sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

LUK:n mestaruuspilkki, Nokian Pyhäjärven Riihilahti

Tänään olin Linnavuoren urheilukalastajien mestaruuspilkissä Pyhäjärven Riihilahdella.

Treenaamassa kävin paikkoja perjantaina iltapäivällä, ja ahven oli oikein mukavasti syönnillään ja sitä oli vähän joka puolella. Tietysti joillakin paikoilla vähän paremmin kuin toisilla paikoilla. Parvet nousivat pohjasta sen verran mukavasti, että kalat sai melkein joka reiällä ylös yhdellä vedolla.

Ahvenen koko oli joka puolella saman kaltaista, noin 20g keskikoko. Ahven otti kohtuullisen hyvin sekä ketjupilkkiin silmällä että värikoukkuun, mutta totesin silmän paremmaksi. Tähän tietysti joku värikoukkupilkkijä sanoo, että oli värikoukun väri pielessä. Voi pitää hyvinkin paikkansa, mutta usein on melko huvittavaa kuulla värikoukkupilkkijöiltä kisakertomuksia tyyliin "löysin oikean värin vasta tunti ennen loppua". Jos se värin hakeminen on noin vaikeaa niin itse ainakin suosiolla pilkin silmällä, jos pari kolme koitettua värikoukkupilkkiä ei pelitä.

Mutta jos mennään tämän päivän kilpailuun. Juoksin lähdöstä 2,5km päähän, kuitenkin kävellen viimeiset pari sataa metriä, jotta hengitys hieman tasaantuisi ja pystyy vielä pilkkimäänkin. Ensimmäinen reikä kivikon viereen ei tuottanut tulosta. Toisesta reiästä muutama ahven ja sitten lakkasi. Ja samoilla kohdilla tuli perjantaina ihan kunnolla ahventa. Siirryin rantaveteen ja sielläkin oli melko heikkoa, yhdestä reiästä kuitenkin peräkkäin reilu 20kpl ahvenia. Lähialueelta ei kuitenkaan oikein mitään tuntunut tulevan ja lähdin rei'ittämään rantaa kauemmaksi lähdöstä noin 15m välein. Muutama aivan tyhjä reikä, mutta sen jälkeen muutama ihan hyvä reikä peräkkäin. Parhaasta tuli varmaan vähän yli kilon verran ahvenia hetkessä. Pilkin ketjupilkillä ja silmällä, mutta kokeilin myös värikoukkua. Tuloksena värikoukulla oli 5-6 nyppyä peräkkäin ilman kalaa ylös ja se riitti viemään pilkkimishalut värikoukulla ja se pysyi repussa koko loppupäivän.

Isä tuli myös tuolle alueelle, joten se tuli täyteen reikiä hyvin nopeasti. Lähdin saman tien siitä pois ja etsimään lisää parvia kauempaa. Myöhemmin tosin selvisi, että isä oli saanut hyvinkin ahvenia rei'istä, mitkä olin jättänyt hieman kesken. Yleensä vaihdoin reikää siinä vaiheessa, jos tärppejä joutui odottamaan yli 10 sekuntia.

Löysin yhden kivikon kärjestä reiän, josta sain noin 50 ahventa, mutta tämän jälkeen oli vähän hiljaisempaa. Siirryin melko keskellä sijaitsevan kiven ja rannan väliin, ja sain joka reiästä ahvenia, mutta vain yhdestä yli 10kpl. Tuossa vaiheessa isä tuli jälleen lähettyvilleni, ja alkoikin saamaan ihan hyvin kalaa. Selvisi, että ensimmäiset reikäni tälle alueelle osuivat jostain syystä hieman huonoon kohtaan, ja melkein joka suunnasta ympäriltä sai kalaa paljon paremmin. Tällä alueella sitten isän kanssa ongittiin ainakin 2 tuntia. Tuossa oli tietyllä alueella kalaa joka reiässä. Lisäksi isoimmat ahvenet nousivat tältä alueelta, itselleni osui 4kpl hieman yli 100g ahvenia, sekä pari muuta hieman perussinttiä suurempia.

Alue tuli ajan kanssa täyteen reikiä alle 10m välein, mutta rei'itin vielä reikien väliin jonkun aikaa, kun isä jo lähti puoli 2 aikaan rei'ittämään kohti lähtörantaa. Joka reiästä sain kalaa, mutta parhaat reiät jäivät 10 ahveneen joten en myöskään jäänyt enää alueelle päivystämään.

Isä tuntui saavan hieman paremmin kalaa, ja sai myös loppuajan. En löytänyt enää yli 10 ahvenen reikiä kuin yhden, paitsi ihan lopussa sain samasta reiästä 22 ahventa. Reilu minuutti ennen loppua menetin harmittavasti volfram-pilkin, jolla pilkin suurimman ajan kisasta. Pientä ahventa rivakasti nostin ylös ja koukku osui avannon reunaan ja naps. Eipä ole koskaan ennen noin käynyt ja taas kävi.

Mutta sitten punnitukseen. Itselläni oli ahventa 12,45kg ja se riitti tällä kertaa voittoon. Muut yli kympin ylitykset oli Markolla ja isälläni. Markolla noin 10,5 kiloa ja isällä reilu 100g vähemmän. Veteraaneissa oli liki 9 kilon, mutta muuten kisaporukan, noin 20 hengen saaliit olivat alle 6 kilon. Tosiaan, itse pilkin kalani 2-2,5m vedestä, mutta joka reiällä nostin kalat sen verran ylös, että pilkin ne 1-1,5m siimalla. Jos parvi ei noussut, en jäänyt pilkkimään pohjasta vaan menin aina uudelle reiälle niin kauan että löytyi parvi joka nousee. Uskoin siihen, että kun kalaa vain on tarpeeksi alla niin silloin ne myös nousevat. En tiedä kovin tarkkaan, mitä syvyyksiä muut pilkkivät, mutta ainakin Marko sai kalansa vielä matalemmasta kuin minä. Että sanoisin ahvenien pikku hiljaa lähestyvän kutupaikkoja.

Tässä vielä tarkemmat tulokset, jotka löytää myös seuramme sivuilta, joilta löytyy myös muita kisojemme tuloksia.
Mestaruuspilkki 24.3.2013 klo 9.00 - 14.00, Riihilahti
Yleinen
 1. Mustalahti Atte 12450
 2. Saarinen Marko 10595
 3. Mustalahti Tapio 10485
 4. Toiva Tomi 5180
 5. Kiminki Timo 3950
 6. Kaasalainen Hannu 2680
 7. Matero tomi 2490
 8. Tannermaa Ari 2175
 9. Mäenpää Kalevi 1270
 10. Haanpää Juha 910
 Veteraanit
 1. Kahilainen Rainer 8970
 2. Salonen PJ 5995
 3. Viljanen Yrjö 5440
 4. Kivistö Unto 4595
 5. Miettinen Hannu 4310
 6. Käpynen Antti 4230
 7. Majoinen Tenho 2580
 8. Oksanen Martti 2480
 9. Hautamäki Jorma 2110
 Naiset
 1. Kiminki Terttu3330
 2. Juupajärvi Liisa3165
 3. Väätäinen Anja1945
 4. Kivioja Seija1560

1 kommentti:

  1. Moro!
    Mukava lukea näitä juttuja, varsinkin kun on ainutlaatuista netissä.. Voisit kirjoittaa enemmän varustuksesta. Minkälaisia vapoja käytät eri pilkeille? Entä mikä kaira? Myös vaatetuksesta olisi kiva saada tietoa.. Harmi kun näitä päivityksiä tulee niin harvaan, yleensä viikonlopun jälkeen, mutta sellaista se opiskelijan elämä on..:)

    VastaaPoista