Tänään pidettiin meidän suvun pilkkikisat Nokian Riihilahdella. Osanottajia ei ollut kovin kehuttava määrä, 7kpl. Kisa oli vajaan kolmen tunnin mittainen ja kaikki kalat kelpasi. Itse otin kisan värikoukkutreeninä, enkä ottanut muita välineitä mukaankaan. Kisa-alue päätettiin vain parin sadan metrin mittaiseksi heikkojen jäiden vuoksi.
Uutta lunta oli liukkaan jään päälle satanut pari senttiä, mikä teki etenemisestä melkein mahdotonta. Melkein jokainen kilpailija kaatui, osa jopa useampia kertoja. Itsekin kerran lensin mahalleni pilkkirepun päälle. Onneksi kuitenkaan kenellekään ei käynyt pahasti.
Myös jäät pettivät lähtörannassa, mutta toki siinä ei vettä ollut jään alla kuin korkeintaan 5 senttiä. Kaksi pilkkijää siinä kuitenkin jalkansa kasteli.
Mutta sitten itse kalatapahtumiin. Eka reikä itsellä tyhjä, toka reikä oli päivän paras ja ainoa yli 5 ahvenen reikä. Tästä reiästä tuli peräkkäin ainakin melkein parikymmentä ahventa. Alue tuli heti täyteen reikää, vaikka osanottajia olikin vain vähän. Ongin melkein koko päivän pienellä Tapsan Saukolla, ja vettä oli alla 30-150cm niissä kohdissa mistä kalaa sain. Valtaosan kaloista sain noin 60cm vedestä. Hienosti pelittää tuo pilkki mielestäni värikoukun kanssa matalassa vedessä. Koukuista sanon sen verran, että tummat koukut pelitti. Värikartan koukuista "Tuhoon" otti hyvin ne mitä tuli.
Itsellä oli oikeastaan koko viimeinen 2,5 tuntia eli melkein koko kisa melkein täysin kalatonta. Yksittäisiä ahvenia sieltä täältä, välillä ongin 10-15 tyhjää reikää peräkkäin.
Loppusaldona oli 52 ahventa ja muutama kiiski. Kyllä se kiiski näköjään värikoukkuun ottaa mielummin kuin särjet.
Omalla saaliilla ei kokonaiskisassa pärjännyt, mutta omassa sarjassani olin ylivoimainen, sillä muita osanottajia ei ollut! Isä oli täysin ylivoimainen veteraanisarjassa ja ahventakin oli enemmän kuin minulla. Hän sai kalansa noin parin metrin vedestä tapsilla.
Tässä kilpailijoiden tulokset:
Naiset:
1. Suvi 978g
2. Anu 205g
Naisveteraanit:
1. Anneli 415g
Miehet:
1. Atte 1265g
Miesveteraanit:
1. Tapio 2595g
2. Timo 1440g
3. Rauno 1170g
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti