maanantai 14. tammikuuta 2013

Sepepilkeistä

Tässä vähän jatkoa aiemmin kirjoittamilleni pilkkijutulle
http://pilkkikilpailut.blogspot.fi/2012/12/kilpapilkeista.html

Sepepilkkejä olen käyttänyt kisoissa suhteellisen vähän aikaa, vuodesta 2010. Siihen asti olin käyttänyt ketjupilkkinä lähinnä Pentti Viljasen tekemiä pystypilkkejä, ja pilkintäfilosofiani oli sellainen, että käytin ketjupilkkiä ainoastaan kovalla syönnillä, ja muulloin käytin tapsia.

Vasta 2010 aloin tutustua enemmän pienillä pystypilkeillä pilkkimiseen ketjun kanssa, ja Pikku-Sepestä tuli heti suosikkipilkki silmäsyötin kanssa. Syvemmässä vedessä (4-6m) välivedestä pilkkien vähän isompaa ahventa käytin Tapsisepeä sekä 11g että 14g mallissa ketjun kanssa. Tosin varsinkin paksumman lumen aikaan tuli huomattua Tapsisepe ketjun ja silmän kanssa tehokkaaksi välillä myös pkkuahvenelle alle kahdenkin metrin vedessä. Mielestäni sekä Tapsisepet että Pikku-Sepet ovat ennen kaikkea monikäyttöisiä pilkkejä.

Pikku-Sepe  
Pikku-Sepeä käyttäen olen pärjännyt ihan hyvin ahvenkisoissa sekä tapsin että ketjun kanssa. Pilkki soveltuu pikkuahvenelle (miksei isommallekkin kalalle) heikohkolla syönnillä noin 4m vesiin asti, mutta sen syvemmälle en tuolla juuri lähde. Tätä pilkkiä olen käyttänyt sekä ruskeavetisillä pikkujärvillä että isoilla ja kirkasvetisimmillä järvillä. Pilkki on kokoisekseen mielestäni aika nopea, ja uinti on varsin hienon näköistä värinää sivuille päin houkutusvetoja tehtäessä. Pilkki ei ole värikoukun kanssa mielestäni kuitenkaan erityisen hyvä, vaikka kyllä sillä sitenkin kaloja saa. Ehkä värikoukkupilkki saa olla tietyllä tapaa vähän hitaampi. Pikku-Sepeä käytän nykyään eniten silloin kun pilkin pikkuahventa ylös tekniikalla kala yhdellä vedolla ylös.

Tapsisepe 11g
Tapsisepe 14g, (alhaalla rosterikuvioinen jota en ole käyttänyt)
Tapsisepeä käytän sen nimestä poiketen melkeinpä ainoastaan ketjun kanssa. Vaikea sanoa miksi näin teen, mutta ehkä pilkki on omaan makuun turhan leijaava tapsipilkintään. Tapsilla kun käytän melkein pelkästään lähes pystysuoraan alas vajoavia nopeita pilkkejä. Tapsilla en myöskään tavoittele yli 100g ahvenia muuta kuin todella syvästä yli 6m vedestä. Tapsisepe 11g kevyempänä pilkkinä leijaa enemmän sivulle kuin 14g versio, ja käytän sitä lähinnä silloin kun yksinkertaisesti tuntuu siltä, että pilkin pitää leijata, jotta kalat saa iskemään tai houkuteltua paikalle. 14g versiota tosin voi käyttää syvemmässä vedessä, sillä sillä saa paremman tuntuman syvässä. Aivan jään alta pilkkimisessä Tapsisepet eivät varmasti ole niitä parhaita pilkkejä, mutta jo 1,5m siimalla on tullut hyviä onnistumisia aina voittoon saakka. Itse en kylmällä kelillä edes tarkene vetää kaloja ylös yhdellä vedolla, sillä sitä ei pysty kunnolla tekemään kynsikkäät kädessä. Tämän vuoksi hyvällä syönnillä suosiolla kehin käyttäen noin 1,5m siimaa ja nopeita pilkkejä. Parissa kisassa toissatalvena nappasin kaksi kakkossijaa peräkkäin 11g Tapsisepellä pohjasta pilkkien alle 2m vedestä silmän ja ketjun kanssa, mutta silloin oli runsaasti lunta jäällä. Ainakin huonoissa valoisuusolosuhteissa suuren pilkin voimakas värinä houkuttelee hyvin kaloja paikalle, ja myös nappaamaan pilkkiin mikäli ahvenet ovat myös syönnillään.

Kilpasepe
Kilpasepe on pilkkikalustossani uusi tulokas, ja aloin käyttää sitä vasta viime talvena. Pidän pilkkiä melko saman tapaisena kuin Tapsepejä, mutta sillä hieman pienikokoisempana on käyttösyvyydet pienemmät. Kilpasepe soveltuu jo joten kuten yhdellä vedolla kalojen ylös vetelyyn. Yli 5 metriin taas en juurikaan tällä pilkillä lähtisi. Uinti on jonkun verran vielä eloisampaa kuin Tapsisepeissä, ja arvelisin pilkin olevan parhaimmillaan paksumman lumen aikaan noin 3m vesissä. Kilpasepeä en ole kokeillut vielä tapsin kanssa, mutta mahdollisesti sitä tulee joskus koitettua myös siinä touhussa.

Sepeteus 48mm
Sepeteus 48mm on ketjupilkki jota en ole vielä kisoissa käyttänyt, mutta hieman olen hupipilkillä testaillut. Testiä tarvitaan kuitenkin vielä lisää. Pilkki muistuttaa jonkun verran käyttämiäni Viljasen pystypilkkejä, mutta on selvästi pienikokoisempi, mutta samalla alhaalta paksumpi. Uinti ei ole kovin erikoinen ja pidänkin pilkkiä aika lailla hyvän syönnin pilkkinä pohjasta pilkittäessä 2-5m vesistä. Ehkäpä tämänkin pilkin aika kisoissa tulee vielä.

Yhteisenä tekijänä Sepepilkeistä voisin sanoa niiden olevan ennen kaikkea varsin nopeita ja varmauintisia pilkkejä silmällä syötitettynä, joten ne nopeutensa puolesta sopivat varsinkin pienehkön ahvenen nopeaan pilkintään. Yksittäisten isojen ahventen pilkintään uskoisin vieläkin kevyempien ja leijaavimpien pilkkien soveltuvan paremmin. Tällaisille pilkeille itselläkin saattaisi olla kysyntää, mutta jostain syystä sellaisia ei ole oikein tullut etsittyä kun tulee aika herkästi tasapainopilkillä koitettua jos isompaa ahventa koitan.

4 kommenttia:

  1. Ilmeisesti käytät ketjun pituutena koukun kanssa n. puoleen väliin yltäviä. Minkä kokoisia yksihaaroja suosittelen tapsi- ja kilpasepeihin noihin ns. vapaa-ajan kalastukseen?
    Oletko kokeillut sitä isompaa sepeteusta värikoukkupilkkinä?

    VastaaPoista
  2. Puoleen väliin asti on aika lailla nyrkkisääntö. Pikkupilkeillä käytän aika lailla pelkästään kolmen lenkin mittaisia ketjuja. Isommilla pilkeillä välillä myös 5 tai 7 lenkkiä.

    Jos yli 100g ahvenia tavoittelee niin kyllä se koukku pitää vähintään 12 kokoa olla. Pienillä pilkeillä pilkin uinti kärsii isommista koukuista joten se pitää ihan kokeilla minkä kokoisella koukulla pilkki vielä ui hyvin.

    12 numeron koukku on vielä aika lailla semmonen että se menee perus 100-300g kaloille. Jos isompaa pystypilkillä yrittää niin koukku saa kyllä olla selvästi suurempikin. Kyllä sitä tulee välillä hupipilkillä käytettyä 10 ja 8 koonkin koukkuja, ellei isompiakin. Sanoisin että Kilpasepeä voi käyttää ainakin 10-kokoon asti ja ainakin 14g Tapsisepe toimii isommillakin.

    En ole Sepe-pilkeistä muita kuin Pikkusepeä koittanut värikoukulla.

    VastaaPoista
  3. Olen nyt jonkin verran uitellut pikkusepeä, kilpasepeä ja keveämpää tapsisepeä isossasa paljussa ja olen vallan ihastunut niiden uinteihin, varsinkin tuohon pieneen ja sitten kilpasepeen. Tuota 11g tapsisepeä olen nyt pari kertaa ehtinyt merellä käyttämään roikon sekä ketjun kanssa ja ainakin pienemmälle kalalle ollut hyvä peli 2.5 - 5m välillä.
    Pentikäiseltä saisi tulla merikäyttöäkin ajatellen malli, joka on kooltaan(painoltaan)hieman tuota 63/11g isompi, muttei kuitenkaan se pienimmän merisepen kokoinen jööti.

    VastaaPoista
  4. Jep varmauintisia ja eloisia nuo ainakin mielestäni ovat kunhan ei liian rajusti nykäise vavalla kun tekee uittoliikettä. Juu nuo merisepet ovat aika järeitä pelejä talvikäyttöön, melko syvää saa olla että niitä alkaisin käyttämään.

    VastaaPoista