Treenit eivät todellakaan paljoa luvanneet, ja taktiikan kisan laadin niin että nelisen kiloa kalaa saisin. Uskoin vahvasti sen riittävän korkealle, niin monelta kuulin juttua että kalaa ei sitten tule millään. Isä sai kahden muun meidän seuralaisen kanssa perjatain treenissä yhteensä reilut 10 ahventa. 2 ahvenen saajia oli perjantain treenissä varmasti monta. Välillä pyörittelin mielessä että ehkä 4,6kg voisi olla kisan suurin saalis, mutta samalla arvelin että kai aina joku saa isompaa ahventa sen yli 5 kiloa, mahdollisesti syvästä vedestä.
Aloin ihmettelemään Eero kanssa että onko meidän paikat oikeasti näin hyviä, kun kuitenkin perjantainakin sain toistasataa ahventa. Odotukset oli tavallaan korkealla mutta tavallaan taas ei sillä ei omatkaan paikat kovin hyviltä tuntuneet.
Pitkään mietin lähdenkö kisassa Liikkiöön vai lähelle eteläpuolen havutusta, mistä torstaina tuli hyvin kalaa. Lopulta päätin mennä eteläpuolelle ja neuvoin Ruohosen Juuson Liikkiöön kertoen missä perjantaina oli kaloja. Samoin Eero neuvoi isällensä Liikkiön paikat. Itse annoin isälleni vaihtoehdoiksi Hirmuholman ja Lylyistenlahden suun. Lylyistenlahden hän sitten valitsi ja sitä vähän suosittelinkin ehkä enemmän. Ruthin Villelle myös lauantaina linkkasin reikiä mistä perjantaina joitakin kaloja tuli, Vivamon suunnalta ne yksittäiset reiät.
Aamulla viel Koivulan Juhalle näytin Hirmuholman paikat ja Eero oli tehnyt saman monelle muulle joten siellä varmasti riitti porukkaa kisassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti