maanantai 7. maaliskuuta 2016

Maajoukkuekarsinta, Kukkian Haltianselkä 27.2.

Ei ole tänä talvena kauheasti kerennyt blogiin panostaa, mutta eiköhän näitä raportteja vähitellen ilmesty...tässä alkajaisiksi maajoukkuekarsinnoista, jotka ensimmäistä kertaa ties kuinka moneen vuoteen pidettiin vähän etelämpänä. Aivan etelään ei tätäkään kisaa viety, vaan kisapaikkana oli Luopioisten Kukkiajärvi, joka on etenkin ison ahvenen järven maineessa. Itsekin olin kerran aiemmin käynyt Kukkialla pilkillä, mutta aivan toisessa päässä järveä. Haltianselkä on periaatteessa aivan oma järvensä, joka on Kukkiaan yhteydessä.




Kisakartan kun sain käteeni, oli 3-4 vaihtoehtoa mihin suunnata. Kilpailualue
Kartan perusteella potentiaalisimmilta vaikuttivat Holjansalmi, Iitinsaaren ympäristö ja alueen itäpuoli ennen Karvialahtea. Myös Pappilanniemen edustan saariryhmä vaikutti mielenkiintoiselta.

Kisan lähtöhetkellä en pitänyt kiirettä, vaan katsoin mihin suuntaan porukka jakaantuu, ja pyrin valitsemaan vähiten ruuhkaisen alueen näistä neljästä. En tiedä oliko kyseinen paikka loppujen lopuksi vähiten ruuhkainen, mutta valitsin Iitinsaaren lähistön rantavedet mantereen puolelta kisa-alueekseni.

Heti ensimmäiseltä alueelta sain ahventa, ja kalat tuntuivat iskevän hanakasti kiinni kun vain kohdalle osui. Putket olivat tosi lyhyitä, mutta yhdestä reiästä taisin toistakymmentä ahventa saada. Kala oli pääasiassa noin 20g kokoluokkaa, mutta sekaan tuli selvästi isompiakin. Parempi kala-alue vaan ikävä kyllä jäi melkoisen pieneksi. Noin 1,5 kiloa tai enemmänkin sain kuitenkin jo ensimmäiseen tuntiin. Pilkkialueellani oli vettä noin 3 metriä ja käytin tapsipilkkiä. Ketjukin kävi vedessä, mutta totesin tapsiin nappaavan nopeammin.

Jatkoin rantaa eteenpäin, mutta kalat olivat hukassa. Yhdeltä pieneltä kaistaleelta osui muutama kalareikä, mutta kokoluokka oli surkean pientä keskimäärin. Sekaan tuli kuitenkin pari yli 100g bonusahventa. Tällä alueella oli syvää 4-5 metriä, ja tein isomman siirtymän kun kala-alue tuntui loppuvan.

Kisa oli tuossa vaiheessa likimain puolivälissä ja ahventa oli kasassa reilut 2 kiloa. Uutta aluetta oli pakko löytää, mutta kaikki kartalta katsottuna parhaimman näköiset paikat oli jo paukutettu reikää täyteen. Epätoivoisesti menin muiden vanhojen reikien kylkeen kairailemaan uusia reikiä (taisi olla melkoinen virhepäätös). Löysin reilun tunnin aikana kaksi kohtuullisen hyvää reikää, joista molemmista sain puolisen kiloa ahventa. Näiden lisäksi sain ainoastaan muutamia yksittäisiä. Syvää oli tässä kolmisen metriä tai vähän yli, mistä kalat sain.

Viimeisen puoli tuntia kairailin kaikki tai ei mitään taktiikalla pelkästään "puhtaille" eli ei-rei'itetyille alueille, ja löysinkin melko pian kaloja. Niitä tosin tuli ainoastaan muutamaa reiästä. Vasta kisan viimeinen reikä antoi kymmenkunta ahventa, joten varsin heikoksi jäi meikäläisen "loppukiri". Tälläkään paikalla en rauhassa saanut pilkkiä, vaan 3 henkeä taisi lisäkseni siihen tulla kun vähän kalaa löysin. Ja taisivat muut osua vielä parempiin kohtiin kuin minä. Syvää tällä alueella oli kuutisen metriä.

Töitä tuli tässäkin kisassa tehtyä aika hurjasti, mutta ei se riittänyt sen korkeammalle kuin 12. sijaan. Taisi olla jälleen kerran väärä paikkavalinta. Ensimmäinen aikuisten mj-paikka jäi edelleen odottamaan ja kyllähän se kieltämättä harmittaa. MJ-karsintaa pidin kuitenkin kauden päätavoitteenani, vaikkei siihen oikein voinut valmistautua, kun kisavesi paljastettiin vasta aamulla.

Kisapaikasta täytyy sanoa, että ehdottomasti paras ja tasapuolisin kisa-alue koskaan maajoukkuekarsinnoissa, sen näkee jo tuloksista. Kalaa oli todella monessa syvyydessä (ainakin 2-8m) ja melkein joka osassa järveä. Myös kalan koko oli sen verran inhimillistä, ettei tarvinnut ihan alle 10g ahventen kanssa nyplätä. Omilla kaloilla keskipaino varmaan 25g luokkaa.

Tässä tulokset: (kaikki eivät käyneet puntarilla)

Junioritytöt
1. Iida Issakainen 1694
2. Salla Hovatov 1040
3. Helmi Sarpola 524

Junioripojat
1. Kalle Koivusalo 2974
2. Jere Kuusinen 2918
3. Waltteri Remula 2744
4. Nico Kinnunen 1834
5. Kasperi Pöytäkivi 1382
6. Jere Saarinen 1230
7. Niko Reijonen 882

Naiset
1. Jaana Väänänen 3242
2. Tarja Manninen 2296
3. Tiina Karhunen 2170
4. Eija Lokasaari-Leskiranta 1710
5. Irene Hovatov 1524
6. Rahile Beshar 858
7. Anu Hänninen 502

Naisveteraanit
1. Ritva Kokko 2758
2. Vuokko Tuominen 2694
3. Sirpa Vuohelainen 2536
4. Kaija Vainio 2510
5. Stina Koivisto 2446
6. Aila Räsänen 2426
7. Asta Honkonen 2320
8. Aila Heiskanen 2094
9. Tuula Arila 1875
10. Merja Kangas 1456
11. Maarit Haapaniemi 1316
12. Ritva Viertola 906

Miehet
1. Niko Korhonen 5546
2. Mikko Väänänen 5408
3. Jari Kirjalainen 5276
4. Tero Villanen 4916
5. Otto Halttunen 4780
6. Markus Lyömiö 3972
7. Juha Kalin 3820
8. Raine Kortet 3804
9. Tuomo Kuutsa 3734
10. Atte Purojärvi 3716
11. Jyrki Salonen 3640
12. Atte Mustalahti 3540
13. Niko Saarinen 3446
14. Jussi Rossi 3414
Juha-Pekka Ollikainen 3414
16. Pekka Heinänen 3276
17. Harri Lindberg 3216
18. Teemu Pussinen 3100
19. Kalle Piironen 3082
20. Marko Pollari 3012
21. Petri Lilja 2912
22. Pekka Korhonen 2892
23. Jukka Naukkarinen 2770
24. Marko Kuusinen 2624
25. Timo Korelin 2526
26. Petri Lääperi 2492
27. Mika Hämäläinen 2490
28. Timo Suikka 2448
29. Jouni Jantunen 2406
30. Janne Saarinen 2380
Marko Ilves 2380
32. Toni Neuvonen 2348
33. Harri Nikula 2270
34. Juha Kangas 2240
35. Mika Airaksinen 2124
36. Arto Männistö 2110
37. Jarmo Saloranta 2058
38. Matti Ruuska 1990
39. Juha Lainejärvi 1974
40. Miro Meuronen 1960
41. Timo Kinnunen 1776
42. Tom Sirviö 1708
43. Tero Hänninen 1690
44. Jari Mäkelä 1686
45. Toni Moilanen 1642
46. Jyri Korkeila 1594
47. Tomi Ojanperä 1544
48. Anssi Huupponen 1532
49. Aku Puranen 1530
50. Tommy Bankowski 1048
51. Kari Turunen 922
52. Jarkko Sarpola 846

Miesveteraanit
1. Jouni Neuvonen 4642
2. Pertti Piiroinen 4020
3. Mikko Ihanainen 4000
4. Heikki Matikainen 3748
5. Vesa Poutanen 3682
6. Esko Voutilainen 3676
7. Jukka Moilanen 3564
8. Ahti Kekki 3550
9. Tapani Hivatov 3454
10. Tapani Kurki 3396
11. Veikko Kinnunen 3354
12. Raimo Tuominen 3302
13. Reijo Viertola 3248
14. Esko Naukkarinen 3226
15. Ari Grönlund 3100
16. Markku Saloranta 3098
17. Veijo Heiskanen 3044
18. Petri Manninen 2890
19. Aki Räsänen 2816
20. Seppo Siltala 2760
21. Unto Pellinen 2710
22. Pauli Nipuli 2674
23. Ilkka Tuominen 2610
24. Tapio Lustig 2602
25. Toivo Saari 2584
26. Tapio Tapaninen 2526
27. Otto Huovinen 2522
28. Eino Lamberg 2504
29. Kari Hokkanen 2496
30. Pekka Kokko 2434
31. Arto Kääriäinen 2378
32. Pekka Välkki 2306
33. Ari Haanpää 2284
34. Seppo Hyttinen 2172
35. Kimmo Koivisto 2096
36. Tapio Jokinen 2078
37. Ari Martikainen 1844
38. Timo Horppu 1240
Ilari Arila 1240
40. Esa Sundberg 1150
41. Jukka-Pekka Tuhkanen 1096


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti