keskiviikko 16. maaliskuuta 2016

Hämeen PM-pilkki, Säynäniemi 13.3.

Kisassa oli siis 45 minuutin menoaika ja tunnin paluuaika, ja välissä pilkkiaikaa klo 10-14. Kisa-ajan puitteissa mentiin siis SM-säännöillä.

Kartalta mittasin aloituspaikalleni olevan matkaa noin 7,2 kilometriä. Ajattelin, että sen olisi koko matkan jaksanut hölkätä, mutta jouduin muutaman kävelyhetken pitämään. Selvästi yli 6 kilometriä matkasta kuitenkin menin juosten. Toinenkin pilkkijä tuli kanssani samalle alueelle, ja aloimme pilkkimään aika lailla yhtä aikaa. Kello oli tuossa vaiheessa 10.05, joten alkusiirtymään meni noin 50 minuuttia. Melkein koko matkan menimme moottorikelkkauraa pitkin, joka tosin mielestäni oli alkumatkasta huomattavasti helppokulkuisempi kuin viimeisillä kilometreillä.
Aloituspaikka oli suuri pettymys, sillä treenien 25g ahventen sijasta paikasta nousi etupäässä noin 10g ahventa, ja sitäkin huonosti. Tuhrasin silti alueella liiaksi aikaa tehden varmaankin 8 reikää, joista puolet oli tyhjiä. Odotukset oli tältä alueelta siellä vähintään 2-3 kilossa, mutta niin vain taisi puoli kiloakin jäädä rikkomatta.

Ei muuta kuin siirto toiseen kohtaan, josta treenissä nousi se 300g ahven ja vierestä ihan hyvin sinttiä. Nyt taisin saada 6 ensimmäiseen reikään neljä pikkuahventa. Sen jälkeen muutamista rei'istä peräkkäin sain ahventa, mutta määrää tuli parhaastakin reiästä vain 10kpl, ja keskimäärin koko oli vain 15-grammaista. Vajaat 20 reikää taisin yhteensä tehdä tuolle alueelle, ja tässä vaiheessa kisaa ei ollut varmaan kiloakaan ahventa vielä kasassa. Kelloa en katsonut, mutta veikkaisin että ainakin 1,5 tuntia oli jo kisaa takana.

Muutaman sadan metrin siirtymä kolmannelle paikalle, josta sain treenissä parista reiästä hyvin kalaa. Tällä kertaa osui kohdalleen, ja sain pienessä ajassa samasta reiästä muistaakseni 37 ahventa. Seuraava reikä antoi vielä 31 ahventa ja kolmas reikäkin yli 20 ahventa. Tuon jälkeen meni hieman hakemiseksi, ja tein muutaman tyhjän reiän ja muista rei'istä sain vielä yhteensä noin 20-30 ahventa. Yhden ahvenputken keskeytti reilun puolen kilon hauki, jonka sain ylös asti. Eipä tullut siitä reiästä ahvenia enää sen jälkeen. Vettä oli tällä alueella tosiaan alle metri jään alla, ja parista reiästä tuli myös kaislanpätkiä ylös kun reiän teki. Kalat olivat pääasiassa hieman alle 10 grammasta reiluun 30 grammaan.

Kun tämä alue ehtyi, siirryin viimein kohtaan johon olisi saanut mennä yli 2 tuntia aikaisemmin! 20-35 ahvenen putkia tuli lähes joka reiästä, eikä kalojen nappaamista tarvinnut odotella. Syvyys vaihteli 1,5-2,5m väliltä, mutta joka kalareiästä kalat ottivat mielellään kiinni alle 1,5m siimalla, eli pilkin ainoastaan ns. käsikaloja, eli kalat yhdellä vedolla ylös. Kertaalleen tosin tälläkin alueella hauen retale keskeytti ahventen nyppimisen, ja meni siinä useita minuutteja uitellessa reilun kilon painoista haukea jään paremmalle puolelle. Että osasi sitten tulla kaksi haukea saman kisan aikana keskeyttämään ahventen vetämisen, taisi siinä tämän kauden haukisaldo samalla tuplaantua.

Muutamalla reiällä ahventen kokoluokka oli keskipainolta mukavaa noin 25g, mutta pääasiassa liikuttiin noin 15-gramman keskipainossa. Pari bonusahventa, noin 100-grammaistakin tuli sekaan. Ainoastaan pari huonompaa reikää osui tuolta alueelta, kun meni liian syvään. Kun kello näytti 13.50, kerkesin tehdä vielä pari avantoa ja molemmista nostin noin 20kpl pikkuahvenia. Pilkin siis aivan loppuun asti klo 14 saakka.

Tiesin heti, että punnitukseen on kiire ja tiukkaa tekee sinne ehtiminen tunnissa. Ongin silti loppuun saakka, kun paras kala-alue löytyi niin myöhään eikä pienempi saalis olisi varsinkaan mihinkään riittänyt. Matka punnitukseen oli yhtä henkistä ja fyysistä taistelua/kärsimystä, eikä sitä tällä(kään) kertaa palkittu edes sillä jämäpalkintosijalla, jonka olisin saanut jos voimat olisivat paremmin riittäneet. Kirittäjiä olisi kovasti kaivattu... Eli myöhästyin punnituksesta reilulla minuutilla. Vielä viimeiselle puolelle kilometrille kehitin viimeisillä voimilla loppukirin, mutta kun ei vauhti riitä niin ei riitä.

Noin 7,7km oli matkaa punnitukseen, mutta niin vain tunnin siirtymä ei siihen riittänyt, vaikka hölkkäsin paluumatkastakin vähintään 5,5 kilometriä. Kalani punnitsin kisan jälkeen, ja vaaka näytti 7080g lukemaa, joka olisi riittänyt 7. sijaan. En usko, että olisin voittoon asti päässyt, vaikka olisin osannut suoraan mennä parhaalle paikalle, mutta sijat 2-4 olisivat olleet aivan selvä asia.

Tällä hetkellä todettakoon, että tästä sunnuntain kisasta sain ensimmäistä kertaa tänä talvena paikat ihan kunnolla kipeiksi, joten hyvästä treenistä ainakin kävi jos ei muuta. Tämän pidemmäksi lähdöstä olen mennyt ainoastaan voitokkaassa SM-pilkissä 2011. Koko viime talven vaivannut jalkapohjakin muistuttaa nyt kivuistaan, mutta saa nähdä saako sen ensi lauantain LUK:n mestaruuskisaan jo kuntoon.

Tässä yleisen sarjan tulokset, loput tulokset löytää Hämeen piirin sivuilta, TÄSTÄ LINKISTÄ

1
Jukka Lahtinen Oriveden Onkijat 1 11464
2
Pekka Heinänen Turo-Ukot 10068
3
Juha Rantala Kuhaveljet 1 9950
4
Kalle Paavola Kyröskala 8874
5
Markus Siivonen Tervakosken Kalakilta 1 8103
6
Kari Rönkkä Turo-Ukot 7179
7
Tommy Bankowski Oriveden Onkijat 1 7111
8
Otto Halttunen Oriveden Onkijat 1 6937
9
Pasi Tanner Linnavuoren Urheilukalastajat 1 6537
10
Niko Saarinen Kuhaveljet 1 6352
11
Juha Heininen Kyröskala 5993
12
Jouni Salminen Virtain Pilkkijät 1 5991
13
Pasi Ahonen Toijalan Seudun Kalamiehet 1 5845
14
Jussi Jaakkola Kuhaveljet 1 5671
15
Pentti Takaniemi Toijalan Seudun Kalamiehet 1 5560
16
Kimmo Juottonen Tervakosken Kalakilta 1 5483
17
Jouko Näppinen Toijalan Seudun Kalamiehet 5438
18
Kai Laurila Virtain Pilkkijät 1 5034
19
Mikko Kovanen Kolhon Kalaveikot 4954
20
Jani Käpylä Kolhon Kalaveikot 4655
21
Marko Helin Toijalan Seudun Kalamiehet 1 4405
22
Jyri Korkeila Kuhaveljet 1 4353
23
Jussi Jokinen Kyröskala 4218
24
Harri Luoma Virtain Pilkkijät 1 4017
25
Petri Keskinen Kangasalan Kalaveikot 3513
26
Esa Kuosmanen Parkanon Urheilukalastajat 3305
27
Lassi Siivonen Tervakosken Kalakilta 1 3303
28
Timo Matero Linnavuoren Urheilukalastajat 1 3094
29
Tomi Toiva Linnavuoren Urheilukalastajat 3088
30
Pasi Kinnunen Hervannan ja Kaukajärven Kalakerho 3042
31
Jouni Aaltonen Tervakosken Kalakilta 1 2958
32
Niko Salminen Kangasalan Kalaveikot 2819
33
Tero Rantanen Oriveden Onkijat 2444
34
Marko Saarinen Linnavuoren Urheilukalastajat 1 2293
35
Antti Kuosmanen Parkanon Urheilukalastajat 1527
36
Jussi Murtokanta Virtain Pilkkijät 1 1506
37
Kimmo Laaksonen Toijalan Seudun Kalamiehet 1 1242
38
Pekka Ala-Kauttu Vilppulan Pilkkijät 1 1212
39
Saul Toikka Vilppulan Pilkkijät 1 1010
40
Mika Rapo Oriveden Onkijat 1 895
41
Tero Kariluoma Valkeakosken Kalaveikot 762
42
Juha Kallioniemi Vilppulan Pilkkijät 1 437
43
Sami Manninen Vilppulan Pilkkijät 1 422
44
Antti Luoma Pälkäneen Pilkkijät 0
45
Mikko Särkkä Kolhon Kalaveikot 0
46
Atte Mustalahti Linnavuoren Urheilukalastajat 1 0

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti