tiistai 8. maaliskuuta 2016

Vanajapilkki 28.2. Kuhamaja

Vanajapilkki järjestettiin kolmen vuoden tauon jälkeen, joten sain kaikkiaan neljä vuotta pitää hallussani kiertopalkintoa. Itse kerkesin tässä välissä muuttamaan asuinpaikkaa kahteen otteeseen, eikä Tyrvännön ympäristössä tullut käytyä noin 4 vuoteen. Vanajalla hyvin suurella todennäköisyydellä kyyti on kylmää jos treenaamassa ei ole käynyt, joten odotukset ei kovin korkealla olleet. Kisa-aika oli 9-14 puolen tunnin siirtymillä.

Juoksin/kävelin siirtymän aikana oikealle niin pitkälle kuin kerkesin, ja aloitin erään saaren kupeesta. Sinne tuli minun jälkeen vielä kaksi muuta kisailijaa. Heti ensimmäinen reikä osui jonkunlaiseen kalaparveen, mutta tahti ei ollut päätä huimaava ja vettä alla viitisen metriä. Aloitin värikoukulla, mutta siirryin nopeasti Viljasen pystyyn ketjulla. Lähialueelle tein muutamia reikiä, mutta kovin tyhjältä vaikutti.

Saaren rannassa oli suuri laikku, tai pikemminkin koko ranta oli laikulla. Tein reiän laikun reunaan ja ahventa alkoi nousta kohtuullista tahtia. Koko oli pääosin pientä 15-25-grammaista, mutta sekaan tuli aina välillä pieni parvi vähän isompaa noin 50-120g ahventa, jotka taisivat meikäläisen tuolle paikalle jättääkkin. Vettä oli tässä nelisen metriä. Noin viitisen kiloa ahventa sain tästä reiästä ja aikaa siihen meni arviolta tunti tai jopa yli.

Tuon reiän jälkeen oli odotukset vielä aika korkealla, mutta niin vain kävi että läheskään vastaavaa reikää ei enää alueelta löytynyt. Yhdestä reiästä sain noin 1,5 kiloa ahventa vielä, mutta muuten kalat olivat aika lailla yksittäisiä. Kun kisa-aikaa oli jäljellä noin 1,5 tuntia, päätin siirtyä kokonaan muualle ja vaihdoin seuraavan saaren reunaan. Siellä oli kuitenkin melko syvät rannat, eikä kalojakaan näkynyt. Aika laajan lenkin kiersin ja vajaat parikymmentä reikää kokeilin tuloksetta. Aivan lopuksi menin toisen pilkkijän viereen, mutta en muutamaan reikään saanut siitäkään mitään.

Vettä oli tuolla alueella pari kolme metriä, ja vaihdoin välineen värikoukkuun. Aivan viimeinen reikä sitten osui kohdilleen, ja nostelin ahventa arviolta 2-3 kiloa viimeiseen noin 20 minuuttiin samasta reiästä. Kalan koko oli varsin mukavaa noin 50g. Ihan hyvä syönti jäi vielä päälle pois lähtiessä, ja jätin paluuaikaa noin 40 minuuttia. Matkaa oli punnitukseen varmaan reilusti yli 5km.

Koko matka oli pakko painaa enempi vähempi juosten punnitukseen, ja tuskaisen taipaleen lopuksi jäi vielä minuutti paluuaikaa jäljellekin! Perässäni tuli vielä rantaan kolmanneksi sijoittunut pilkkijä, joka aloitti kisan saman saaren kupeesta kuin itsekin aloitin.

Eipä mennyt kovin putkeen tämä kisa, mutta odotuksiin nähden silti ihan ok. Ensimmäinen kympin ylitys tälle kaudelle, saa nähdä jääkö ainoaksi. Saalis oli kuitenkin itselleni huonoin kolmesta Vanajapilkistä, mitä olen käynyt. Saaliit eivät kokonaisuudessaankaan olleet mitään huippuluokkaa, mutta kärkikaksikko oli aivan omilla lukemillaan yli 23kg saaliilla. Ja jos joku miettii tuliko nämä saaliit samalta kohdalta, niin vastaus on, että välimatkaa oli linnuntietä noin 3km.

Tulokset:

YLEINEN SARJA

1.    Juha Rantala 23685g
2.    Jussi Jaakkola 23215g
3.    Martti Virtanen 12630g
4.    Niko Saarinen 11690g
5.    Atte Mustalahti 10995g
6.    Otto Halttunen 10320g
7.    Lassi Siivonen 10115g
8.    Jyri Korkeila 9555g
9.   Jouni Aaltonen 7855g
10. Pentti Takaniemi 7250g
11. Hannu Pessa 6380g
12. Rami Liikaoja 6325g
13. Tero Kankaanpää 5315g
14. Tommy Bankowski 4640g
15. Jari Mäkelä 4145g
16. Ari Jauhiainen 3745g
17. Jouko Näppinen 3450g
18. Aleksanteri Hietakangas 3140g
19. Ahti Leppänen 2935g
20. Petri Manninen 2575g
21. Teemu Jalkanen 2215g
22. Heikki Kuisma 1860g
23. Jorma Askolin 975g
24. Matti Vuorinen 630g
25. Markus Siivonen 0
25. Eero Eerikäinen 0

VETERAANIT
1.    Pertti Järvinen 8955g
2.    Matti Meri 7265g
3.    Heikki Lamu 5525g
4.    Markku Helin 4330g
5.    Matti Virtanen 3500g
6.    Esa Mannila 3360g
7.    Matti Helin 3185g
8.    Martti Koivuluoto 2975g
9.    Matti Jauhiainen 2765g
10. Risto Mäenpää 2730g
11. Pertti Koskinen 2700g
12. Olli Virtanen 2415g
13. Eino Jalkanen 2215g
14. Veikko Askolin 800g
15. Heikki Aaltonen 615g
16. Antti Vuorinen 380g
17. Jari Kopra 0
17. Aarno Haajanen 0

NAISET
1.    Sirpa Vuohelainen 6360g
2.    Arja Immonen 4335g
3.    Inga Mäkelä 3035g
4.    Ritva Hakkola 2805g
5.    Marita Mutanen 1865g
6.    Armi Jauhiainen 1530g
7.    Ritva Lehtonen 1100g
8.    Marja Järvinen 895g
9.    Pirkko Vuorinen 830g
10. Jonna Lehtonen 0

NUORET
1.    Teemu Saarinen 4285g
2.    Kasperi Pöytäkivi 945g
3.    Roni Askolin 725g
4.    Aleksi Äimänen 145g
5.    Arttu Salonen 115g

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti