perjantai 20. joulukuuta 2013

Vammalassa pikkujärvellä 19.12

Eilen tuli käytyä kyseisellä järvellä viidettä kertaa näillä jäillä. Tällä kertaa oli olosuhteet vähän erilaiset, kun järvi oli ensimmäistä kertaa täysin lumeton. Jäät olivat myös viikontakaisesta vahvistuneet selvästi, varsinkin heikoimmat kohdat. Ilmeisesti jäällä ollut sohjo oli jäätynyt kohvajääksi. Vahvuutta oli joka puolella 12-15cm. Rannat tosin olivat jo aavistuksen sulaneet, mutta hyvin pääsi ainakin vielä jäälle. Jäälle pääsin eilen(kin) vasta noin klo 11 aamupäivällä.

Päätin tällä kertaa aloittaa matalan pitkän lahden suulta, joka on ilmeinen kevätpaikka. Eipä tullut vielä siitä tärppiäkään. Lähdin kairailemaan kohti järven ainoata yli 3m syvyistä paikkaa, mutta en kovin pitkälle ehtinyt, kun sain reilun metrin vedestä muutamia ahvenia. Jäin pyörimään alueelle välillä morrilla ja välillä värikoukulla pilkkien, mutta ahvenia ei noussut kovin montaa ja nekin olivat pieniä. Kahdella peräkkäisellä reiällä oli värikoukussa hauki kiinni. Isompi oli suurempi mitä koskaan onkaan ollut kiinni tällä järvellä, ehkä 1,5kg painoinen. Pari kolme kertaa sain hauen reiälle, mutta sitten se vain irtosi väkäsettömästä kolmihaarakoukusta. Seuraavalla reiällä pienempi hauki kiinni ja sekin irtosi.

Ei tullut koko alueelta tuon jälkeen kuin pari kolme noin 50g ahventa, ja päätin kokeilla viime kerroilla kalaa antaneita paikkoja. Ensimmäinen paikka, suht jyrkkä penkka rannan läheisyydessä ei antanut mitään kalahavaintoja. Siirtymä toiseen paikkaan, ja sielläkin oli melko hiljaista, kun ensimmäisistä rei'istä ei tullut mitään. Tämä on ennen kaikkea matala kevätpaikka, ja pohjassa kasvaa runsaasti vesikasveja, jotka hankaloittavat pilkintää.

Läheltä tuota kohtaa sain useista rei'istä yksittäisiä ahvenia, mutta ei parven tapaistakaan tällä kertaa. Vain pari ahventa noistakin oli yli 100g. Kello alkoi olla yli 2, ja vaihdoin jälleen paikkaa. Nyt noin 2m syvyiselle paikalle, josta viimeksi sain pari kolme kiloa ahvenia. Nyt tuntui olevan ihan tyhjän kanssa, ei merkkiäkään kaloista.

Saalis jäi noin 1,5 kiloon, joten vaikeaksi meni jälleen, kun lumet lähti. Morrilla tuli ongittua koko loppuaika. Kaippa nuo parvet tuppaavat hajoamaan kun lumet lähtevät. Lumen myötä kala siirtyisi rannemmaksi, ja olisi varmaan helpommin tavoitettavissa. Nyt tuntui, että kalaa on sikin sokin 1-2m vedessä. Ja 1-2m vesi kattaa tästä järvestä melkein puolet. Eli vähän lunta ja laikkuja kiitos, niin eiköhän kalaa taas nouse paremmin. Myökään eilinen pimeä keli ei varmasti tehnyt hyvää ruskeavetisen järven kalojen syönneille. Kirkas keli on tuolla aina antanut parhaat saaliit.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti