Pilkittelin sitten kymmenkunta reikää vajaassa tunnissa tuolla vahvemman jään alueella, välillä tasapainolla ja välillä morrilla. Ainoa kalatapahtuma tuli morriin, kun yksi noin 30g ahven löysi tiensä ylös. Että kylläpä osasi olla kala tiukassa. Tuoltakin kohdalta mikä nyt jäässä oli on monesti tullut useampia kiloja ahvenia, eipä vain nyt. Kaippa se vesi on aika viileätä tuolla jäätyneelläkin alueella vielä, kun jäätymisestä ei ole kovin paljoa aikaa ja tuuli on tuonut koko ajan sinne uutta vettä joka viileentää aluetta. Muutaman viikon päästä yrittämään uusiksi, mikäli jäät vahvistuvat.
Tuon jälkeen olikin pohtiminen mihin seuraavaksi. Kello näytti puoli 12 ja päätin suunnata eräälle vain reilu 100 metriä pitkälle lammelle, josta olen kerran saanut hyvin ahventa. Silloin tuli kolmessa tunnissa noin 9kg. Tuon jälkeen olen siellä muutaman kerran käynyt, mutta saaliina on ollut lähinnä särkiä ja muutama pieni ahven.
Tällä kertaa näytti alkuun menevän jälleen vain särkien parissa, sillä muutamista rei'istä tuli ihan uskomattoman paljon särkeä, vaikka pilkki pystypilkillä ketjun kanssa. Noin 15 reikää kerkesin kokeilla, kunnes sain kuin sainkin ahvenen. Särjet olivat kiusana tuollakin kohtaa, välillä otti koko ajan silmäpilkkiinkin särjet kun pilkin vaan alas sai. Ei ole ikinä mistään tullut noin hyvin särkeä, että ketjuun ja silmäänkin nappaa toistakymmentä ihan peräkkäin. Sekaan tuli ahvenia, mutta särki oli ehdottomasti valtalaji tuollakin kohtaa. Päätin siirtyä värikoukkupilkintään, mutta särkeä tuli värikoukullakin melkoisen paljon. Käytin tuolla hetkellä "Tikkunekku" -väriä koossa 12, eli punavalkoista koukkua. Näköjään punavalkoinen kelpaa särjelle hyvin.
Siirryin hetken päästä koukun väriin "Mönkiäinen", eli puna-vihreä fosforitäplillä. Tuohon ei enää särjet niin paljoa ottaneet, mutta tuollakin värityksellä sain yhteensä kymmenkunta särkeä. Ahvenen syönnissä en havainnut koukulla suurta eroa, mutta luonnollisesti jälkimmäinen koukku oli ahvenen kannalta parempi valinta, kun särjet vähenivät huomattavasti.
Kiersin koko pienen lammen ympäri melko pienessä ajassa, ja melkein kaikki ahvenet tulivat 30-40 metriä pitkältä alueelta. Ahvenet olivat rannan suuntaisesti yhtenä nauhana hämmästyttävän tarkasti samalla syvyydellä. Lammen keskellä on noin 4 metriä syvää, ja yhtään ahventa en saanut yli 3 metristä. Vastaavasti ahvenia ei tullut myöskään alle 2 metristä. Syvyyden piti olla melko tarkkaan 2,5m, että ahventa sai. Kairata sai tiheään, sillä 3 metrin päästä vanhaa reikää saattoi tulla yllättävänkin pitkiä ahvenputkia.
Loppuajan pilkin silmän kanssa Spinmadin K4 -pystypilkillä silmän kanssa, ja tuo tuntuu kyllä näin harvakalaisessa ahvenen pilkinnässä toimivan hyvin. Yleensä, kun pilkki lähti leijaamaan sivulle, oli siinä melko pian myös ahven kiinni, siis pilkkiä pudottaessa veteen.
Tuosta lammesta olisi varmasti saanut muutamassa tunnissa särkiä noin 20kg, jos olisi niitä koittanut. Nyt koitin vältellä särkiä, ja niitä tuli siltikin 4-5 kiloa. Ahventa tuli painollisesti ehkä hieman vähemmän kuin särkeä, ja keskikoko ahvenilla oli särkiä pienempi. Särkien keskipaino oli jossain 60g paikkeilla, ja ahvenilla 30-40g. Isoimmat ahvenet olivat 100g paikkeilla.
Tältä näytti Rautaveden jäät. Vaalean jään alueella oli tuuli hajoittanut jäätä, ja sen toisella puolella oli vain 4cm jäätä. Kuvanottopaikalla oli jäätä 10cm. |
Lammella oli tällaiset näkymät, tässä näkyy jo noin 1/3 lammesta. |
Värikoukulla ja silmäpilkillä tulleita särkiä yhdeltä reiältä. |
Ahvenia tuli noin 4kg. Kuva oli hankala ottaa, kun oli jo hämärää eikä kännykän kamerassa ole salamaa. |
Lähikuvaa Spinmad K4 -pilkistä ja yhdestä isoimmista ahvenista. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti