Uudenkaupungin Lautvedellä oli kuuleman mukaan ollut viime aikoina kalantulo heikkoa, mutta pitihän tuo asia mennä itse paikan päälle varmistamaan. Mukaani lähti Heikki. Mukaan otin tuonne edelliskerran tapaan ainostaan morrivehkeet. Syöteiksi otin mukaan kompostimatoja. Aloitin tällä kertaa pilkkimisen heti autopaikan kupeesta, mutta siitä ei kalatapahtumia tullut kahta särkeä lukuunottamatta. Tuon jälkeen päätin siirtyä paikkaan, jossa olen kerran ollut ja silloin sain sieltä aika hyvin ahvenia. Tuon alueen kupeesta sain yhden pikkuahvenen, mutta siihen jäi senkin alueen "kalantulo".
Muutama sata metriä tästä sain sentään jo muutamia ahvenia, mutta koko oli surkean pientä. Kalaa sain vain kolmesta eri reiästä, ja ahvenista vain yksi oli yli 100g. Sen verran haastavalta näytti kalojen saaminen, että tuon jälkeen siirryin suoraan paikalle, josta sain ahventa edelliskerralla, eli kolmisen viikkoa sitten.
Melko nopeasti tältä alueelta sitten sainkin yli 200g ahvenen, ja seuraavasta reiästä kaloja tuli jo parveksi saakka. Kokoluokkakin oli keskimäärin hyvää yli 150g. Tälle alueelle sitten majoittauduin seuraaviksi muutamaksi tunniksi, ja kalaa tuli tyyliin yksi sieltä ja toinen täältä. Yksi reikä oli kuitenkin ylitse muiden, ja siitä tuli noin 15 ahventa yhteensä, kun kävin reiällä monta kertaa.
Alueella oli muutama muukin pilkkijä, ja he näyttivät saavan jonkun verran kalaa noin sadan metrin päästä, mutta lopulta en itse käynyt samalla kohdalla kokeilemassa ollenkaan. Sen sijaan kävin kokeilemassa luotettavat alkutalven paikat (keskipakan, matalan kaislikkorannan...), mutta näistä tuli ainoastaan pientä ahventa, eikä sitäkään kovin paljoa. Näin ollen paikka vaihtui melko nopeasti takaisin sinne mistä tulinkin. Sieltä sain vielä vajaat 10 ahventa muutaman reiän kokeilulla.
Aivan lopuksi kokeilimme vielä ihan eri paikasta, mutta sieltä tuli vain 1 ahven mieheen puolen tunnin kokeilulla, joten oli aika lähteä pois.
Päivästä jäi päällimmäisenä mieleen se, että ahven oli kovin varovaisella otilla, eivätkä kalat juurikaan tulleet pohjasta vaan enimmäkseen puolisen metriä irti pohjasta. Selviä parvia oli kuitenkin havaittavissa, sillä yleensä kun ahvenia tuli, määrä ei jäänyt ihan kahteen ahveneen vaan kaloja tuli tällä kertaa sentään enemmän. Usein vain ensimmäistä kalaa joutui jonkun aikaa odottelemaan. Yhdessä kohtaa morriin otti myös reilumman kokoinen hauki (n. 2-3kg), mutta juuri kun olin päästä ottamassa kiinni siima katkesi ja hauki lipui takaisin kohti syvyyksiä...käsi kahmaisi vielä perään, mutta kun ei saanut otetta niin ei saanut. Vaan eipä nämä morrit onneksi kalliiksi enää tule kun itse ne tekee.
Päivän saaliini oli 9,9 kiloa ahventa, joka on selvästi huonoin saaliini koskaan Lautvedeltä. Toiseksi huonoin saalis on noin 16 kiloa. Tuollainen 16 kiloa olisi voinut olla otettavissa tälläkin kertaa, jos olisi heti suoraan mennyt ottipaikoille, mutta tällä kertaa näin. Toisaalta sain ilmeisesti suurimmat ahvenet mitä olen ko. paikasta saanut, vaikka ei puoli kiloa nytkään rikki mennyt.
Jäistä täytyy sen verran sanoa, että vahvuutta oli pitkäperjantaina 20-25 senttiä, josta pinnasta pehmeää 5cm, alla 10cm kovempaa jäätä ja sen alla loput aivan pehmeätä. Eli sen päätöksen tein, että seuraava merireissu suuntautuu reilusti pohjoisempaan Raippaluotoon.
Hyvän näköistä saalista!
VastaaPoista