Kolmannen treenipäivän aikana (päivää ennen kisaa) treenailimme porukalla lähinnä lähtörannan edustan matalikkoja ja rantamatalia, mutta osa porukasta kävi kauempanakin noin 6km päässä lähdöstä oikealla rannalla erityisesti. Itse käytin aamun lähinnä välinetestailuun rantamatalassa, onkien pari kiloa ahventa ekaan 1,5 tuntiin. Yritin selvittää värikoukkuun ottiväriä, mutta aika hakusessa oli. Kalaa kyllä tuntui tulevan melkein millä vaan kun sitä oli kohdalla. Testailin myös yksivärisiä koukkuja, ja niistä tosin onnistuin tekemään sellaisen johtopäätöksen, että pelkkä sininen ei oikein toimi.
Sen verran arpomiseksi meni, että päätin joka tapauksessa onkia kisan ketjulla ja silmällä. Noin viiden sentin ketjupilkki vaikutti sopivalta 1,5-2,5m vesiin. Ahven otti erittäin hyvin tapsivehkeisiinkin, ja pientä ahventa sai reiästä vielä hyvää tahtia sen jälkeen, kun värikoukku ei enää kelvannut. Ja pienellä tarkoitan alle 10g ahvenia, joista ei niin hirveästi saalispussiin painoa kerry.
Kalaa tuntui tulevan lähtörannan puolelta melkein kaikkialta mihin ikinä menikin, ja pistin vakavasti harkintaan, että olisinkin kisassa jäänyt lähtörannan puolelle pilkkimään. Löysimme ainakin kolme todella kalaisaa kohtaa, joista muuten yhdestä tuli nypittyä hetkessä noin kilon verran keskipainolta vähän yli 20g ahvenia...
Kahdella alueella kala tuntui olevan varsin pienellä alueella, mutta yhdellä kohtaa kalaa oli selvästi laajemmin. Tämä yksi alue oli tosin rei'itetty yhdeltä kohtaa jo aika huolella. Mutta kyseisellä matalikolla oli myös varsin paljon onkimatonta aluetta, mistä myöskin sai hyvin kaloja.
Aivan koko päivää emme nyt treenailleet, kun tuntui olevan kisaa varten sen verran selvät sävelet. Tässä treenissä tuli ongittua kaloja vähän ylöskin, hitusen vajaa 6 kiloa. Piti vähän kokeilla, kuinka pitkiä putkia sitä tulee jos osaa rei'istä onkii vähän pidempään. Osa rei'istä tuntui olevan sen verran ehtymättömiä, että en niitä "loppuun" pilkkinyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti