Roismalanlahdesta sen verran, että tukossa on sekin edelleen. Noin 15 reikää antoi tällä pilkillä 8 pikkuahventa.
Mutta nyt tiistain tapahtumiin.
Tuli ekaa kertaa käytyä eläkeläisten järjestämissä, kuitenkin kaikille avoimissa pilkkikisoissa Lempäälässä Pyhäjärvellä. Lähtö oli Typynrannasta. Kisa-aika oli 10-14 + puolen tunnin paluu. Osanottajia tällaisessa tiistaikisassa oli noin 30, joista reilu parikymmentä miestä. Suurin osa oli eläkeläisiä, mutta muutama vähän nuorempikin oli mukana.
Sen verran paha keli oli, että tarkoitus oli joka tapauksessa pilkkiä tuulensuojassa tämä kisa, tulee kalaa tai ei. Tuolla tuulella ja pakkasella en pahemmin tarkene pilkkiä jos yhtään kalaa tulee. Tosin on sitä pahemmallakin tuulella ja pakkasella joskus kisattu ja siltikin tarkeni kymmenkunta kiloa ahventa nostella.
Kierimoon ei kisassa saanut mennä, joten vaihtoehdoksi jäi toinen tuttu paikkani eli Ohralahti. Siellä olikin vielä tuulensuojaista paikkaa. Aloitin kuitenkin lähempää erään saariryhmän rannasta, josta olen joskus saanut mukavasti ahventa. Nyt tein siihen kolme reikää ja eipä kaloja tullut. Siirryin suoraan Ohralahden suulle, ja heti ekasta reiästä sain tapsilla kolme ahventa. Muutamia reikiä kairasin ympärille, mutta lisää kaloja ei tullut. (Alkaa tulla tutuksi jo tänä talvena tämä ilmiö!)
Kairailin kohti Ohralahtea, ja sain yhden ahvenen värikoukulla siitä matkalta. Tein hieman pidemmän siirtymän kohtaan, josta usein ahventa olen saanut. Nytkin siinä kalaa oli, mutta tuli vain 1-2kpl reiästä. Melkein joka reiästä sain kuitenkin jotain. Yksi parempi reikä löytyi myös, josta sain kymmenkunta ahventa. Muuten kala oli silppua, mutta yksi noin 200g ahven eksyi sekaan. Nämä reiät pilkin pääasiassa värikoukulla. Pronssinen Reiman Velho ja oranssi-kelta-oranssi värikoukku. Silmälläkin ongin hetken, mutta kaloja ei sillä noussut.
Kalantulo loppui lopullisesti, ja lähdin etsimään uutta paikkaa. Seuraavat reilu 10 reikää antoivat kuitenkin vain yhden nypyn ja yhden ahvenen, joten aika epätoivoiseksi meni.
Tein reilumman siirtymän syvempään veteen, sieltä kun ei tullut vielä koitettua. Syvemmästä vedestä tuollaisella tuulella ongin kehimällä tapsilla ja ketjulla. Melko pian sainkin ahvenia 3,5-4m vedestä, parhaasta reiästä jopa 5kpl. Särjet olivat heti tosin kiusana, jos toukkia käytti. Tein alueelle runsaasti reilusti yli 20 reikää, mutta kalantulo lakkasi yhtä nopeasti kun alkoikin enkä saanut enää mitään.
Kisa-aikaakin oli enää alle puoli tuntia ja päätin käydä vielä matalassa lahdessa koittamassa vanhoja reikiä. Tuolla alueella kun todella usein ahven alkaa paremmin syömään vasta loppupäivästä. No nyt Ohralahdella kävi ohraisesti, kun ei tullut kuin yksi ahven kun kokeilin muutaman vanhan avannon. Loppuajan menin pilkkimään noin 2,5m vettä vähän ulommaksi, ja sain vielä 6 ahventa lisää. Neljä ahventa ihan vikalla parilla minuutilla.
Tuskainen oli tämäkin kisa, saa nähdä koska tämä tuska hellittää ja kala alkaa myös järvillä syömään. En usko, että koko talvea tämmöisenä pysyy.
Ahvenia sain 50kpl ja niillä painoa 1303g. Tuo ei aivan riittänyt palkinnoille, vaan todennäköisesti olin seitsemäs. Kuudennella oli 1360g.
Voittaja oli täysin ylivoimainen 4,7kg saaliilla, ja hän sai samasta reiästä 70 ahvenen putken. Seuraavilla oli juuri ja juuri 2 kiloa rikki.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti