välineenä pelkkä morri kärpäsentoukilla. Jo ensimmäinen reikä 3m vedessä antoikin yhden pikkuahvenen, ja näin sain jotain suuntaa mistä syvyyksistä voisi kaloja lähteä etsimään.

Järvellä oli paljon hyvän näköisiä railolaikkuja, joita lähdin systemaattisesti rei'ittämään ja kartoittamaan lisää syvyyksiä, missä kaloja voisi olla. Seuraavan ahvenen sainkin 4m vedestä. 7 metrin vedessä kun morrin pudotin, niin oli saman tien isompi kala kiinni, mutta tuo karkasi vähän ennen kuin pääsi näkemään minkä kokoinen kala oli kyseessä.

Tuon jälkeen olikin hiljaista jonkin aikaa, kunnes 10-20 "tyhjän reiän" jälkeen osui 4m vedessä päivän paras avanto, kun saman tien tuli yli 200g ja yli 100g ahvenet ja muutama pienempi. Pari seuraavaa reikää oli tyhjiä, mutta kolmannesta nousi taas pari hieman reilumpaa ahventa. Siinä oli syvyyttä enää pari metriä.

Tuon jälkeen tuli koitettua samalta alueelta erittäin kattavasti syvyyksistä 1-10 metriä, mutta saaliina oli vain pari pikkuahventa 5-8m syvyyksistä. Kiersin myös kohtuullisen kokoisen lenkin ja kokeilin vielä muutamat laikkupaikat, mutta paria pikkuahventa ja paria 100g särkeä enempää ei tuolta lenkiltä tullut.

Loppuajan päätin kokeilla vielä tarkemmin samaa aluetta, kuin mistä kaikki isommat ahvenet sainkin. Tuo oli järven ainoa paikka, mistä löysin edes vähän loivemmin syvenevää rantaa, ja ilmeisesti se oli siksi kalojen mieleen. Loivan rannan päätteeksi oli kuitenkin varsin jyrkkä penkka. Kokeilin aluksi kalaa antaneet reiät uudelleen morrilla, mutta se ei tuottanut kalatapahtumia. Siinä vaiheessa alkoi morrin nytkytys sen verran kyllästyttää, että heitin veteen saman värikoukkupilkin kuin millä edellispäivänä sain 430g ahvenen. Tein aluksi alueelle muutaman uuden reiän. Ensimmäinen reikä ja melkein saman tien oli joku reilumman kokoinen kala kiinni, joka tuntui kyllä hauelta. Seuraavalla reiällä sama juttu, mutta vähän pienemmän tuntuisen kalan kanssa. Sillä erolla että tämä kala tuli ylös asti ja se oli sittenkin ahven, vaikka tuntui haukimaiselta. Värikoukun se oli imaissut aivan kurkun perälle siten, että pilkkikin oli osittain suussa. Tuon jälkeen tuli samasta reiästä vielä muutama 50-100g ahven, mutta sitten hiljeni. Kokeilin vielä muutamia uusia reikiä tuloksetta, kunnes luovutin ja lähdin pois.

Järvi oli aika haastava, mutta sen verran mielenkiintoinen, että veikkaisin meneväni tuonne joskus uusiksi. Voi olla, että kala ei oikein aktiivista vielä ollut, kun ilmeisesti järvi oli käynyt sulana välillä. Paikoitellen jäätä oli kyllä 13-14cm, joten osa järvestä oli ollut jäässä varmaankin pidempään.

Päivän kokonaissaalis, isoimmat 250g luokkaa


Aivan loppuiltapäivästä poikkesin vielä Nokian Teernijärvelle katsomaan jäätilannetta, ja yllätyksekseni jäätä oli noin 6-7cm ainoastaan ja railon kohdalla niin heikkoa, että jää ritisi enkä yli mennyt.

Teernijärven jäänpaksuus...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti