Aloitettiin morreilla 1,5-2m syvyisestä paikasta, josta viimeksi sain melkein kaikki kalani. Nyt kohdassa oli hivenen hiljaisempaa, sillä kukaan ei saanut muutamaan ekaan reikään mitään. Yhdestä reiästä itse sain sitten kuitenkin 4 ahventa, mutta sen jälkeenkään kukaan ei saanut alueelta mitään.
Alettiin hakea uutta kalapaikkaa, isä lähti päinvastaiseen suuntaan kuin minä ja Suvi. Tehtiin kymmenkunta reikää, kunnes löytyi vähän kaloja. Kovin yksittäisiä olivat vain. Suvi kyllästyi alueeseen ja lähti kokeilemaan sieltä mihin isä meni. Isä oli jo jonkun aikaa ollut samalla kohdalla ja näytti saavan kalaa. Itse jäin kokeilemaan vielä samalle kohdalle, ja sainkin lopulta samasta reiästä 18 ahventa. Tuon jälkeen muutama täysin tyhjä reikä ja lähdin myös isän valtaamalle alueelle.
Siellä sitten sekä isä että Suvi vetivät kalaa minkä kerkesivät, ja tein yhden reiän alueelle. Heti alkoi ahventa nousta, noin 100-grammaisia ja sekaan yksi bonuskala, 370g ahven. Vaihdoin melko nopeasti morrin tapsiin, sillä vettä oli kohdassa niinkin paljon kuin 3 metriä. Tuon reiän jälkeen ongin muutaman vanhan reiän ja jokaisesta tuli 5-10kpl ahvenia, keskipainon ollessa ehkä 80-100g.
Rei'itin lisää ja koitin kartoittaa kuinka iso kala-alue on, ja eipä se kovin suuri ollut. Heti kun poikkesin alueelta oli ihan tyhjää. Päätin kuitenkin etsiä uutta kalaisaa aluetta ja jätin isän ja Suvin vetämään kalaa kahdestaan. Taisi siinä likemmäs 15 tyhjää reikää tulla peräkkäin, kunnes sain parista reiästä pari ahventa. Näiden jälkeen pari tyhjää reikää ja sitten osui. Samasta reiästä tapsilla ensin joku 20 ahventa, sitten ketjulla ja kärpäsentoukalla vajaa 10 ahventa ja sen jälkeen vielä tapsilla muutama ahven. Tapsiin tuntui ottavan hyvin, ketjuun ei oikein ottanut tässäkään. Tuntuu olevan täysin morri/tapsijärvi.
Kesken täyden syönnin lähdettiin järveltä pois. Alkoi olla ihan tarpeeksi taas kalaa. Tosin itse ehdin vain kuuteen kiloon. Suvilla oli 6,5kg ja isällä n. 12-13kg. Itselläni siis isoin ahven 370g, Suvilla 310g ja isällä 290g. Sitä on nyt samasta pikkulätäköstä ongittu samalla viikolla ehkä 70 kiloa ahventa ylös. Edelleen tuntuu, että kalapaikkoja voi olla järvessä vielä montakin lisää. Nyt tuli kalaa paljon syvemmästä kuin mistä kahtena päivänä itse koitinkaan.
Kelitkin on sen verran kylmenemään päin, että heikosta jäätilanteesta huolimatta kausi jatkunee tälläkin järvellä vielä monta viikkoa. Helppo järvi ja kalaa tulee hyvin, mutta saa nähdä kyllästyykö touhuun jos vielä pari kolme viikkoa tuossa ravaa. Ja saa nähdä heikkeneekö kalantulo jossain vaiheessa, ja tuleeko kala matalaan parin viikon sisään. Tosiaan yllättävän syvässä oli kalat ottaen huomioon veden tummuuden, näkösyvyyskin on vain puolen metrin luokkaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti