Jo aikaisin syksyllä sain tiedon että Hämeen PM-pilkki pidetään Orivedellä/Längelmävedellä. Ilman muuta olin sinne lähdössä, kunnes sain tiedon että Lounais-Suomen PM on samana päivänä Sastamalan Rautavedellä, Heinoonlahdella. Rautavesi kun on melkeinpä kotiveteni niin pitkään oli vahvasti harkinnassa jälleen Lounais-Suomen piirin seuraan liittyminen. Päätös ei ollut mitenkään helppo, mutta lopulta tuli liityttyä Vammalan Urheilukalastajiin, ja edustan tuota seuraa ainakin myös ensi lauantain seuracup-ottelussa. SM:ssä aion silti edustaa Linnavuoren Urheilukalastajia.
Vaikka Rautavedellä on tullut pilkittyä muutaman viime talven aikana monet kymmenet kerrat, juuri kyseinen kisa-alue on järvestä niitä oudoimpiin kuuluvia itselleni. Kahdesti tuolla kuitenkin olen kisassa ollut, mutta niistäkin alueista melkein kaikki on PM-alueen ulkopuolella missä olen pilkkinyt. Saaliini aikaisemmissa kisoissa on niin ikään ollut todella mitättömiä, viimeksi taisin nipin napin kilon rajan rikkoa.
Kisa-aluetta pidän ennen kaikkea haastavana. Isoa ahventa on ja paljon, mutta se on sitten eri asia kuka ne löytää ja saa vielä syömäänkin. Pieni ahven on Rautavedellä kuten Roismalanlahdellakin vähentynyt vuosi vuodelta, ja saapa nähdä tuleeko niitä juurikaan nytkään. Toki pientä jonkun verran on, mutta enpä usko niitä kilotolkulla kenekään saavan. Isommista kertyy hetkessä vaikka kuinka monta kiloa jos sattuu löytämään. Kisa-alue on myös todennäköisesti väkimäärään nähden todella pieni, mutta uskon että ainakin selemmältä jostain tilaa löytyy. Se on sitten asia erikseen onko siellä kalojakin. Takarajalle on matkaa ainoastaan 2 kilometriä, enpä ole tainnut ennen noin "suuressa" kisassa olla noin pienellä alueella.
Toki 2007 vuonna Lounais-Suomen PM pidettiin Littoistenjärvellä, joka on noin 1,5km pitkä. Silloin oli aluetta vieläkin vähemmän kuin tämän talven PM:ssä, joten pieni alue ei mitenkään uutta ole Lounais-Suomen puolella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti