Perjantaina olikin paljon tehtävissä, sillä kunnon paikkaa ei ollut vieläkään löytynyt. Aloitimme Paloniemen lahtivesistä ja siellä tulikin varmaan puolet päivästä käytettyä aikaa. Hirmuholman kohdilta löytyi selvästi parhaiten, parhaasta reiästä otin 20 ahventa ihan peräkkäin. Sen verran paljon siinä porukkaa pyöri, että aika pian kuitenkin tein ratkaisun että en siihen tulisi kisassa menemään. Ruolahden suulta sain myös 16 ahventa. Muuten alueelta tuli vain yksittäisiä ahvenia.
Eerokin lopulta kävi Hirmuholman kohdilla ja sai myös parikymmentä ahventa yhdestä reiästä. Muuten ei hänkään saanut koko alueelta kuin yksittäisiä. Sen verran epätoivoiseksi jo veti että jopa Junko-nimisen saaren eteläreuna reijitettiin vaikka ei yhtään kalapaikalta näyttänyt. Molemmat saatiin ekoista reijistä 1 ahven mieheen jonka jälkeen tyhjää. Lylyistenlahden suu teki mieli tarkistaa, muttei viittitty mennä ottipaikoille pilkkiin kun lähettyvillä oli pilkkijöitä tyhjää pyytämässä. Päätettiin käydä Liikkiössä, kun aikaa oli ihan hyvin vielä. Muutama reikä tehtiin matkan varrelle tuloksetta.
Liikkiön rantaan parin metrin veteen kairasin ekan reiän ja aivan peräkkäin 3kpl 35g ahvenia ylös ja jätin reiän kesken. Vierestä sain vielä parista reiästä nopeaan tahtiin ahvenia, mutta sitten olikin aivan tyhjää kun aloin kiertää Liikkiön saarta. Melkein koko saaren kiersin ja Eero sanoi saaneensa Liikkiön lähdön puolelta 4 reiästä ihan hyvin ahvenia. Käytiin vielä Liikkikön takana havutuksen lähellä sekä Liikkiön ja rannan välissä mutta ei yhtäkään ahventa. Nopeasti koitin alueelta vielä mistä Eero kaloja sai, mutta en saanut kuin yksittäisiä.
Kairailtiin takaisin Paloniemen suuntaan 3-4m vettä, mutta kaloja ei enää näkynyt. Ekan niemennokan kohdalta löydettiin pieni pakka ja pakan päältä Eero sai kymmenkunta ahventa, itse sain maksimissaan kahta ahventa reiästä siitä läheltä.
Tämän jälkeen käytiin pari sataa metriä lähempänä Tiirankaria, mistä keskiviikkona sain ne pari hyvää reikää. Tein viitisentoista reikää tälle alueelle saaden vain 2 ahventa. Kello alkoi olla sen verran että käytiin nyt vielä lopuksi Lylyistenlahden suulla, taisin saada 11 ahventa ja Eero jotain 5. Kalaa oli kyllä siinä missä ennenki mutta muuten ei kyllä kalantulo vakuuttanut, joten päätin olla menemättä kisassa tällekkin alueelle.
Treenisaaliit:
Minä 2,75kg, Eero 1,95kg
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti