Sellainen ajatus ennen kisaa oli, että sitä voittosaalista ei varmaankaan ainakaan suurimmasta ja tiheimmästä joukkiosta oteta, joten tarkoitus oli alusta alkaen etsiä "omaa" kalaparvea. Ajattelin myös aloittaa tapsilla, sillä oletus oli, että etsin kalaa 3-7m vedestä.
Kisa sitten alkoi, ja aloituskohdalla oli syvyyttä reilu neljä metriä. Ei kalahavaintoja, eikä muutamalla seuraavallakaan reiällä. Rannempana pilkkivät näyttivät ahvenia saavan, joten siirryn myös rannemmaksi. Aluksi sain muutamia pieniä ahvenia, ja yhdestä reiästä yhden vähän isomman. Vähän matkan päästä tuli jo 5-10 ahvenen putkia, mutta koko oli pientä. Rei'itin aluetta melko pienin noin 5-7 metrin välein. Yhdestä reiästä sitten tulikin selvästi paremmin ahventa, ja se otti välillä jopa hyvin silmäsyöttiinkin. Tapsia silti tuli käytettyä. Ahven oli tuossa kohtaa, 3 metrin vedessä sekakokoista. Kokoluokka vaihteli 20 gramman ja noin 150 gramman väliltä, toki suurin osa oli pientä. Tuosta reiästä tuli kiskottua hyvinkin nopeaan tahtiin likemmäs 5kg ahventa.
Lähialueella olikin sitten tuon jälkeen hiljaisempaa, yksi vajaan kilon putki ja muutama pikkuahven niiden lisäksi ja särkiä. Siirryin pilkkimääni saaren rantaa eteenpäin, mutta sain vain jonkun yksittäisen pikkuahvenen. Siinä näytti olevan reikiä jo sen verran, että en nähnyt aiheelliseksi rei'ittää enempää, vaan vaihdoin suuntaa ja lähdin rei'ittäämään saaren rantoja toiseen suuntaan. No, reikiä oli jonkun verran sielläkin, enkä muutenkaan saanut seuraaviin noin 7-8 reikään kuin muutaman pienen ahvenen. Kello näytti tuossa vaiheessa 11:40, ja repussa ahventa noin 6-7kg. Kohtuullinen tahti oli tuossa vaiheessa, mutta ei varmastikaan riittävä.
Yhdellä kohtaa oli hyvin pienellä alueella pari pilkkijää ollut koko päivän, ja kävin vähän katsomassa mikä siellä oli meininki. No, heti pian kun tuohon pääsin niin molemmat heistä nostivat repusta pussillisen ahvenia jäälle! Että sellaista menoa, olin heitä siis ainakin 5 kiloa jo jäljessä tuossa vaiheessa kisaa.
Alueella oli jo paljon reikiä, mutta tein silti uuden reiän heidän väliinsä, ja sainkin siitä heti ahvenia. Tahti vaan oli sillä kohtaa vielä huonompaa kuin vieressä pilkkivillä. Syvyyttäkin oli turhankin paljon, noin 5 metriä. Kairasin hieman matalampaan, mutta syvyys putosikin peräti 3 metriin. Melkoisen jyrkkä rinne oli siis tällä kohtaa. Kolmesta metristä nousi heti pari ahventa ja sitten lakkasi. Siirryin 5 metrin päähän, mutta siinä oli jälleen 5 metriä vettä. Tuon jälkeen uusi reikä näiden kahden reiän väliin ja molempiin oli siis matkaa noin 2,5 metriä. Tuossa olikin syvyyttä reilut 4 metriä ja välittömästi ahven kiinni.
Kalantulo jatkui rajuna tapsilla ja kärpäsentoukalla noin 3-4 kilon verran, kunnes syönti tuntui lakkaavan. Vaihdoin kärpäsentoukan surviaiseen ja otti parani heti. Koko loppukisan sain nyhtää ahventa tuosta samasta reiästä, tosin välillä tuli särkiä sekaan ja ahvenien syönnissäkin oli välillä pieniä taukoja. Kala ilmeisesti liikkui jonkun verran. Välillä kokeilin tehdä muuallekkin lähialueelle reikiä, mutta kalantulo oli niissä vielä huonompaa, joten palasin lopulta takaisin samalle reiälle. Loppuun asti siitä ahvenia tuli, kunhan laittoi koukkuun ehjät surviaiset. Kärpäsellä ei tahtonut saada enää mitään koko loppuaikana, joten luovuin kokonaan sen käytöstä.
Kerkesin kuin kerkesinkin pääsemään paikasta aina miesten sarjan voittoon saakka! Vierestä ongittiin koko kisan voitto, eli veteraanisarjan yli 21kg saalis ja toiseksi tulleen 17kg+ saalis. Itselläni meni 19kg rikki. Melkein koko kisan ongin 11g Tapsisepellä lyhyen tapsin kanssa. Kerran kokeilin ketjulla, mutta siihen otti selvästi huonommin. Koko kisan voittaja onki värikoukulla ja sai ilmeisesti päivän ekasta reiästään päivän mittaan noin 15kg ahventa!
Suurimmat ahveneni, ja vain suurempi ylitti 200g painon. |
Ottipeli kupari-messinki Tapsisepe 11g. Morri keltainen, jossa toisessa päässä punaista ja toisessa sinistä ja musta iskupiste "sisäpuolella". |
Ketjulla ongin ainoastaan muutamalla reiällä, siihen kun ei ahven napannut tarpeeksi nopeasti. Tapsisepe 14g tuli uitettua, jota käytän muutenkin paljon. Tämä vapa Max 1 srv |
Suurin osa saaliistani oli 20-80g ahventa. |
Tässä tulokset: (63 punnitsi kalansa)
Veteraanit: (60v)
1. Ilkka Lehtonen TaKK 218672. Arto Sjöberg UKV 16977
3. Erkki Vuorela RSUK 12338
4. Jorma Jantunen Onki-86 11395
5. Matti Toivonen Onki-86 11069
6. Jarmo Laiho UKV 10842
7. Simo Aaltonen Pilkki-95 10522
8. Kalevi Hurttila Pilkki-95 10084
9. Hannu Saarinen Onki-86 10027
10. Kalevi Hietalahti TaKK 8681
11. Ismo Salo RSUK 7978
12. Unto Pellinen Onki-86 6847
13. Mikko Signell Onki-86 6771
14. Raimo Lähde LUK 6675
15. Rauno Mäkelä RSUK 6002
16. Asko Korsman NSUK 5692
17. Heikki Lemponen RSUK 5603
18. Pekka Sopanen Onki-86 5312
19. Tapio Suuntamaa Rauma 5061
20. Raimo Tirkkonen TaKK 3576
21. Veikko Meskanen UKV 3401
22. Eino Päivinen TaKK 2965
23. Pertti Lehtimäki Onki-86 2955
Miehet:
1. Atte Mustalahti VUK 19030 g2. Timo Kinnunen Onki-86 18523
3. Mika Hurttila Pilkki-95 17327
4. Toni Holmberg UKV 16560
5. Jari Saarela UKV 15836
6. Lauri Nummela UKV 13842
7. Marko Riikonen Onki-86 13810
8. Jouni Jantunen Onki-86 13684
9. Ari Meskanen UKV 13478
10. Manne Rantanen KUK 13029
11. Miika Luoma-Keturi Onki-86 10913
12. Teuvo Lavonen RSUK 10443
13. Esa Huova RSUK 10252
14. Jari Mäkinen RiKs 9305
15. Helge Stenros UKV 9155
16. Juha Viitanen KiskonKK 9079
17. Tapio Mustalahti VUK 9024
18. Eero Lavonen RSUK 8827
19. Jouko Soikkeli VUK 8691
20. Pekka Rantala Lempäälä 8048
21. Jari Virtanen RSUK 7786
22. Lassi Nummela UKV 7633
23. Kari Kojo Saarenkiertäjät 7531
24. Ari Aaltonen UKV 7072
25. Juha Kalin KiskonKK 5884
26. Janne Hyytiä RiKs 3557
Naiset:
1. Erika Kaski KUK 146232. Liisa Renholm UKV 12655
3. Anni Saarinen Onki-86 8855
4. Tuija Laiho UKV 6735
5. Marja-Terttu Marjamaa NSUK 5164
6. Leena Alitupa LUK 4514
7. Raija-Liisa Siivonen TaKK 3600
8. Virpi Vuorela RSUK 2723
9. Sirkka Meskanen UKV 1248
Nuoret alle 16:
1. Seelim Saari UKV 83432. Juho Hurttila Pilkki-95 7752
3. Juuso Triipponen NSUK 4329
4. Olli Salonen NSUK 3241
5. Eetu Mikkola 968
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti