Sunnuntaina tuli käytyä Virtojen Kurjenjärvellä ensi kertaa koskaan kisassa ja samalla ensi kertaa koskaan pilkillä kyseissä paikassa. Odotukset olivat kisan suhteen ristiriitaiset, sillä olin sellaisessa käsityksessä, että tuolla on voittosaaliit viime vuosina vaihdelleet suuresti noin 3 kilosta jopa 14 kiloon. Arvelin, että todennäköisesti tuolla nyt tulisi olemaan jotain 6-8kg saaliita.
Näin ei kuitenkaan ollut, vaan suurin osa porukasta näytti olevan heti aamusta aika epätoivoisia kun kaloja ei näkynyt eikä kuulunut. Itse sain heti ensimmäisestä reiästä yhden ahvenen, mutta seuraavaa sai odottaa sietämättömän kauan, noin puoli tuntia. Ottipaikkoja oli tutut koittaneet jakaa ennen kisaa ja eräiden pintakivien tuntumasta aloitin, mutta siitä ei sen yhden ahvenen lisäksi toista tullut.
Siirryin seuraavalle alueelle, mutta sieltäkään ei tuntunut ahventa nousevan. Pari pilkkijää siellä kuitenkin niin hyvin tuntui viihtyvän, että ajattelin heidän ainakin jotain saaneen ja lähdin sinne päin kairailemaan. Muutamasta reiästä sain morrilla ja pystyllä joitakin pieniä ahvenia, kunnes päätin kokeilla tasapainolla. Ja kas kummaa kun heti 3kpl 100g+ ahvenia peräkkäin, mutta sitten oli taas hiljaista. Sen verran tuli tuossa kuitenkin heti luottoa tasuriin, että sillä tuli aloitettua jokainen reikä siitä lähtien, välillä tarkistin morrilla mutta se ei juuri tulosta tuottanut vaan ahvenet jotka olivat tullakseen tuntuivat kyllä ottavan tasuriin ihan hyvin. Määrää olisi vain saanut olla huomattavasti enemmän, sillä kisan ekan tunnin jälkeen yli 2 ahvenen reikiä en löytänyt ensimmäistäkään.
Isä tuli ekan tunnin jälkeen myös samalle alueelle ja morritteli kalaa enemmän kuin mitä minä sain. Kuvittelin, että kyllä porukalla olisi 5 kilon saaliita ainakin ollut kun kalat kuitenkin tuntuivat ihan hyvin syövän jos kohdalle osui. Mutta ei vaan yleisen sarjan voittajallakin oli kalaa vain alle 3 kiloa. Isä pääsi tiukassa kisassa yleisen kolmanneksi ja itse jäin niukasti palkinnoilta vajaan 2,2kg:n saaliilla. Sijoitus mitä ilmeisemmin kuudes tai seitsemäs. Vetereraanisarjassa kuitenkin yksi oli selvästi yli muiden. Hieman jäi silti harmittamaan yksi todella iso kala, mitä todennäköisemmin ahven joka repeytyi irti pystypilkin koukusta ekan tunnin aikana. Myös viimeinen puoli tuntia meni itsellä täysin huruksi, ei ensimmäistäkään ahventa enää. Tuli reijitettyä täysin puhtaille alueille ja ongittujen lähelle ja ongittua uudestaan kalaa antaneitä reikiä, mutta ei sitten yhtikäs mitään. Vaikea järvi ei voi muuta sanoa.
Syvyyksistä olin kuullut, että puolesta metristä tulee vain yksittäisiä,
mutta täytyy sanoa että en juurikaan sen syvempää järvestä löytänyt.
Mutta yksittäisiähän nuo olivat. ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti