torstai 27. joulukuuta 2012

Tapaninpäivänä Rautavedellä

Isän kanssa suunnattiin samoille vesille missä eilen Rasmuksen kanssakin oltiin. Tällä kertaa ei kuitenkaan aloitettu edellisen päivän ottipaikoilta vaan käytiin ensin noin 1,5km päässä katselemassa olisiko siellä kalaa eräässä vanhassa ottipaikassani ja muutenkin katseltiin olisiko jossain vähälumisia paikkoja jotka olisivat kalaa keränneet alleen.

Selältä löytyi runsaasti lumettomia paikkoja, mutta niissä oli sellainen huono puoli että ne olivat paitsi lumettomia myös jäättömiä. Ensimmäisen laikun reunaan kun jäänpaksuuden kokeilin niin mahtoiko sitä viittäkään senttiä olla. Se riitti siihen että en kyseiseltä alueelta enää laikkuja lähestynyt vaan kiersin mahdollisimman kauaa. Melko jännä juttu kun taas tänä talvenakin tuollaisia heikkojäisiä paikkoja on runsaasti vaikka kyseinen alue varmaan jäätyi aika yhtäkkiä kuitenkin ja kauttaaltaan koko selältä. Pyhäjärvellä ei kuitenkaan tuollaisia alueita ollut, vaikka edellistalvena oli.

Selällä haahuilun jälkeen mentiin tälle takavuosien ottipaikalleni, mutta eipä siinä ollut yhtään elonmerkkejä kaloista. Isä onnistui yhden pienen saamaan hieman kauempaa. Palasin takaisin kohti eilisiä ottipaikkoja kokeilleen yhden hyvän näköisen moottorikelkkalaikun matkan varrelta. Syvyyttäkin oli melko sopivasti 3-4 metriä, mutta kalaa ei tässäkään tuntunut olevan.

Painelin tämän jälkeen suoraan siihen kohtaan, mistä Rasmus edellisenä päivänä kaloja kiskoi, mutta en morrini kanssa saanut merkkiäkään kaloista. Seuraavalta reiältä sen sijaan sain heti muutaman filekalan. Isäkin tuli tässä vaiheessa jo alueelle yhdelle reiälle, ja alkoi saamaan siitä ihan mukavan kokoisia ahvenia, pari isointa lähelle 300g. Isä pilkki tasapainolla, ja lopulta ei edes koittanut mitään muuta koko päivänä. Itse kokeilin morrilla uusia reikiä ja jokaisesta sain ainakin yhden yli 100g ahvenen, mutta ei mistään kunnolla. Isä meni alueen ensimmäiselle reiälleni mistä en mitään morrilla saanut ja alkoi lappamaan ihan kunnolla ahvenia jäälle tasapainolla välivedestä. Pohjasta ei tärppiäkään ja isä päättikin pilkkiä välivettä ja ylävettä koko loppupäivän. Tästä reiästä nousi varmaan viitisen kiloa ahvenia ja isoin oli yli 400g.

Itse kiertelin uusia alueita jonkun aikaa tuloksetta, ja samalla alkoi lunta sataa kovaa. Päästyäni niille paikkeille mistä edellisenä päivänä sain ensimmäiset yli 100g ahvenet alkoi tapahtua. Eka kala morrilla pohjan tuntumasta, toinen kala morrilla välivedestä matkalta kiinni. Siinä samassa näin yhden ahvenen uivan heti reiän alapuolella ja päätin heittää tasurin pyyntiin. Kymmenkunta ahventa nousi pienessä ajassa, joista puolet oli yli 100g. Vaihtelin välillä morriin ja sain silläkin välivedestä joitakin ahvenia, mutta otti tuntui hiipuvan. Isä ei ollut enää lumisateen aikana saanut kuin kolme ahventa ja tuli vielä lopuksi samalle alueelle kuin missä olin, mutta ei saanut kummempaa kuin pari vähän yli 100g ahventa. Itse sain vielä yhdestä reiästä tuon reiän jälkeen pari yli 100g ahventa, mutta siihen loppui ahvenen tulo ja hämärtääkin alkoi ja lähdimme pois.

Alle 70g ahvenet jätimme jäälle ja isommat otimme mukaan. Isällä näitä isompia oli reilu 9 kiloa, ja 10 isointa ahventa painoi 3,2kg. Isoin ahven oli 456g. Itsellä filekalaa 6,5 kiloa ja isoimmat 300g luokkaa tai hieman alle. Päivän aikana ei juuri tärppejä tullut tasurilla pohjasta vaan kalat tuntuivat liikkuvan välivedessä tai heti reiän alapuolella. Morrilla kuitenkin kaloja tuli myös pohjan tuntumasta mikä on kyllä aika outoa kun sieltä ei niitä tasurilla tahtonut tulla. Kai se sitten vain on niin että kun ahvenet menevät välivedessä ei niitä morri paljon jaksa kiinnostaa. Sen verran heikosti morrilla kaloja välivedestä tuli kuitenkin. Olisi kuitenkin luullut että pohjasta olisi tullut tasurilla edes jonkun verran paremmin, kun kala tuntui aika lailla liikkeessä olevan.

3 kommenttia:

  1. Mihin päin voi auton parkkeerata jos rautavadelle menee pilkille?

    VastaaPoista
  2. Kyllähän paikkoja riittää. Heinoonlahden uimarannalla on muistaakseni jonkunmoinen parkkipaikka, samoin Vanhankirkonniemessä kirkon vieressä. Vehmaanniemen alkupäähän myös auto joskus jätetty. Ekosaaren läheiselle uimarannallekin saanee auton. Pieniä 1-2 auton paikkoja varmasti löytyy myös sieltä täältä mutta osa on mökkiläisten paikkoja, eivät ne kyllä juuri talvisin mökeillänsä käy. Karkusta löytyy myös parikin autopaikkaa: Palvialanlahden pohjoispäässä on suuri parkkialue mistä on kisoihinkin ollut lähtöjä.

    VastaaPoista
  3. Kiitokset vinkeistä.

    VastaaPoista